Alla on suomennos Sulpicius Severuksen (n. 360–420 jKr.) maailmanhistoriaa käsittelevän teoksen Chronica kohdasta 2,26,4–2,33,1. Tässä kohdassa käydään läpi kristinuskon historiaan liittyviä asioita alkaen Hasmonien juutalaisvaltiota hallinneen Alexander Jannaioksen kuolemasta vuonna 76 eKr. ja päättyen Konstantinus Suuren valtaannousuun Rooman valtakunnassa noin 312 jKr. Lähteinään Sulpicius Severus on tässä katkelmassa käyttänyt ainakin Josefuksen, Tacituksen, Tertullianuksen, Eusebiuksen ja Hieronymuksen kirjoituksia. Severuksen Kronikka valmistui todennäköisesti vuonna 403 jKr. Alla olevan suomennoksen ja sen alaviitteissä olevat lyhyet selitykset on laatinut Tomi Vuolteenaho. Selityksissä ei juurikaan puututa Kronikan sisällössä mahdollisesti oleviin ongelmallisiin seikkoihin. Käännös perustuu Kronikan latinankieliseen alkutekstiin, josta on tarkastettu sekä C. Halmin (1866 CSEL 1) että G. de Senneville-Graven (1999 SChr. 441) toimittamat editiot. Tämän katkelman osalta näiden editioiden tekstit ovat lähes identtiset. Kappaleiden numerointi noudattaa suomennoksessa Halmin edition tapaa.
KRISTINUSKON HISTORIAA
Chronica 2,26,4–2,33,1
2,26,4 Kun Alexander1 oli kuollut ja jättänyt jälkeensä pienet pojat Aristobuloksen ja Hyrkanoksen, niin hänen vaimonsa Salina eli Alexandra hallitsi yhdeksän vuoden ajan.2,26,5 Alexandran kuoleman jälkeen veljesten välillä syntyi likainen valtataistelu. Hyrkanos pääsi ensiksi valtaan, mutta pian hän pakeni veljensä Aristobuloksen karkottamana Pompeiuksen2 luo. Pompeius oli tuolloin saanut Mithridatesta3 vastaan käydyn sodan päätökseen ja kukistanut Armenian ja Pontoksen. Pompeius oli voittanut kaikki kansat joiden luokse oli mennyt, ja haluten jatkaa edelleen ja liittää kaikki naapurialueet Rooman valtakuntaan hän etsi aiheita sodankäyntiin ja syitä valloittamiseen.
2,26,6 Niinpä hän otti mielellään vastaan Hyrkanoksen ja hyökkäsi tämän opastuksella juutalaisten kimppuun. Pompeius valloitti ja tuhosi Jerusalemin mutta säästi temppelin. Aristobuloksen hän lähetti kahlittuna Roomaan ja palautti ylipapin oikeudet Hyrkanokselle. Määrättyään juutalaisten maksettavaksi veron Pompeius asetti erään askalonilaisen Antipaterin hallitsemaan heitä prokuraattorina.
2,26,7 Hyrkanos oli vallassa 27 vuotta, kunnes hän joutui parthialaisten vangiksi käydessään sotaa heitä vastaan.
2,27,1 Silloin vierassyntyinen Herodes, askalonilaisen Antipaterin poika, pyysi ja sai Rooman senaatilta ja kansalta Juudean kuninkuuden. Hän oli ensimmäinen ulkopuolinen kuningas, joka juutalaisilla on ollut. Oli näet välttämätöntä, että kun Kristus oli jo tulossa, niin juutalaisilta profeettojen ennustusten mukaisesti riistettiin omat johtajat, etteivät he toivoisi mitään muuta kuin Kristusta.
2,27,2 Tämän Herodeksen aikana, hänen hallituskautensa 33. vuotena, Kristus syntyi joulukuun 25. päivänä Sabinuksen ja Rufinuksen ollessa konsuleina.4
2,27,3 En kuitenkaan rohkene käsitellä niitä asioita, jotka sisältyvät evankeliumeihin ja Apostolien tekoihin, ettei teokseni lyhyt esitystapa vähentäisi mitään niiden asioiden arvosta. Teen siis selkoa muista asioista.
2,27,4 Herodes hallitsi Herran syntymän jälkeen vielä neljä vuotta, sillä hänen koko hallituskautensa pituus oli 37 vuotta. Hänen jälkeensä hallitsi neljännesruhtinas Arkelaos 9 vuotta ja Herodes 24 vuotta.
2,27,5 Hänen hallitessaan, hänen hallituskautensa 18. vuotena, Herra ristiinnaulittiin Fufius Geminuksen ja Rubellius Geminuksen ollessa konsuleina.5 Tuosta ajasta on kulunut 372 vuotta siihen, kun Stilichosta tuli konsuli.6
2,28,1 Luukas julkaisi kirjoituksen apostolien teoista siihen asti, kun Paavali tuotiin Roomaan Neron hallituskaudella.7 En sanoisi, että Nero osoitti olevansa saastaisin kaikista hallitsijoista vaan kaikista ihmisistä ja jopa villipedoista. Hän aloitti ensimmäisenä kristittyjen vainoamisen — ja en tiedä viekö hän sen myös viimeisenä päätökseen, sillä monet uskovat, että hän on tuleva antikristuksen edellä.
2,28,2 Asiaan kuuluisi kertoa perusteellisemmin Neron paheista, ellei olisi tämän teoksen luonteeseen sopimatonta ryhtyä käsittelemään niin suunnattoman laajaa aihetta. Tyydyn mainitsemaan ainoastaan sen, että käytyään läpi kaikki iljettävimmät ja julmimmat teot hän eteni niin pitkälle, että tappoi oman äitinsä ja myöhemmin meni vielä juhlallisesti naimisiin erään Pythagoras-nimisen miehen kanssa. Keisarille oli puettu morsiushuntu, ja nähtävissä olivat myötäjäislahja, häävuode, hääsoihdut ja kaikki, mitä naistenkaan tapauksessa ei katsota häpeilemättä.
2,28,3 On epävarmaa, hävettäisikö hänen muista teoistaan kertominen enemmän kuin inhottaisi. Hän oli ensimmäinen, joka yritti tehdä lopun kristittyjen nimestä — ovathan näet paheet aina hyveiden vihollisia, ja pahat ihmiset ajattelevat kaikkien hyvien ihmisten ikään kuin moittivan heitä.
2,28,4 Siihen aikaan Jumalan uskonto oli tullut mahtavaksi Rooman kaupungissa, kun Pietari hoiti siellä piispan virkaa ja Paavali oli tuotu sinne sen jälkeen, kun hän oli maaherran epäoikeudenmukaisen tuomion tähden vedonnut keisariin. Paavalia kokoontui silloin kuuntelemaan monia ihmisiä, jotka ymmärrettyään totuuden ja vaikuttuneina apostolien usein tekemistä ihmeistä antautuivat Jumalan palvomiseen.
2,28,5 Silloin käytiin Pietarin ja Paavalin kuuluisa taistelu Simonia8 vastaan. Osoittaakseen olevansa jumala Simon nousi taikakeinoillaan lentoon kahden pahan hengen kannattelemana, mutta apostolien rukousten karkotettua pahat henget Simon putosi maahan ja murskautui väkijoukon katsellessa.
2,29,1 Niihin aikoihin, kristittyjen määrän tullessa jo hyvin suureksi, sattui niin, että Rooman kaupunki paloi tulipalossa. Nero oli tuolloin Antiumissa,9 mutta tulipalo aiheutti kaikissa vihamielisyyttä keisaria kohtaan ja hänen uskottiin tavoitelleen kunniaa kaupungin uudelleenrakentamisesta.
2,29,2 Eikä Nero millään keinolla pystynyt estämään sitä, että tulipalon ajateltiin olleen sytytetty hänen käskystään. Niinpä hän käänsi vihamielisyyden kohdistumaan kristittyihin kiduttaen syyttömiä kaikkein raaimmilla tavoilla. Ja vielä uusiakin kuolintapoja keksittiin, niin että he eläinten vuotiin puettuina menehtyivät koirien raateluun, monet ristiinnaulittiin tai poltettiin tulella ja useat heistä varattiin siihen tarkoitukseen, että he päivän päätyttyä palaisivat yövaloina.
2,29,3 Tällä tavalla alkoivat raakuudet kristittyjä kohtaan. Myöhemmin uskonto kiellettiin myös lailla ja julkisesti määrättiin, ettei ollut sallittua olla kristitty. Silloin Paavali ja Pietari tuomittiin kuolemaan. Edelliseltä katkaistiin miekalla kaula. Pietari ristiinnaulittiin.
2,29,4 Sillä aikaa, kun nämä asiat tapahtuivat Roomassa, alkoivat juutalaiset kapinoida, koska he eivät sietäneet maaherra Festus Floruksen10 tekemiä vääryyksiä. Vespasianus, jonka Nero oli lähettänyt taistelemaan juutalaisia vastaan prokonsulin valtuuksilla, voitti heidät monissa ankarissa taisteluissa ja pakotti heidät pakenemaan Jerusalemin muurien sisäpuolelle.
2,29,5 Sillä välin Nero, joka omallatunnollaan olevien rikosten tähden oli tullut jo itsensäkin vihaamaksi, poistui ihmisten keskuudesta. On epävarmaa, tappoiko hän itsensä. Varmaa on, että hänen ruumistaan ei löydetty.
2,29,6 Sen takia uskotaan, että vaikka hän olisikin lävistänyt itsensä miekalla, hänen haavansa olisi parantunut kuten hänestä on kirjoitettu: "ja hänen kuolinhaavansa parantui",11 niin että hän selviäisi siitä ja hänet lähetettäisiin maailman lopussa toimeenpanemaan vääryyden salaisuus.12
2,30,1 Neron poismenon jälkeen ylivallan otti Galba.13 Hänet tapettiin pian ja vallan kaappasi Otho.14
2,30,2 Silloin Vitellius marssi johtamiinsa sotajoukkoihin luottaen Galliasta Roomaan. Otho tapettiin ja Vitellius anasti ylivallan itselleen.15 Häneltä se siirtyi Vespasianukselle,16 joka Jerusalemia piirittäessään otti ylivallan vääryyden keinoilla mutta hyvässä tarkoituksessa pelastaa valtio kelvottomien käsistä. Tavan mukaisesti hänen päähänsä asetettiin diadeemi ja sotajoukko tervehti häntä keisarina. Pojastaan Tituksesta17 hän teki apukeisarin ja antoi tälle osan sotajoukoista ja tehtäväksi Jerusalemin piirittämisen.
2,30,3 Vespasianus itse lähti Roomaan, jossa senaatti ja kansa ottivat hänet vastaan suurin suosionosoituksin ja hän sai vahvistettua valtansa, kun Vitellius oli tappanut itsensä. Sillä aikaa piirityksen saartamat juutalaiset, joille ei annettu mitään mahdollisuutta rauhaan eikä antautumiseen, alkoivat lopulta kuolla nälkään ja kaikkialla kadut täyttyivät ruumiista, kun hautaamisesta ei enää jaksettu huolehtia. Ihmiset rohkenivat käyttää ruokanaan kaikenlaisia iljettäviä asioita eivätkä säästäneet ihmisruumiitakaan, paitsi jos sellainen ravinto oli jo ehtinyt mädäntyä.
2,30,4 Niinpä puolustajien ollessa näännyksissä roomalaiset murtautuivat sisään. Pääsiäisjuhlien takia Jerusalemiin oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä maaseudulta ja muista Juudean kaupungeista. Epäilemättä Jumalan tahto oli, että väärämielinen kansa annettaisiin tuhottavaksi samana ajankohtana kuin se oli ristiinnaulinnut Herran.
2,30,5 Fariseukset taistelivat jonkin aikaa rajusti vastaan, kunnes he kuolemaan asti taipumattomina heittäytyivät liekkeihin. Kuolleiden määrän kerrotaan olleen miljoona satatuhatta. Vangeiksi jääneitä ja orjiksi myytyjä oli satatuhatta.
2,30,6 Kerrotaan, että Titus oli ensin järjestänyt neuvonpidon ja harkinnut, tulisiko hänen tuhota niin suurella vaivalla rakennettu temppeli. Toisten mielestä ei pitänyt hävittää pyhäkköä, joka oli kaikkea kuolevaista loistokkaampi. Vahingoittumattomana se antaisi todistuksen roomalaisten maltillisuudesta, mutta hajotettuna se olisi pysyvä osoitus raakuudesta.
2,30,7 Toiset sitä vastoin ja Titus itse katsoivat, että temppeli aivan erityisesti oli tuhottava, jotta juutalaisten ja kristittyjen uskonto saataisiin hävitettyä perusteellisemmin. Sillä vaikka nämä uskonnot olivat toistensa vastaisia, niillä oli samat alkuunpanijat. Kristityt olivat lähtöisin juutalaisista, ja ajateltiin, että jos juuri poistettaisiin, niin puukin tuhoutuisi helposti.
2,30,8 Jumalan tahdosta kaikkien mielet syttyivät ja temppeli hajotettiin. Siitä on nyt kulunut 331 vuotta.18 Tämä temppelin viimeinen tuhoaminen ja juutalaisten viimeinen pakkosiirtolaisuus, jonka takia heidän nähdään olevan kotimaastaan karkotettuina hajallaan ympäri maailmaa, ovat joka päivä maailmalle todistuksena siitä, ettei heidän rangaistuksensa syy ole mikään muu kuin se, että he jumalattomasti kävivät Kristuksen kimppuun. Sillä kun juutalaiset muulloin monta kertaa luovutettiin syntiensä tähden pakkosiirtolaisuuteen, heitä ei koskaan rangaistu yli 70 vuoden orjuudella.
2,31,1 Sitten jonkin ajan kuluttua Domitianus,19 Vespasianuksen poika, vainosi kristittyjä. Siihen aikaan hän karkotti apostoli ja evankelista Johanneksen Patmos-saarelle.20 Siellä Johannekselle paljastettiin salaisuuksia ja hän kirjoitti kirjan pyhästä ilmestyksestä.21 Monet tosin joko tyhmyyden tai jumalattomuuden takia eivät hyväksy tätä kirjaa.
2,31,2 Sen jälkeen ei kulunut kauan, kun seurasi Trajanuksen22 toimeenpanema kolmas vaino. Kun hän ei kidutuksilla ja kuulusteluilla löytänyt kristityistä mitään kuoleman tai muun rangaistuksen arvoista, hän kielsi enää vainoamasta heitä.
2,31,3 Sitten Hadrianuksen23 aikana juutalaiset ryhtyivät kapinoimaan yrittäen ryöstää Syyrian ja Palestiinan. Paikalle lähetettiin sotajoukko ja juutalaiset kukistettiin. Tuohon aikaan Hadrianus asetti pahojen henkien patsaita sekä temppeliin että Herran kärsimyksen paikkaan, koska hän arveli voivansa tuhota kristinuskon loukkaamalla näitä paikkoja.
2,31,4 Ja koska kristittyjen ajateltiin tulevan pääasiassa juutalaisten keskuudesta (Jerusalemin seurakunnalla oli näet tuolloin ollut piispoina ainoastaan ympärileikattuja), Hadrianus määräsi kohortin vahvuisen pysyvän sotilasvartion estämään kaikilta juutalaisilta pääsy Jerusalemiin.
2,31,5 Mutta tämä hyödytti kristinuskoa, koska siihen aikaan melkein kaikki, jotka uskoivat Kristuksen olevan Jumala, noudattivat uskossaan lakia. Epäilemattä Jumala järjesti asian näin, jotta usko ja seurakunta vapautettaisiin lain orjuudesta.
2,31,6 Niinpä Marcuksesta tuli silloin Jerusalemin ensimmäinen pakanakristitty piispa. Hadrianuksen aikana katsotaan toteutuneen neljäs kristittyjen vaino. Myöhemmin hän kuitenkin kielsi vainoamasta kristittyjä ilmoittaen, että on epäoikeudenmukaista asettaa ketään syytteeseen ilman rikosta.
2,32,1 Hadrianuksen jälkeen seurakunnat saivat olla rauhassa Antoninus Piuksen24 hallitessa. Sitten seurasi viides vaino Antoninuksen pojan Aureliuksen25 hallituskaudella. Silloin nähtiin Gallian ensimmäiset marttyyrikuolemat, kun Jumalan uskonto oli jokseenkin myöhään vastaanotettu Alppien toisella puolella. Kuudennen kerran kristittyjä vainottiin Severuksen26 hallitessa.
2,32,2 Sinä aikana Origeneen isä Leonida vuodatti pyhän verensä marttyyrikuolemassa. Sitten kristityt saivat olla rauhassa 37 vuotta lukuun ottamatta sitä, että tämän ajanjakson puolessa välissä Maximinus27 ahdisti muutamien seurakuntien viranhaltijoita.
2,32,3 Deciuksen28 hallitessa kristittyihin kohdistettiin jo seitsemäs raaka vaino. Sen jälkeen oli kahdeksantena pyhien vihollisena Valerianus.29
2,32,4 Hänen jälkeensä noin 50 vuoden kuluttua, Diocletianuksen ja Maximianuksen hallitessa30 puhkesi erittäin ankara vaino, joka hävitti Jumalan kansaa yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana lähes koko maailma värjäytyi marttyyrien pyhästä verestä. Kunniakkaisiin taisteluihin rynnättiin kilvan ja marttyyriutta tavoiteltiin kunniakkaalla kuolemalla paljon intohimoisemmin kuin nykyään havitellaan piispanvirkoja vehkeilemällä.
2,32,5 Mitkään sodat eivät koskaan ole rasittaneet maailmaa niin ankarasti, emmekä me ole koskaan saaneet suurempaa voittoa kuin tämän, että kymmenen vuotta kestäneet teurastukset eivät pystyneet kukistamaan meitä.
2,32,6 On olemassa myös kirjoituksia, joihin on talletettu tuon ajan marttyyrien kunniakkaita kärsimyksiä. Pidän kuitenkin parempana olla liittämättä niitä tähän, etten ylittäisi teokseni mittaa.
2,33,1 Mutta tuon vainon loppumisesta on nyt kulunut 89 vuotta, ja siitä lähtien ovat keisarit olleet kristittyjä. Silloin näet Konstantinus pääsi valtaan,31 ja hän oli kaikista Rooman hallitsijoista ensimmäinen kristitty.
Viitteet ja selitykset
1) Hasmonien juutalaisvaltiota vuodesta 103 eKr. lähtien kuninkaana ja ylipappina hallinnut Alexander Jannaios kuoli vuonna 76 eKr.
2) Gnaeus Pompeius Magnus (106–48 eKr.) oli roomalainen sotapäällikkö ja poliitikko.
3) Pontoksen kuningas Mithridates VI Eupator (132–63 eKr.) kävi 80–60-luvuilla Vähässä-Aasiassa useita sotia roomalaisia vastaan.
4) Gaius Calvisius Sabinus ja Lucius Passienus Rufus olivat Rooman konsuleina vuonna 4 eKr. Sulpicius Severuksen tekstissä Rufuksen nimestä on virheellinen muoto Rufinus.
5) Gaius Fufius Geminus ja Lucius Rubellius Geminus olivat Rooman konsuleina vuonna 29 jKr.
6) Flavius Stilicho oli konsuli vuonna 400 jKr. Antiikissa yleisesti käytetyn inklusiivisen laskutavan mukaan vuodesta 29 vuoteen 400 on 372 vuotta.
7) Nero oli Rooman keisari vuosina 54–68 jKr.
8) Simon-nimisestä noidasta kerrotaan useissa varhaiskristillisissä lähteissä. Ks. esim. Ap.t. 8:9–24; Justin.apol. 1,26,1–4; 1,56,1–4; Iren.adv.haer. 1,23,1–4; Tert.anim. 34,1–5; Euseb.hist.eccl. 2,1,10–12; 2,13,1–2,15,1; 3,26,1; 4,7,3; Hier.vir.ill. 1.
9) Antium oli satamakaupunki, joka sijaitsi noin 50 km Roomasta etelään.
10) Josefus (bell.Iud. 2,14–20) kutsuu kyseistä maaherraa nimellä Gessius Florus. Eusebius (chron.a.Abr. 2084) viittaa häneen nimellä Cestius Florus.
11) Ilm. 13:3.
12) Vrt. 2. Tess. 2:7.
13) Galba nousi Rooman keisariksi kesällä 68, ja hänet tapettiin tammikuussa 69 jKr.
14) Otho oli Rooman keisari kolmisen kuukautta vuoden 69 alkupuolella.
15) Vitellius oli Rooman keisarina muutamien kuukausien ajan vuonna 69 jKr.
16) Vespasianus oli Rooman keisari vuosina 69–79 jKr.
17) Titus oli Vespasianuksen kuoltua Rooman keisari vuosina 79–81 jKr.
18) Kohdassa chron. 2,9,7 Sulpicius Severus mainitsee tarkastelevansa tapahtumien ajallisia etäisyyksiä Stilichon konsulivuoden näkökulmasta. Stilicho oli konsuli vuonna 400 jKr. Inklusiivisen laskutavan mukaan vuodesta 70 vuoteen 400 on 331 vuotta. Vrt. myös yllä kohta 2,27,5.
19) Domitianus oli Rooman keisari vuosina 81–96 jKr.
20) Vrt. Ilm. 1:9.
21) Tässä tarkoitetaan siis Uuden testamentin Ilmestyskirjaa eli Johanneksen ilmestystä.
22) Trajanus oli Rooman keisari vuosina 98–117 jKr.
23) Hadrianus oli Rooman keisari vuosina 117–138 jKr.
24) Antoninus Pius oli Rooman keisari vuosina 138–161 jKr.
25) Marcus Aurelius oli Rooman keisari vuosina 161–180 jKr.
26) Septimius Severus oli Rooman keisari vuosina 193–211 jKr.
27) Maximinus Thrax oli Rooman keisari vuosina 235–238 jKr.
28) Decius oli Rooman keisari vuosina 249–251 jKr.
29) Valerianus oli Rooman keisari vuosina 253–260 jKr.
30) Diocletianus ja Maximianus hallitsivat yhdessä Rooman valtakuntaa 280-luvun puolivälistä vuoteen 305 asti.
31) Sulpicius Severus katsoo ns. Suuren vainon loppuneen ja Konstantinus Suuren päässeen valtaan vuonna 312 jKr. Vrt. edellä nootti 18.