LUOMINEN OLEMATTOMASTA
Divinae institutiones 2,8,8 & 2,8,28–44
2,8,8 Älköön kukaan kysykö, mistä aineksista Jumala teki nämä niin suuret ja ihmeelliset tekonsa — olemattomasta hän teki kaiken. Ei pidä kuunnella runoilijoita jotka sanovat, että alussa oli kaaos eli asioiden ja alkuaineiden sekasorto mutta myöhemmin sitten Jumala järjesteli koko tuon röykkiön, niin että erotellen sekasortoisesta kasasta yksittäiset asiat ja asettaen ne järjestykseen hän valmisti maailman ja teki sen kauniiksi....
2,8,28 Ihminen valmistaa tekonsa siitä, mitä on olemassa, sillä kuolevaisena hän on heikko ja heikkoudessaan hänellä on rajallinen ja vähäinen valta. Mutta Jumala valmistaa tekonsa siitä, mitä ei ole olemassa, sillä ikuisena hän on voimakas ja voimassaan hänellä on suunnaton valta, jolla ei ole loppua eikä mittaa niin kuin ei ole hänen elämälläänkään.
2,8,29 Onko siis ihme, jos Jumala maailman tehdessään valmisti ensin aineen, josta hän tekisi maailman, ja jos hän valmisti tuon aineen olemattomasta? Ei näet voida ajatella että Jumala ottaisi jostakin jotakin lainaksi, kun kaikki on hänestä ja hänessä.1
2,8,30 Sillä jos on jokin toinen ennen häntä, jos jotakin on tehty muuten kuin hänen toimestaan, niin Jumalan valta ja nimi eivät enää kuuluisi hänelle. — Mutta tähän sanotaan, ettei ainetta ole koskaan tehty niin kuin ei Jumalaakaan, joka teki aineesta tämän maailman.
2,8,31 Näin siis ajatellaan olevan kaksi ikuista, jotka kuitenkin ovat toisilleen vastakkaisia, eikä niin voi olla ilman erimielisyyttä ja tuhoutumista. Välttämättä näet toisiinsa törmäävät ne, joiden voima ja mieli ovat vastakkaisia. Siten ne molemmat eivät voi olla ikuisia, jos ne taistelevat toisiaan vastaan, sillä välttämättä toinen voittaisi toisen.
2,8,32 Ei siis ole mahdollista, että se mikä on ikuinen, ei olisi olemukseltaan yksi, josta kaikki on peräisin ikään kuin lähteestä. Niinpä joko Jumala on peräisin aineesta tai aine on peräisin Jumalasta. On helppo ymmärtää, kumpi vaihtoehto vastaa paremmin todellisuutta.
2,8,33 Näistä kahdesta näet toisella on tunto, toisella ei. Jonkin tekemiseen ei voi kyetä muu kuin se, joka tuntee, ymmärtää, ajattelee ja liikkuu.
2,8,34 Mikään ei voi saada alkuaan, tulla tehdyksi tai saavuttaa päämääräänsä, ellei jo ennen sen olemassaoloa ole etukäteen järjellä suunniteltu, millä tavalla se tehdään ja millä tavalla se pysyy olemassa sen jälkeen kun se on tehty.
2,8,35 Tekijä on siis se, millä on tahto tehdä ja kyky toteuttaa se mitä tahtoo. Mutta se, mikä on tunnoton, makaa aina toimettomana ja turtana. Eikä mikään voi olla peräisin siitä, missä ei ole tahdonalaista liikettä.
2,8,36 Jos kaikilla elävillä olennoilla on järki, niin varmastikaan ne eivät voi syntyä siitä, millä ei ole järkeä. Eikä järkeä voida saada muualtakaan, jos sitä ei ole siellä, mistä sen pitäisi olla peräisin.
2,8,37 Mutta älköön kukaan hämmentykö siitä, että tietyt elävät olennot näyttävät syntyvän maasta. Sillä maa itsessään ei synnytä niitä vaan Jumalan Henki, jota ilman ei synny mitään.
2,8,38 Jumala ei siis ole peräisin aineesta, sillä tunteva ei koskaan voi syntyä tunnottomasta, ymmärtämiskykyinen järjettömästä, järkkymätön järkkyvästä eikä ruumiiton ruumiillisesta, vaan ennemminkin aine on peräisin Jumalasta.
2,8,39 Sillä ulkoinen voima vaikuttaa kaikkiin kosketeltavissa oleviin kappaleisiin. Se, mihin voima vaikuttaa, on altis hajoamaan. Se mikä hajoaa, katoaa. Mikä katoaa, on välttämättä saanut syntynsä. Mikä on saanut syntynsä, sillä on ollut lähde, josta se syntyi, eli tekijä, joka kykenee ajattelemaan, suunnittelemaan ja tekemään. Tämä tekijä ei selvästikään ole kukaan muu kuin Jumala.
2,8,40 Koska hänellä on tunto, järki, suunnittelukyky, valta ja voima, niin hän pystyy aikaansaamaan ja tekemään sekä eläviä olentoja että elottomia kappaleita, sillä hän hallitsee sen, millä tavalla mikäkin on tehtävä.
2,8,41 Mutta aine ei ole voinut olla aina olemassa, koska se ei voisi muuttua, jos se olisi ollut aina olemassa. Sillä se, mikä on ollut aina, ei koskaan lakkaa olemasta. Ja mistä puuttuu alku, siitä puuttuu välttämättä myös loppu. Helpommin siltä, jolla on alku, puuttuu loppu kuin että loppu olisi sillä, jolta puuttuu alku.
2,8,42 Jos siis aine ei ole tehtyä, niin mikään ei myöskään voi tulla tehdyksi siitä. Mutta jos aineesta ei voida tehdä mitään, niin ei ole ainettakaan, sillä aine on se, mistä jotakin tehdään. Kaikki mistä jotakin tehdään, kun tekijä käsittelee sitä, tuhoutuu ja muuttuu toiseksi.
2,8,43 Näin ollen aineella oli loppu silloin kun siitä tehtiin maailma, ja siten sillä on ollut myös alku. Sillä se mikä tuhoutuu, on rakennettua, ja se mikä purkautuu, on sidottua, ja se mikä loppuu, on alkanut. Jos siis aineen muuttumisesta ja lopusta päätellään, että sillä on ollut alku, niin kuka muu sen olisi voinut tehdä kuin Jumala?
2,8,44 Ainoastaan Jumala on siis sellainen, jota ei ole tehty. Sen tähden hän voi tuhota muita asioita mutta ei voi itse tulla tuhotuksi. Hän on aina pysyvä sellaisena, mikä hän on ollut, koska hän ei ole syntyisin jostakin muualta eikä hänen alkuperänsä ja syntymänsä riipu jostakin toisesta asiasta, jonka muuttuessa hän hajoaisi. Hän on peräisin itsestään, niin kuin olen sanonut teokseni ensimmäisessä kirjassa,2 ja sen takia hän on sellainen, millainen hän tahtoi olla: järkkymätön, muuttumaton, turmeltumaton, autuas, ikuinen.
Viitteet ja selitykset
Yllä on Tomi Vuolteenahon laatima suomennos Lactantiuksen teoksen Divinae institutiones kohdista 2,8,8 ja 2,8,28–44. Näiden kohtien latinankieliset alkutekstit ovat saatavilla tästä linkistä. Lactantius kirjoitti tämän teoksen vuosien 303–313 jKr. aikana. Otsikko on suomentajan lisäämä.
1) Vrt. Room. 11:36; Kol. 1:16; Hepr. 2:10.
2) Vrt. Lact.inst. 1,7,13.