| Etusivu |

Theologica collectanea


TACITUS



Roomalainen historioitsija Tacitus (n. 55–120 jKr.) kertoo Annaaliensa kohdassa 15,38–44 tulipalosta, joka vuoden 64 heinäkuussa hävitti Rooman kaupunkia yhdeksän päivän ajan. Huhujen mukaan palon oli sytyttänyt silloinen keisari Nero. Päästäkseen eroon näistä väitteistä Nero yritti Tacituksen mukaan vierittää syyn kristittyjen niskoille ja vainosi heitä hyvin julmasti. Tässä yhteydessä Tacitus samalla mainitsee kristittyjen nimen juontuvan Kristuksesta, joka oli teloitettu prokuraattori Pontius Pilatuksen toimesta Tiberiuksen keisarikaudella.

Varhaisuutensa tähden Tacituksen maininnat kristityistä, Kristuksesta ja Pontius Pilatuksesta ovat historiallisesti hyvin merkittäviä. Tacitus itse oli toiminut useissa korkeissa viroissa Rooman hallinnossa 80-luvun alusta lähtien, ja hänen teoksensa kuuluvat tärkeimpien lähteiden joukkoon Rooman historiasta varhaisen keisarikauden ajalta. Teos Annaalit (Ab excessu divi Augusti) on Tacituksen viimeisimpiä kirjoituksia. Se on julkaistu 110-luvun loppupuolella.

Nero oli Rooman keisari vuosina 54–68 jKr. Hänen hallituskautensa aikaisista kristittyjen vainoista ja Rooman palosta kerrotaan Tacituksen teoksen lisäksi useissa muissakin antiikin lähteissä. Tärkeimmistä lähteistä kuitenkin ainoastaan Tacitus ja 400-luvun alussa kirjoittanut Sulpicius Severus liittävät kristittyjen vainot ja Rooman palon toisiinsa. Muissa lähteissä näitä käsitellään erillisinä asioina, joten tässä suhteessa Tacituksen selonteon luotettavuus on epävarma.

Suomennos: Tacitus, Annaalit 15,44,2–5
Latinankielinen alkuteksti: Tacitus, Annales 15,44,2–5

Muita Neron vainosta ja Rooman palosta kertovia lähteitä



 



© TOMI VUOLTEENAHO 2007