EPISTULA 10,96
C. PLINIUS TRAIANO IMPERATORI
1 Sollemne est mihi, domine, omnia de quibus dubito ad te referre. Quis enim potest melius vel cunctationem meam regere vel ignorantiam instruere? Cognitionibus de Christianis interfui numquam; ideo nescio quid et quatenus aut puniri soleat aut quaeri.2 Nec mediocriter haesitavi, sitne aliquod discrimen aetatum, an quamlibet teneri nihil a robustioribus differant; detur paenitentiae venia, an ei, qui omnino Christianus fuit, desisse non prosit; nomen ipsum, si flagitiis careat, an flagitia cohaerentia nomini puniantur. Interim, in1 iis qui ad me tamquam Christiani deferebantur, hunc sum secutus modum.
3 Interrogavi ipsos an essent Christiani. Confitentes iterum ac tertio interrogavi supplicium minatus; perseverantes duci iussi. Neque enim dubitabam, qualecumque esset quod faterentur, pertinaciam certe et inflexibilem obstinationem debere puniri.
4 Fuerunt alii similis amentiae, quos, quia cives Romani erant, adnotavi in urbem remittendos. Mox ipso tractatu, ut fieri solet, diffundente se crimine plures species inciderunt.
5 Propositus est libellus sine auctore multorum nomina continens. Qui negabant esse se Christianos aut fuisse, cum praeeunte me deos appellarent et imagini tuae, quam propter hoc iusseram cum simulacris numinum adferri, ture ac vino supplicarent, praeterea male dicerent Christo, quorum nihil cogi posse dicuntur qui sunt re vera Christiani, dimittendos putavi.2
6 Alii ab indice nominati esse se Christianos dixerunt et mox negaverunt; fuisse quidem sed desisse, quidam ante triennium, quidam ante plures annos, non nemo etiam ante viginti. Hi quoque3 omnes et imaginem tuam deorumque simulacra venerati sunt et Christo male dixerunt.
7 Adfirmabant autem hanc fuisse summam vel culpae suae vel erroris, quod essent soliti stato die ante lucem convenire carmenque Christo quasi deo dicere secum invicem seque sacramento non in scelus aliquod obstringere, sed ne furta ne latrocinia ne adulteria committerent, ne fidem fallerent, ne depositum appellati abnegarent. Quibus peractis morem sibi discedendi fuisse rursusque coeundi ad capiendum cibum, promiscuum tamen et innoxium; quod ipsum facere desisse post edictum meum, quo secundum mandata tua hetaerias esse vetueram.
8 Quo magis necessarium credidi ex duabus ancillis, quae ministrae dicebantur, quid esset veri, et per tormenta quaerere. Nihil aliud inveni quam superstitionem pravam et4 immodicam.
9 Ideo dilata cognitione ad consulendum te decurri. Visa est enim mihi res digna consultatione, maxime propter periclitantium numerum. Multi enim omnis aetatis, omnis ordinis, utriusque sexus etiam vocantur in periculum et vocabuntur. Neque civitates tantum, sed vicos etiam atque agros superstitionis istius contagio pervagata est. Quae videtur sisti et corrigi posse.
10 Certe satis constat prope iam desolata templa coepisse celebrari, et sacra sollemnia diu intermissa repeti passimque venire carnem victimarum, cuius5 adhuc rarissimus emptor inveniebatur. Ex quo facile est opinari, quae turba hominum emendari possit, si sit paenitentiae locus.
Viitteet ja selitykset
Kaikki tämän kirjeen sisältäneet antiikin ja keskiajan käsikirjoitukset ovat kadonneet. Kirjeen teksti tunnetaan kuitenkin muutamasta 1500-luvun alussa painetusta editiosta, joiden kaikkien tekstit perustuvat erääseen 500-luvulla kopioituun käsikirjoitukseen. Tärkeimmät näistä editioista ovat Hieronymus Avantiuksen vuonna 1502 ja Aldus Manutiuksen vuonna 1508 julkaisemat painokset. Lisäksi on säilynyt nide, jossa on Guillaume Budén (1467–1540) käsin kirjoittamia lisäyksiä ja korjauksia Avantiuksen edition tekstiin. Budén korjaukset perustuvat samaiseen 500-luvun käsikirjoitukseen, jonka perusteella varhaiset editiotkin on laadittu. Kirjeen parhaina pidetyt modernit editiot ovat Schuster & Hanslik 1958 ja Mynors 1963. Yllä oleva latinankielinen teksti on laadittu näiden editioiden pohjalta. Kirjeen suomennos on saatavilla tästä linkistä.
1) 'In' lukevat Schuster & Hanslik ja Mynors sekä Catanaeus toisessa editiossaan vuodelta 1518. Sana puuttuu muista vanhoista editioista.
2) Näin Mynors ja Avantiuksen ensimmäinen editio vuodelta 1502. Schuster & Hanslik ja Manutius lisäävät sanan 'dimittendos' jälkeen sanan 'esse'.
3) Schusterin ja Hanslikin sekä Mynorsin editioissa on korjaus "viginti. Hi quoque". Avantiuksen ja Manutiuksen editioissa on "viginti quoque". Rittershusius on ehdottanut korjausta "viginti quinque".
4) Mynors ja Manutius lukevat 'et'. Sana puuttuu kokonaan Avantiuksen sekä Schusterin ja Hanslikin toimittamista editioista.
5) "Passimque venire carnem victimarum cuius" on Mynorsin lukutapa. Schuster & Hanslik seuraavat Körten aikaisemmin tekemää korjausta "passimque venire victimarum carnem cuius". Avantiuksen editioissa on "passumque venire victimarum cuius". Manutiuksen editioissa sekä Catanaeuksen toisessa editiossa vuodelta 1518 lukee "passimque venire victimas quarum". Catanaeuksen ensimmäisessä editiossa vuodelta 1506 ja Beroalduksen editiossa on "pastumque venire victimarum cuius".