INHIMILLISYYDESTÄ JA YHTEISELÄMÄSTÄ
De opificio Dei 4,18–21
4,18 Jos olisi säädetty niin, että ihminen kuolisi vasta tietyn ikäisenä, hänestä olisi tullut äärimmäisen röyhkeä ja häneltä puuttuisi kaikki inhimillisyys. Sillä lähes kaikki ihmisten oikeudet, jotka pitävät meidät yhdessä, aiheutuvat pelosta ja heikkouden tiedostamisesta.
4,19 Heikot ja arat eläimet kokoontuvat yhteen, jotta paljous suojelisi niitä, sillä voimillaan ne eivät pysty itseään suojelemaan. Mutta voimakkaammat eläimet pyrkivät yksinäisyyteen, sillä ne luottavat vahvuuteensa ja voimiinsa.
4,20 Jos ihmiselläkin olisi samalla tavalla vahvuutta, niin että se riittäisi vaarojen torjumiseen eikä hän tarvitsisi kenenkään toisen apua, niin mitä yhteiselämää silloin olisi? Mitä keskinäistä kunnioitusta? Mitä järjestystä? Mitä järjen käyttöä? Mitä inhimillisyyttä? Tai olisiko silloin olemassa mitään karkeampaa, raaempaa tai julmempaa kuin ihminen?
4,21 Mutta koska ihminen on heikko eikä pysty elämään itsekseen ilman toisia ihmisiä, niin hän pyrkii yhteiselämään, jotta yhdessä voitaisiin varustautua paremmin ja elämä olisi turvallisempaa.
Divinae institutiones 3,23,8–10
3,23,8 [Stoalainen filosofi Zenon] katsoo armollisuuden kuuluvan paheiden ja sairauksien joukkoon. Siten hän kieltää meiltä sen tunteen, johon melkein koko ihmiselämä perustuu.
3,23,9 Sillä ruumiillisesti ihminen on heikompi kuin muut elävät olennot. Niille taivaallinen kaitselmus on antanut luonnollisen varustuksen ulkoisten olosuhteiden kestämiseen ja ruumiisiinsa kohdistuvien hyökkäysten torjumiseen. Mutta ihmiselle ei ole annettu tällaista varustusta, vaan sen sijaan hän on saanut säälin tunteen, jota kutsutaan myös inhimillisyydeksi ja jonka takia me pidämme huolta toisistamme.
3,23,10 Jos ihminen raivoaisi nähdessään toisen ihmisen, kuten yksinään elävien eläinten havaitaan käyttäytyvän, niin mitään ihmisten yhteiselämää ei olisi eikä mitään kaupunkeja rakennettaisi ja siten edes hengissä pysyminen ei olisi turvattua, kun ihmiset jäisivät heikkoudessaan muiden eläinten armoille ja olisivat itse toisiaan kohtaan raakoja kuin petoeläimet.
Divinae institutiones 6,10,2–3
6,10,2 Hurskauden ensimmäinen velvollisuus on liittyminen yhteen Jumalan kanssa, toinen ihmisten kanssa. Tuota ensimmäistä sanotaan uskonnollisuudeksi, toista nimitetään armollisuudeksi tai inhimillisyydeksi. Jälkimmäinen hyve on ominainen hurskaille ja Jumalan palvojille, koska ainoastaan siihen perustuu ihmisten yhteiselämä.
6,10,3 Eläimille Jumala ei antanut viisautta vaan teki niistä sellaisia, että ne ovat luonnollisten varustustensa ansiosta paremmin turvassa hyökkäyksiltä ja vaaroilta. Mutta koska Jumala muovasi ihmisen suojattomaksi ja heikoksi varustaakseen hänet mieluummin viisaudella, hän antoi ihmiselle ennen kaikkea sellaisen rakkauden tunteen, että ihminen suojelisi, rakastaisi ja hoivaisi ihmistä ja että kaikissa vaaroissa hän sekä ottaisi vastaan että tarjoaisi apua.
Epitome divinarum institutionum 33,6–8
33,6 Stoalaisten opettaja Zenon ylisti hyvettä mutta julisti armollisuuden, joka on suurin hyve, poistettavaksi ikään kuin mielen sairautena, vaikka se on sekä Jumalalle kallisarvoista että ihmisille välttämätöntä.
33,7 Kukapa nimittäin ei johonkin onnettomaan tilaan jouduttuaan haluaisi armollisuutta ja kaipaisi auttajia? Eikä auttajia saa liikkeelle muu kuin säälin tunne.
33,8 Kutsukoon Zenon sitä inhimillisyydeksi tai rakkaudeksi, mutta itse asiaa hän ei voi muuttaa, ainoastaan sen nimen. Tämä tunne on annettu ainoastaan ihmiselle, jotta lievittäisimme heikkouttamme keskinäisellä auttamisella. Joka tämän poistaa, saattaa meidät elämään petoeläinten tavoin.
Epitome divinarum institutionum 60,1–4
60,1 Viattomuuteen läheisesti liittyvä hyve on armollisuus. Sillä viattomuus on tekemättä pahaa ja armollisuus tekee hyvää. Viattomuus aloittaa hurskauden, armollisuus saattaa sen päätökseen.
60,2 Ihminen on ruumiillisesti heikompi kuin muut elävät olennot, jotka Jumala muotoili siten, että ne ovat varustettuja sekä käyttämään että torjumaan väkivaltaa. Meille Jumala sen sijaan antoi armollisuuden tunteen, jotta kaikessa elämämme suojaamisessa panisimme turvamme keskinäiseen auttamiseen.
60,3 Jos me näet yhden ja saman Jumalan muovaamina ja yhdestä ihmisestä polveutuvina olemme verisukulaisuuden yhteen liittämiä, olemme velvollisia rakastamaan jokaista ihmistä. Niinpä meidän ei tule ainoastaan olla tekemättä vääryyttä, vaan meidän tulee myöskin olla kostamatta itsellemme tehtyä vääryyttä, jotta meissä olisi täydellinen viattomuus. Sen takia Jumala käskee meitä rukoilemaan aina myös vihamiestemme puolesta.
60,4 Meidän tulee siis olla yhteisöllisiä eläimiä, niin että varustaudumme keskinäisellä auttamisella, sillä heikkoutemme on alttiina monille onnettomuuksille ja vaivoille.
Yllä olevat katkelmat Lactantiuksen kirjoituksista on suomentanut Tomi Vuolteenaho latinankielisten alkutekstien pohjalta. Alkutekstit ovat saatavilla tästä linkistä.