MISSÄ MIELI SIJAITSEE JA MILLAINEN SE ON
De opificio Dei 16,1–18
16,1 Kukapa (paitsi se joka on kokonaan vailla mieltä) ei tietäisi mielen luonteen olevan käsittämätön, sillä eihän tiedetä, missä mieli sijaitsee tai millainen se on? Niinpä filosofit ovat esittäneet erilaisia näkemyksiä mielen olemuksesta ja sijainnista.16,2 En jätä kertomatta mitä minä itse ajattelen heidän näkemyksistään. En kuitenkaan kerro sitä sen takia, että vakuuttaisin asioiden olevan niin kuin sanon, mikä olisi typerää epävarmassa asiassa, vaan jotta osoitettuani asian vaikeuden ymmärtäisit, kuinka suuria ovat Jumalan teot.
16,3 Eräät filosofit väittävät mielen olinpaikan olevan rinnassa. Jos asia on näin, niin kuinka ihmeellistä onkaan, että hämärässä ja pimeässä paikassa sijaitseva asia kylpee kuitenkin kirkkaassa järjen ja ymmärryksen valossa ja että aistimukset tulevat siihen joka puolelta ruumista, niin että se vaikuttaa olevan läsnä kaikkialla ruumiinjäsenissä!
16,4 Toiset ovat sanoneet mielen olipaikan sijaitsevan aivoissa, ja nämä ovat tosiaankin esittäneet todennäköisiä perusteluja näkemykselleen. Heidän mukaansa nimittäin sen, mikä hallitsee koko ruumista, tulisi asustaa ruumiin huipulla eikä mikään ole ylhäisempää kuin se, mikä ohjaa kaikkea järjellä, niin kuin myös itse maailman herra ja hallitsija on kaikkein ylimpänä.
16,5 Edelleen he perustelevat kantaansa sillä, että kaikki aistimet, toisin sanoen näkemisen, kuulemisen ja haistamisen elimet sijaitsevat päässä eivätkä niiden kanavat johda rintaan vaan aivoihin. Muussa tapauksessa me väistämättä tuntisimme aistimukset hitaammin eli vasta sitten, kun aistimus olisi kulkenut pitkän matkan kaulan kautta rintaan asti.
16,6 Tämän näkemyksen kannalla olevat eivät joko erehdy paljoakaan tai eivät ehkä erehdy ollenkaan. Vaikuttaa näet siltä, että ruumista hallitseva mieli sijaitsee ylhäällä päässä niin kuin Jumala on taivaassa mutta miettiessään jotakin se siirtyy rintaan ikään kuin vetäytyen johonkin yksityiseen kammioon tuodakseen sieltä esiin neuvoja niin kuin kätketystä varastosta.
16,7 Siitä johtuisi myös se, että silloin, kun mietimme keskittyneesti tai kun mielemme on uppoutunut ajatuksiinsa, me emme kuule ympäröiviä ääniä emmekä näe mitä edessämme on.
16,8 Jos näin on, niin täytyy kyllä ihmetellä millä tavalla se tapahtuu, kun aivoista rintaan ei kulje mitään avonaista reittiä. Mutta toisaalta jos asia ei ole näin, niin silloinkin on yhtä kaikki ihmeteltävä sitä, että jonkin jumalallisen suunnitelman tähden asia vaikuttaa olevan niin.
16,9 Ja voiko joku olla ihmettelemättä sitä, että tuo elävä ja taivaallinen ymmärrys, jota kutsutaan mieleksi, on niin väsymätön liikkumaan, ettei se nukkuessaankaan pysähdy, ja että se on niin nopea, että halutessaan se yhdessä hetkessä kiitää koko taivaan halki, lentää merten yli ja kulkee maiden ja kaupunkien läpi; se asettaa katseltavakseen kaiken mitä tahtoo, vaikka kuinka kaukaisetkin?
16,10 Ihmetteleekö sitten joku vielä sitä, jos Jumalan jumalallinen mieli ulottuu kaikkialle maailmaan, hallitsee kaikkea, ohjaa kaikkea, on kaikkialla läsnä ja levittäytyy kaikkialle, kun kuolevaisen ruumiin sisälle suljetun ihmismielenkin voima ja valta on sellainen, että edes tämä raskas ja hidas ruumis, johon se on liitetty, ei aitauksellaan pysty mitenkään pidättämään sitä antamasta itselleen liikkumisen vapautta, kun se ei malta pysyä paikallaan?
16,11 Asustipa mieli sitten päässä tai rinnassa, niin voiko joku käsittää, mikä saa aikaan sen, että samalla kun tuo käsittämätön ymmärrys on kiinnittynyt joko aivoihin tai siihen kahtia jakautuneeseen vereen, joka on suljettu sydämeen, niin kuitenkaan se ei osaa päätellä Jumalan voiman suuruutta edes siitä seikasta, että mieli ei näe itseään, niin että se tietäisi millainen tai missä se itse on, tai jos näkisikin, niin se ei kuitenkaan pystyisi havaitsemaan, millä tavalla aineeton asia on liittynyt aineelliseen asiaan?
16,12 Mutta jos mieli ei sijaitse missään yksittäisessä kohdassa vaan on levittäytynyt koko ruumiiseen, mikä on sekä mahdollista että Platonin oppilaan Ksenokrateen1 selitys – tuntohan näet on läsnä kaikkialla ruumiissa – niin siinäkään tapauksessa ei pystytä ymmärtämään, mikä tai millainen itse mieli on, kun se olisi luonteeltaan niin hienoa ja ohutta, että se elävänä ja ikään kuin palavana tuntona olisi levinnyt tiiviiden sisälmysten läpi ja sekoittunut kaikkiin ruumiinjäseniin.
16,13 Mutta varo koskaan luulemasta todennäköiseksi sitä, mitä Aristoksenos2 sanoo, että mieltä ei lainkaan olisi olemassa vaan kyky tuntea ja ajatella syntyisi ruumiin ja sisälmysten rakenteesta niin kuin harmonia kielisoittimessa. Muusikot nimittäin kutsuvat harmoniaksi sellaista kielten jännittymistä ja yhdessä soimista, josta aiheutuu puhdas sointu ilman että yksikään sävelistä sitä rikkoisi.
16,14 Tällä kannalla olevat ajattelevat siis mielen muodostuvan ihmisessä samalla tavalla kuin ristiriidaton sointi muodostuu kielisoittimessa, nimittäin siten, että yksittäisten ruuminosien luja toisiinsa liittyminen ja kaikkien jäsenten keskenään sopusointuinen voima saavat aikaan tuon liikkeen, joka kykenee tuntemaan, ja muodostavat mielen niin kuin oikein jännitetyt kielet muodostavat sopusointuisen äänen.
16,15 Ja samoin kuin kielisoittimessa, kun jotakin on särkynyt tai irronnut, koko sointi häiriintyy ja rikkoutuu, niin myös ruumiissa, kun jokin jäsen vahingoittuu, kokonaisuus hajoaa, ja kun kaikki on turmeltunut ja joutunut sekasortoon, ymmärrys katoaa, ja sitä sanotaan kuolemaksi.
16,16 Mutta jos tuolla filosofilla3 olisi itsellään ollut yhtään mieltä, niin hän ei koskaan olisi verrannut ihmistä kielisoittimen harmoniaan. Eihän soitin pysty soimaan omasta aloitteestaan, joten se ei mitenkään ole vertailukelpoinen tai samankaltainen elävän olennon kanssa. Mieli näet sekä ajattelee että liikkuu oma-aloitteisesti.
16,17 Jos meissä olisi jotakin harmonian kaltaista, niin se liikkuisi vain ulkoisen sysäyksen vaikutuksesta niin kuin kädet liikuttavat kieliä, jotka ilman taiteilijan käsittelyä ja sormien näppäilyä pysyvät äänettöminä ja liikkumattomina.
16,18 Mutta epäilemättä tuota filosofia3 oli näpäytettävä kädellä, jotta hän olisi joskus jotakin ymmärtänyt, kun hänen ruumiinjäsenistä huonosti muodostunut mielensä oli kohmeessa.
Viitteet ja selitykset
Yllä oleva teksti on suomennos Lactantiuksen teoksen De opificio Dei kuudennestatoista luvusta. Luvun otsikko on suomentajan lisäämä (vrt. kohta 16,1). Teoksen nimi voitaisiin suomentaa "Jumalan luomistyöstä". Lactantius kirjoitti sen todennäköisesti vuosien 303–304 aikana. Suomennoksen ja siihen liittyvät selitykset on laatinut Tomi Vuolteenaho. Kohdan latinankielinen alkuteksti on saatavilla tästä linkistä. Lactantiuksen tässä katkelmassa käyttämistä lähteistä ja muista paralleelikohdista varhaisempaan antiikin kirjallisuuteen ks. esim. sivut 383–392 teoksessa Sources Chrétiennes no 214. Lactance: L'ouvrage du Dieu créateur. Tome II. Commentaire et index par M. Perrin. Paris 1974. Lactantiuksen keskeisin lähde lienee tässä ollut Ciceron Tusculanae disputationes 1. Terminologian suomentamisesta mainittakoon, että tässä katkelmassa sanat 'mens' ja 'animus' on aina käännetty sanalla 'mieli' (vrt. kohta 16,9). Sana 'sensus' on asiayhteydestä riippuen suomennettu jollakin sanoista 'ymmärrys, tunto, aistin, aistimus'. Kohdassa 16,13 ilmaus "vis sentiendi" on suomennettu ilmauksella "kyky tuntea ja ajatella".
1) Ksenokrates (n. 400–314 eKr.) oli Platonin (427–347 eKr.) oppilas ja toimi myöhemmin Platonin perustaman Akatemian johtajana.
2) Aristoksenos (n. 370–300 eKr.) oli kreikkalainen filosofi ja musiikintutkija, joka oli välillä Aristoteleenkin oppilaana mutta ammensi vaikutteita myös pythagoralaisuudesta.
3) "Tuolla filosofilla" tarkoitetaan kohdissa 16,16 ja 16,18 Aristoksenosta. Latinankielisessä tekstissä on näissä kohdissa pelkkä pronomini 'ille', joka viittaa kohdassa 16,13 mainittuun Aristoksenokseen.