Sevillan piispa Isidorus kirjoitti teoksen Sententiae 600-luvun alkupuolella. Alla on siitä Tomi Vuolteenahon valikoimia ja suomentamia sitaatteja. Latinankieliset alkutekstit ovat editiosta Cazier 1998 CCSL 111.
LYHYITÄ SITAATTEJA TEOKSESTA SENTENTIAE
Tiedon tavoittelussa on ensimmäisenä etsittävä Jumalaa, sitten kunniallista elämää ja nuhteettomia tekoja.Isid.sent. 2,1,3 Primum est scientiae studium quaerere Deum, deinde honestatem vitae cum innocentiae opere.
On hyödyllistä tietää monia asioita ja elää oikein. Mutta jos emme kykene molempiin, niin on parempi pyrkiä elämään oikein kuin pyrkiä tietämään monia asoita.
Isid.sent. 2,1,11 Utile est multa scire et recte vivere. Quod si utrumque non valemus, melius est ut bene vivendi studium quam multa sciendi sequamur.
Sen, joka kantaa ristiä, täytyy kuolla maailmalle. Sillä ristin kantaminen on itsensä kuolettamista. Kantaminen ilman kuolemista on tekopyhien teeskentelyä.
Isid.sent. 2,2,9 Qui crucem portat, debet mundo mori. Nam ferre crucem, mortificare seipsum est. Ferre et non mori, simulatio hypocritarum est.
Rakkaus Jumalaan on verrattavissa kuolemaan, kuten Salomo sanoi: »rakkaus on väkevä kuin kuolema» (Laul.l. 8:6). Sillä niin kuin kuolema voimallisesti erottaa sielun ruumiista, samoin rakkaus Jumalaan erottaa ihmisen maailman ja lihan rakastamisesta.
Isid.sent. 2,3,4 Dilectio Dei morti conparatur, dicente Salomone: »valida est ut mors dilectio», idcirco quia sicut mors violenter separat animam a corpore, ita et dilectio Dei violenter segregat hominem a mundano et carnali amore.
On pidettävä kiinni rakkauden ykseydestä pyhien ihmisten kanssa. Ja siinä määrin kuin kukin vetäytyy maailmasta, siinä määrin hän tarvitsee liittymistä hyvien ihmisten yhteyteen.
Isid.sent. 2,3,6 Tenenda est cum sanctis viris unitas caritatis, et quanto se quisque subtrahit mundo, tanto opus est ut se adsociet bonorum consortio.
Rakkaus on Jumalan ja lähimmäisen rakastamista. Se ihminen säilyttää itsessään rakkauden Jumalaan, joka ei erkaannu lähimmäisen rakastamisesta. Se, joka erottautuu veljellisestä yhteydestä, menettää osallisuuden Jumalan rakkauteen. Eikä se voi rakastaa Jumalaa, jonka tiedetään harhautuvan lähimmäisen rakastamisessa. Kristus on Jumala ja ihminen; se, joka vihaa ihmistä, ei siis rakasta Kristusta kokonaan.
Isid.sent. 2,3,7 Caritas in dilectione Dei et proximi constat. Servat autem in se dilectionem Dei, qui a caritate non dividitur proximi. Qui a fraterna societate secernitur, a divinae caritatis participatione privatur. Nec poterit Deum diligere qui noscitur in proximi dilectione errare. Christus Deus et homo: totum ergo Christum non diligit, qui hominem odit.
Huono kristitty, joka ei elä evankeliumin opin mukaan, menettää koetuksen tultua helposti uskonsakin, jota hän vaalii pelkästään puheessa.
Isid.sent. 2,2,12 Christianus malus, dum secundum evangelii doctrinam non vivit, etiam ipsam fidem quam verbo colit oborta temptatione facile perdit.
Niin kuin mitään ei hyödytä usko, josta pidetään kiinni puheessa mutta johon ei uskota sydämellä, samoin mitään ei hyödytä sydämessä oleva usko, jos sitä ei tunnusteta puheessa.
Isid.sent. 2,2,7 Sicut nihil proficit fides quae ore retinetur, et corde non creditur, ita nihil profutura fides, quae corde tenetur si ore non proferatur.
Uskontunnustus ja Herran rukous riittävät koko lain sijasta seurakunnan pienimmille taivasten valtakunnan saavuttamiseksi. Sillä kirjoitusten koko laajuus on koottu Herran rukoukseen ja lyhyeen uskontunnustukseen.
Isid.sent. 1,21,1 Fidei symbolum et dominica oratio pro tota lege parvulis ecclesiae ad caelorum regna sufficit capescenda. Omnis enim latitudo scripturarum in eadem oratione dominica et symboli brevitate concluditur.
On tarkoin varottava, että toisaalta emme Jumalan lupaaman anteeksiannon toivon tähden jatka synnin tekemistä emmekä toisaalta menetä toivoamme anteeksiannosta, kun Jumala oikeudenmukaisesti kurittaa meitä synneistämme. Nämä molemmat vaarat välttäen meidän tulee sekä kääntyä pois pahasta että toivoa saavamme synnit anteeksi Jumalan rakkauden tähden. Siten jokainen hurskas nojautuu toivoon ja pelkoon, sillä välillä toivo kohottaa hänet iloon, välillä helvetin pelko saa hänet kauhistumaan.
Isid.sent. 2,4,2 Metuendum valde est ut neque per spem veniae quam promittit Deus perseveranter peccemus, neque, quia iuste peccata distringit, veniam desperemus; sed utroque periculo evitato, et a malo declinemus et de pietate Dei veniam speremus. Omnis quippe iustus spe et formidine nitet, quia nunc illum ad gaudium spes erigit, nunc ad formidinem terror gehennae addicit.
Raamatun lukemisesta koituu kahdenlaista etua, sillä toisaalta se antaa mielelle ymmärrystä ja toisaalta se johdattaa ihmisen maailman turhuuksista Jumalan rakastamiseen. Usein meiltä näet Jumalan sanan innostamina katoaa maailmallisen elämän halu ja sytymme viisauden rakkaudesta, niin että tämän katoavaisen maailman tarjoama tyhjä toivo tulee meille sitä halvemmaksi mitä selvemmäksi ikuisuuden toivo lukiessamme kirkastuu.
Isid.sent. 3,8,4 Geminum confert donum lectio sanctarum scripturarum, sive quia intellectum mentis erudit, seu quod a mundi vanitatibus abstractum hominem ad amorem Dei perducit. Excitati enim saepe illius sermone, subtrahimur a desiderio vitae mundanae, atque accensi in amore sapientiae, tanto vana spes mortalitatis huius nobis vilescit, quanto amplius legendo spes aeterna claruerit.
Sen, joka haluaa olla koko ajan Jumalan kanssa, täytyy rukoilla usein ja lukea usein Raamattua. Kun näet rukoilemme, puhumme Jumalalle, mutta kun luemme, puhuu Jumala meille.
Isid.sent. 3,8,2 Qui vult cum Deo semper esse, frequenter debet orare, frequenter et legere. Nam cum oramus, ipsi cum Deo loquimur; cum vero legimus, Deus nobiscum loquitur.
Rukoillessa puhdistumme ja Raamattua lukiessa opimme. On hyvä tehdä molempia, jos siihen on mahdollisuus; mutta jos se ei ole mahdollista, on parempi rukoilla kuin lukea.
Isid.sent. 3,8,1 Orationibus mundamur, lectionibus instruimur; utrumque bonum, si liceat; si non liceat, melius est orare quam legere.
Ylhäältä tuleva armo ei etsi ihmisen ansioita voidakseen tulla, vaan se aikaansaa nuo ansiot sen jälkeen kun se on tullut.
Isid.sent. 2,5,5 Hominis meritum superna gratia non ut veniat invenit, sed postquam venerit facit.
Kukin huomaa joutuvansa ankarammin paheiden vaivaamaksi silloin, kun hän alkaa tuntea Jumalaa. Vastaavasti egyptiläiset rasittivat Israelin kansaa raskaammalla taakalla silloin, kun Jumalan tunteminen avattiin heille Moosen välityksellä. Sillä ennen kääntymystä paheilla on ihmisessä ikään kuin rauha, mutta karkotettaessa ne yltyvät kiivaammiksi. Kääntyneelle tulevat vihamielisiksi ne asiat, jotka mieluisasti hyväilivät synnintekijää. Ja samoin kääntyneelle tulevat miellyttäviksi ne asiat, jotka synnintekijälle olivat vastenmielisiä.
Isid.sent. 2,9,2–3 Tunc magis gravari se quisque inpulsu vitiorum agnoscit, dum ad cognitionem Dei accesserit; sicut populus Israhel graviore onere ab Aegytio premitur, dum per Moysen divina illi cognitio aperitur. — Vitia enim ante conversionem quasi pacem in homine habent; quando autem expelluntur, acriore virtute consurgunt. Fiunt autem inimica converso quae peccatori prospere blandiebant; atque item fiunt blanda converso quae peccatori adversa extiterunt.
Kaikissa hyvissä teoissa on varottava petosta ja laiskuutta. Teemme petoksen Jumalalle aina kun ylistämme hyvästä työstämme itseämme emmekä Jumalaa. Laiskuuteen syyllistymme aina kun turtumuksen tähden hoidamme veltosti Jumalan asioita.
Isid.sent. 2,10,3 Fraus et desidia in omni bono opere formidanda est. Fraudem facimus Deo quotiens de bono opere nostro nosmetipsos, non Deum laudamus. Desidiam agimus quotiens per torporem languide ea quae Dei sunt operamur.
Kaikilla tämän maailman taidoilla on innokkaita harrastajia, jotka ovat myös alttiita toimimaan. Näin on siitä syystä, että tekojen palkka saadaan nykyisyydessä. Mutta useimmat jumalanpelon harjoittajat ovat velttoja, laimeita ja laiskan haluttomuuden jähmettämiä. Tämä johtuu siitä, että heidän vaivaansa ei korvata nykyisyydessä, vaan on odotettava tulevaisuudessa saatavaa palkkaa. Sen tähden, kun palkanmaksu ei heti seuraa heidän vaivannäköänsä, heidän toivonsa lähes katoaa ja he uupuvat. Mutta siitä seuraa myös niiden suuri kunnia, jotka järkähtämättömästi edeten vievät päätökseen sen, mikä heidän elämässään hyvän kääntymyksen myötä alkoi. Ja sitä kirkkaampina he saavuttavat ansaitsemansa palkan, mitä lujemmin he aloittavat ja vievät päätökseen raskaan matkan vaivat.
Isid.sent. 2,10,4 Omnis ars saeculi huius strenuos amatores habet, et ad exsequendum promptissimos; et hoc proinde fit quia praesentem habet operis sui remunerationem. Ars vero divini timoris plerosque habet sectatores languidos, tepidos, pigritiae inertia congelatos; sed hoc proinde quod labor eorum non pro praesenti, sed pro futura remuneratione differtur: ideoque dum eorum laborem mercedis retributio non statim consequitur, spe pene dissoluta languescunt. Unde et magna illorum gloria praeparatur qui bonae conversionis vitae principia augmento solidiore consummant, atque eo ad promerendam retributionem clariores praeparantur quo firmius duri itineris labores et inchoant et consummant.