Alla on Raamatun kirjoituksia käsittelevä katkelma Sevillan piispa Isidoruksen teoksesta Origines. Teos on laadittu 600-luvun alkupuolella, ja siitä käytetään myös nimeä Etymologiae. Lähteinään Isidorus on tässä kohdassa käyttänyt muun muassa Hieronymuksen kirjoituksia. Isidorus käsittelee Raamatun kirjoituksia myös teoksensa De ecclesiasticis officiis kohdassa 1,11–12. Osa siinä esitetyistä asioista mainitaan alla olevan suomennoksen nooteissa, ja kohdasta eccl.off. 1,11,1–3 on saatavilla erillinen suomennos tästä linkistä. Alla olevan suomennoksen on laatinut Tomi Vuolteenaho. Kohdan latinankielinen alkuteksti on saatavilla tästä linkistä.
RAAMATUN KIRJOITUKSISTA
ORIGINES 6,1–4
6,1 Vanhasta ja Uudesta testamentista
6,1,1 Vanhaa testamenttia sanotaan vanhaksi, koska se lakkasi uuden tullessa. Apostoli mainitsee tästä sanoen: »Vanhat ovat kadonneet, ja katso, uudet ovat tulleet.»16,1,2 Uutta testamenttia kutsutaan uudeksi, koska se uudistaa. Sillä sitä eivät opi muut kuin ne ihmiset, jotka armon kautta vanhasta uudistettuina kuuluvat jo Uuteen testamenttiin, joka on taivasten valtakunta.
6,1,3 Heprealaisilla Vanha testamentti on Esran toimesta jaettu heprean kirjainten lukumäärän mukaisesti 22 kirjaan, jotka he jakavat kolmeen luokkaan, nimittäin lakiin, profeettoihin ja pyhiin kirjoituksiin.
6,1,4 Ensimmäinen luokka eli laki on viitenä kirjana, joista ensimmäinen on Bresith eli Genesis, toinen Veelle Semoth eli Exodus, kolmas Vaiicra eli Leviticum, neljäs Vaiedabber eli Numerus, viides Elleaddebarim eli Deuteronomium.2
6,1,5 Nämä ovat viisi Mooseksen kirjaa, joita heprealaiset kutsuvat Tooraksi ja latinankieliset laiksi. Mutta varsinaisesti laiksi kutsutaan sitä lakia, joka on annettu Mooseksen kautta.
6,1,6 Toinen luokka on profeetat, johon kuuluu kahdeksan kirjaa. Niistä ensimmäinen on Iosuae Benun eli Nunin pojan Joosuan kirja,3 toinen Sophtim eli Tuomarien kirja, kolmas on Samuel eli Ensimmäinen kuninkaiden kirja,4 neljäs on Malachim eli Toinen kuninkaiden kirja,5 viides Jesaja, kuudes Jeremia, seitsemäs Hesekiel, kahdeksas Thereazar, jota sanotaan Kahdentoista profeetan kirjaksi; heidän kirjojaan pidetään yhtenä kirjana, koska ne on lyhyytensä takia liitetty yhteen.6
6,1,7 Kolmas luokka on pyhät kirjoitukset eli pyhiä asioita kirjoittavien luokka. Siihen kuuluu yhdeksän kirjaa, joista ensimmäinen on Job, toinen Psalmien kirja, kolmas Masloth eli Salomonin Sananlaskut, neljäs Coheleth eli Saarnaajan kirja,7 viides Sir hassirim eli Laulujen laulu, kuudes Daniel, seitsemäs Dibre haiamin eli Aikakirjat,8 kahdeksas Esra,9 yhdeksäs Ester. Yhdessä nämä viisi, kahdeksan ja yhdeksän kirjaa tekevät kaksikymmentäkaksi, niin kuin edellä esitettiin.
6,1,8 Eräät lisäävät pyhien kirjoitusten luokkaan vielä Ruutin sekä Cinothin, jota latinaksi kutsutaan Jeremian Valitusvirsiksi. Näin he saavat Vanhaan testamenttiin yhteensä 24 kirjaa, mikä vastaa 24 vanhinta jotka seisovat Jumalan kasvojen edessä.10
6,1,9 Meillä kristityillä on neljäs Vanhan testamentin luokka, joka koostuu niistä kirjoista joita ei ole heprealaisessa kaanonissa. Näistä ensimmäinen on Viisauden kirja, toinen Sirakin kirja,11 kolmas Tobit, neljäs Judit, ja viides ja kuudes ovat Makkabilaiskirjat.12 Vaikka juutalaiset erottavat nämä apokryfikirjojen joukkoon, niin Kristuksen seurakunnassa ne kuitenkin ovat Raamatun kirjojen joukossa sekä kunnioituksessa että julistuksessa.13
6,1,10 Uudessa testamentissa on kaksi luokkaa. Ensimmäinen on evankeliumien luokka, johon kuuluvat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Toinen on apostolien luokka, johon kuuluvat neljätoista Paavalin kirjettä, kaksi Pietarin kirjettä, kolme Johanneksen kirjettä, yksi kirje Jaakobilta ja Juudakselta, Apostolien teot ja Johanneksen ilmestys.
6,1,11 Molempien testamenttien sisällöstä voidaan erottaa kolme puolta: historiallinen, moraalinen ja vertauskuvallinen. Nämä kolme puolta jakautuvat edelleen useisiin näkökohtiin: mitä Jumala, enkelit tai ihmiset ovat tehneet ja sanoneet; mitä profeetat ovat ilmoittaneet Kristuksesta ja hänen ruumiistaan; mitä on ilmoitettu paholaisesta ja hänen jäsenistään; mitä vanhasta ja uudesta kansasta; mitä nykyisestä maailmasta ja tulevasta valtakunnasta ja tuomiosta.
6,2 Raamatun kirjojen kirjoittajista ja nimityksistä
6,2,1 Vanhan testamentin laatijoina pidetään heprealaisten tradition mukaan seuraavia henkilöitä. Ensimmäisenä Mooses julkaisi kertomuksen jumalallisesta maailmanhistoriasta viitenä kirjana, joita nimitetään Pentateukiksi.6,2,2 Pentateukki-nimitys tulee viidestä kirjasta. Kreikaksi näet »pente» on viisi ja »teukhos» kirja.
6,2,3 Genesis tulee kirjan nimeksi siitä, että siinä esitetään maailman alku ja synty.14
6,2,4 Exodus puolestaan kuvaa Israelin kansan poistumista tai lähtöä Egyptistä, ja tästä se on saanut nimensä.15
6,2,5 Leviticus on kirjan nimenä siksi, että siinä käydään läpi leeviläisten tehtäviä ja erilaisia uhreja ja käsitellään yleensäkin leeviläisten luokkaa.
6,2,6 Numeri tulee kirjan nimeksi siitä, että siinä lasketaan Egyptistä lähteneet heimot ja luetellaan niiden 42 pysähdyspaikkaa autiomaassa.16
6,2,7 Deuteronomium on kreikan kieltä ja merkitsee toista lakia. Tämä tarkoittaa kertausta ja evankeliumin lain esikuvaa. Aikaisemmat asiat ovat siinä siten, että kaikki mitä siinä toistetaan on kuitenkin uutta.
6,2,8 Joosuan kirja on saanut nimensä Nunin pojasta Joosuasta,17 jonka tarina siinä kerrotaan. Heprealaiset vakuuttavat, että kirjan kirjoittaja on samainen Joosua. Sen sisällössä Jordanin ylityksen jälkeen vihollisen valtakunnat tuhotaan ja maa jaetaan kansalle. Yksittäisten kaupunkien, kylien, vuorten ja alueiden kautta annetaan esikuva seurakunnan ja taivaallisen Jerusalemin hengellisistä valtakunnista.
6,2,9 Tuomarien kirjan nimi tulee kansan johtajista, jotka hallitsivat Israelissa Mooseksen ja Joosuan jälkeen, ennen kuin oli Daavidia ja muita kuninkaita. Tämän kirjan uskotaan olevan Samuelin julkaisema. Samuelin kirja18 kuvaa samaisen Samuelin syntymää, pappeutta ja tekoja; sen tähden kirja on saanut nimensäkin hänestä.
6,2,10 Vaikka siinä kirjassa kerrotaan Saulin ja Daavidin tarinat, niin nämäkin molemmat liittyvät Samueliin, sillä hän voiteli Saulin kuninkuuteen ja Daavidin tulevaksi kuninkaaksi. Kirjan ensimmäisen osan on kirjoittanut samainen Samuel, mutta sen jälkeiset asiat kirjan loppuun asti kirjoitti Daavid.
6,2,11 Malachim-kirjan19 nimitys tulee siitä, että siinä esitetään aikajärjestyksessä Juudan ja Israelin kuninkaat ja heidän tekonsa. Melachim on nimittäin hepreaa ja tarkoittaa »kuninkaiden». Jeremia ensimmäisenä kokosi tämän kirjan yhteen. Sitä ennen oli vain erillisiä kertomuksia yksittäisten kuninkaiden historiasta.
6,2,12 Paralipomenon20 on kreikkaa ja voidaan kääntää sanoilla »pois jätettyjen» tai »jäljelle jääneiden». Siinä näet esitetään pääkohdittain ja lyhyesti ne asiat, jotka laissa ja kuninkaiden kirjoissa21 on jätetty kertomatta tai on kerrottu vain osittain.
6,2,13 Jobin kirjan kirjoittajaksi eräät otaksuvat Mooseksen, toiset jonkun profeetoista. Jotkut kuitenkin arvelevat, että samainen Job kirjoitti sen kärsimänsä onnettomuuden jälkeen. He ajattelevat että hän, joka kesti hengellisen taistelun, itse kertoi millaisen voiton oli saavuttanut.
6,2,14 Jobin kirjan alku ja loppu on heprealaisessa tekstissä laadittu proosamuotoon, mutta kirjan keskiosa siitä kohdasta, jossa Job sanoo »kadotkoon se päivä jona synnyin»,22 kohtaan »sen tähden minä moitin itseäni ja kadun»23 on kokonaan heksametrimuodossa.
6,2,15 Psalmien kirja on kreikaksi psalterion, hepreaksi nabla, latinaksi organum.24 Sitä kutsutaan Psalmien kirjaksi sen takia, että yksi profeetta laulaa psalterion-soittimen säestyksellä ja kuoro vastaa siihen sopusointuisesti. Psalmien hepreankielinen otsikko on Sepher thehilim, joka tarkoittaa »ylistyslaulujen kirja».
6,2,16 Psalmien laatijat mainitaan niiden otsikoissa: Mooses, Daavid, Salomon, Asaf, Etan, Jedutun, Korahin pojat, esrahilainen Heman ja muut, joiden psalmit Esra kokosi yhdeksi kirjaksi.
6,2,17 Mutta tiedetään että heprealaisessa tekstissä kaikki psalmit on laadittu runomittaan. Roomalaisen Horatiuksen ja kreikkalaisen Pindaroksen runojen tavoin ne etenevät välillä jambeina, soivat välillä alkaiolaisella mitalla ja loistavat välillä sapfolaisella mitalla edeten trimetreina tai tetrametreina.
6,2,18 Salomo, Daavidin poika, Israelin kuningas, julkaisi kolme kirjaa, mikä vastaa hänen kolmea nimitystään.25 Näistä kirjoista ensimmäinen on Masloth,26 jota kreikkalaiset kutsuvat nimellä Parabolai ja latinankieliset nimellä Proverbia, sillä siinä hän vertauksina esitti sanakuvioita ja näytti kuvia totuudesta.
6,2,19 Mutta totuuden itsensä hän jätti lukijoiden ymmärrettäväksi. Toista kirjaansa hän kutsui nimellä Coheleth,27 mikä kreikaksi sanotaan Ecclesiastes ja latinaksi Contionator, sillä sen puhe ei ole osoitettu yksittäiselle ihmiselle niin kuin Sananlaskuissa vaan kaikille yleisesti. Siinä opetetaan, että kaikki mitä maailmassa näemme, on katoavaista ja lyhytaikaista, eikä sitä sen takia kannata tavoitella.
6,2,20 Kolmannelle kirjalleen hän antoi otsikoksi Sir hassirim,28 joka on latinaksi käännettynä Canticum canticorum. Siinä hän häälaulun kautta mystisesti laulaa Kristuksen ja seurakunnan liitosta. Kirjaa sanotaan Laulujen lauluksi sen takia, että se on kaikkiin Raamatussa oleviin lauluihin nähden etusijalla, vastaavasti kuin laissa eräitä asioita sanotaan pyhiksi, mutta kaikkein pyhin29 on niitä suurempi.
6,2,21 Näiden kolmen kirjan runojen sanotaan olevan laadittu omalla kielellään heksametri- ja pentametrisäkeillä, kuten Josefus ja Hieronymus kirjoittavat.
6,2,22 Jesaja, joka on enemmänkin evankelista kuin profeetta, julkaisi oman kirjansa, jonka proosateksti on kauttaaltaan tyylikästä ja runolliset osat etenevät heksametri- ja pentametrisäkeinä.
6,2,23 Samoin Jeremia julkaisi oman kirjansa ja lisäksi kirjoituksensa Threni, jota me kutsumme Valitusvirsiksi, koska niitä käytetään murheellisissa tilanteissa ja hautajaisissa. Niihin hän laati eri runomitoilla neljä alfabeettista runoa, joista kaksi ensimmäistä on kirjoitettu ikään kuin sapfolaisella mitalla, sillä yhdellä kirjaimella alkaa kolme toisiinsa liitettyä lyhyttä säettä, joiden päätteeksi tulee heksametrin osa.
6,2,24 Kolmas alfabeettinen runo on kirjoitettu trimetreilla, ja kolme peräkkäistä säettä alkaa aina samalla kirjaimella. Neljättä alfabeettista runoa pidetään samantapaisena kuin ensimmäistä ja toista.
6,2,25 Hesekielin ja Danielin kirjojen sanotaan olevan eräiden viisaiden miesten kirjoittamia. Hesekielin kirjan alku ja loppu on kätketty monien käsittämättömien asioiden verhoon. Mutta Danielin kirja selvin sanoin ilmoittaa maan valtakunnat ja aivan selvällä julistuksella osoittaa Kristuksen tulemisen ajan.
6,2,26 Nämä ovat neljä profeettaa, joita kutsutaan suuriksi, koska heidän laatimansa kirjat ovat pitkiä. Kahdentoista profeetan kirjojen otsikkoina on niiden kirjoittajien nimet.30 Niitä sanotaan pieniksi profeetoiksi sen takia, että niiden tekstit ovat lyhyitä.
6,2,27 Siksi ne on liitetty toisiinsa yhdeksi kirjakääröksi. Niiden nimet ovat: Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia.
6,2,28 Esran kirja on nimetty kirjoittajansa mukaan. Kirjassa on samaisen Esran sekä Nehemian puheita.31 Kukaan älköön hämmentykö siitä, että sanotaan olevan yksi Esran kirja, sillä toista, kolmatta ja neljättä ei ole heprealaisissa kirjoituksissa, vaan ne luetaan apokryfien joukkoon.
6,2,29 Esterin kirjan uskotaan olevan Esran kirjoittama.32 Siinä kerrotaan, kuinka tuo kuningatar Jumalan seurakunnan vertauskuvana pelasti kansan orjuudelta ja kuolemalta. Lisäksi kirjassa esitetään jälkipolville tieto juhlapäivästä, kun Haman, jonka nimi tarkoittaa vääryyttä, oli tapettu.33
6,2,30 Viisauden kirjaa ei ole heprealaisissa kirjoituksissa, ja niinpä jo kirjan nimikin kielii enemmän kreikkalaisesta puhetavasta. Juutalaiset väittävät kirjan olevan Filonin kirjoittama.34 Se on nimetty Viisauden kirjaksi, koska siinä selvästi esitetään Kristuksen, joka on Isän viisaus, tuleminen ja kärsimys.
6,2,31 Mutta Ecclesiasticus-kirjan35 on varmuudella laatinut Sirakin poika Jeesus. Hän oli Sakarjankin mainitseman ylipappi Jeesuksen36 jerusalemilainen pojanpoika. Latinankielisissä versioissa kirja on tyylin samankaltaisuuden takia merkitty otsikossa Salomon kirjaksi.
6,2,32 Kirjaa kutsutaan nimellä Ecclesiasticus,37 koska siinä suurella huolella ja ajatuksella käsitellään oppia koko seurakunnan hurskaasta uskonelämästä. Tämä kirja tunnetaan myös hepreankielisenä, mutta heprealaisten keskuudessa se luetaan apokryfien joukkoon.
6,2,33 Juditin, Tobitin ja makkabilaisten kirjoista ei tiedetä, keiden kirjoittamia ne ovat. Kirjojen nimitykset tulevat niiden nimistä, joiden teoista ne kertovat.
6,2,34 Neljä evankeliumikirjaa ovat neljän evankelistan yksinään kirjoittamia.
6,2,35 Ensimmäisenä Matteus kirjoitti evankeliumin heprealaisella kirjoituksella ja heprean kielellä Juudeassa aloittaen evankeliumin julistamisen Kristuksen inhimillisestä syntymästä sanoen: »Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo.»38 Näin hän ilmaisi, että ruumiillisesti Kristus polveutui patriarkkojen siemenestä, niin kuin profeettojen kirjoissa oli Pyhän Hengen kautta luvattu.
6,2,36 Toisena Markus täynnä Pyhää Henkeä kirjoitti Kristuksen evankeliumin kreikan kielellä Italiassa seurattuaan Pietaria tämän oppilaana. Markus lähti evankeliumissaan liikkeelle profeetallisesta hengestä sanoen: »Huutavan ääni autiomaassa: valmistakaa Herralle tie!»39 Näin hän osoitti, että lihaksi tultuaan Kristus julisti evankeliumia maailmassa. Kristusta näet sanotaan myös profeetaksi, niin kuin on kirjoitettu: »Ja minä olen asettanut sinut kansojen profeetaksi.»40
6,2,37 Kolmantena Luukas, joka oli evankelistoista kaikkein taitavin käyttämään kreikan kieltä, sillä hän oli lääkäri Kreikassa, kirjoitti evankeliumin piispa Teofilokselle41 aloittaen papillisesta hengestä sanoen: »Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias.»42 Näin hän teki selväksi, että lihallisen syntymän ja evankeliumin julistamisen jälkeen Kristuksesta tuli uhri maailman pelastuksen puolesta.
6,2,38 Hän on se pappi, josta on sanottu psalmien kirjassa: »Sinä olet pappi ikuisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan.»43 Sillä kun Kristus saapui, vaikeni juutalaisten pappeus ja laki ja profetointi lakkasivat.
6,2,39 Neljäntenä ja viimeisenä Johannes kirjoitti evankeliumin Aasian maakunnassa. Hän lähti liikkeelle Sanasta osoittaakseen, että sama Vapahtaja, joka suostui syntymään ja kuolemaan meidän puolestamme, oli jo ennen aikojen alkua Jumalan Sana, saapui taivaasta ja palasi kuoleman jälkeen takaisin taivaaseen.
6,2,40 Nämä ovat neljä evankelistaa, joihin Pyhä Henki Hesekielin kautta viittasi neljällä elävällä olennolla.44 Olentoja on neljä siitä syystä, että niiden julistuksella kristillinen usko on levinnyt maailman neljälle suunnalle.
6,2,41 Niitä sanotaan eläviksi olennoiksi sen takia, että Kristuksen evankeliumia julistetaan ihmisen elämän tähden.45 Ja ne olivat täynnä silmiä sekä sisä- että ulkopuolelta,46 sillä ne näkevät ennalta evankeliumit, joista profeetat ovat puhuneet ja jotka on aikaisemmin luvattu.
6,2,42 Niiden sääret ovat suorat, koska evankeliumeissa ei ole mitään kieroa. Ja niillä on kuusi siipeä,47 jotka peittävät niiden sääriä ja kasvoja, sillä asiat, jotka olivat peitettyinä Kristuksen tulemiseen asti, on paljastettu.
6,2,43 Mutta evankeliumi tarkoittaa hyvää sanomaa. Kreikaksi näet »eu» on hyvä ja »aggelia» on sanoma. Niinpä enkeli tarkoittaa sanansaattajaa.48
6,2,44 Apostoli Paavali kirjoitti neljätoista omaa kirjettään, joista yhdeksän hän kirjoitti seitsemälle seurakunnalle ja loput oppilailleen Timoteukselle, Titukselle ja Filemonille.
6,2,45 Useimmat latinankieliset kirjailijat pitävät epävarmana, onko Kirje heprealaisille Paavalin laatima, koska kielenkäyttö on siinä erilaista. Jotkut arvelevat, että kirjeen on kirjoittanut Barnabas, toiset ajattelevat se olevan Clemensin kirjoittama.49
6,2,46 Pietari kirjoitti kaksi hänen nimessään tunnettua kirjettä, joita sanotaan katolisiksi siitä syystä, että niitä ei ole kirjoitettu ainoastaan yhdelle kansalle tai kaupungille vaan kaikille kansoille yleisesti.50
6,2,47 Jaakob, Johannes ja Juudas kirjoittivat omat kirjeensä.51
6,2,48 Apostolien teoissa kerrotaan kristinuskon alkuvaiheista pakanoiden keskuudessa ja syntymäisillään olevan seurakunnan historiaa. Apostolien tekojen kirjoittaja on evankelista Luukas.52 Teoksessa esitetään syntyvän seurakunnan lapsuus ja talletetaan apostolien historia, minkä takia sitä kutsutaankin Apostolien teoiksi.
6,2,49 Ilmestyskirjan kirjoitti evankelista Johannes siihen aikaan, kun hänet oli evankeliumin julistamisen tähden karkotettu Patmos-saarelle. Apokalypsis on kreikkaa ja tarkoittaa ilmestystä. Ilmestykseksi sanotaan niiden asioiden paljastumista, jotka olivat olleet kätkettyjä, niin kuin Johannes itsekin sanoo: »Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle ilmoitettavaksi palvelijoilleen.»53
6,2,50 Nämä ovat pyhien kirjojen kirjoittajat, jotka Pyhän Hengen avulla ovat kirjoittaneet meille opastukseksi elämisen käskyt ja uskon säännön.54
6,2,51 Näiden ulkopuolelle jääviä muita kirjoja kutsutaan apokryfeiksi. Niitä sanotaan apokryfeiksi eli salatuiksi, koska ne ovat epäilyttäviä. Niiden alkuperä on näet salainen eikä se ollut selvillä isillemme, joiden välityksellä todellisten Raamatun kirjoitusten auktoriteetti on saapunut varman ja hyvin tunnetun seuraannon kautta meille asti.
6,2,52 Vaikka näissä apokryfikirjoissa on jotain tottakin, niin kuitenkin monien valheellisten asioiden takia niillä ei ole mitään kanonista auktoriteettia. Ymmärtäväiset ihmiset ovat aivan oikein tulleet siihen tulokseen, etteivät nuo kirjat ole niiden kirjoittamia, joiden nimiin ne on pantu.
6,2,53 Monia kirjoituksia harhaoppiset tuovat esiin profeettojen nimissä tai uudempia apostolien nimissä; näiltä kaikilta on huolellisen tutkimuksen perusteella evätty kanoninen auktoriteetti, koska ne on todettu apokryfeiksi.
6,3 Kirjakokoelmista
6,3,1 Sana bibliotheca55 tulee kreikan kielestä, sillä sinne talletetaan kirjoja. Kreikan sana »biblion» nimittäin tarkoittaa »kirjojen», ja »theke» tarkoittaa »säilytyspaikka».6,3,2 Sen jälkeen, kun kaldealaiset olivat polttaneet lain, kirjanoppinut Esra Jumalan Hengen inspiroimana laati Vanhan testamentin kirjakokoelman juutalaisten palattua Jerusalemiin. Esra korjasi kaikki lain ja profeettojen kirjat, jotka pakanat olivat turmelleet. Hän myös jakoi koko Vanhan testamentin 22 kirjaan, niin että laissa oli yhtä monta kirjaa kuin kielessä kirjaimia.
6,3,3 Mutta kreikkalaisten keskuudessa Ateenan tyranni Peisistratoksen56 uskotaan ensimmäisenä perustaneen kirjaston. Myöhemmin ateenalaiset vielä laajensivat sitä, mutta Kserkses vei kirjaston Persiaan, kun hän oli polttanut Ateenan.57 Sitten pitkän ajan kuluttua Seleukos Nikanor58 palautti kirjaston takaisin kreikkaan.
6,3,4 Tästä heräsi muille kuninkaille ja kaupungeille innostus koota eri kansojen kirjoja ja laadituttaa niistä käännökset kreikan kielelle.
6,3,5 Niin Aleksanteri Suuri ja hänen seuraajansa suuntasivat mielensä kaikki kirjat käsittävien kirjastojen luomiseen. Etenkin Ptolemaios, lisänimeltään Filadelfos,59 oli hyvin etevä kaikenlaisen kirjallisuuden suhteen ja pyrkiessään Peisistratoksen vertaiseksi kirjastoharrastuksessaan hän ei kerännyt kirjastoonsa ainoastaan pakanoiden kirjoja vaan myös Raamatun kirjoituksia. Hänen aikanaan Aleksandriassa oli 70 000 kirjaa.
6,4 Kääntäjistä
6,4,1 Tämä Ptolemaios pyysi ylipappi Eleasarilta Vanhan testamentin kirjoituksia ja käännätti ne 70 kääntäjällä hepreasta kreikan kielelle.60 Nämä kirjoitukset hänellä oli Aleksandrian kirjastossa.6,4,2 Vaikka kääntäjät oli erotettu kukin omaan huoneeseensa, käänsivät he Pyhän Hengen avulla kaiken siten, ettei kenenkään käännös poikennut muiden käännöksestä edes sanajärjestyksen osalta.
6,4,3 On ollut muitakin, jotka ovat kääntäneet Raamatun kirjoitukset hepreasta kreikan kielelle, kuten Aquila, Symmakhos ja Theodotion,61 sekä lisäksi se kansanomainen käännös, jonka laatijaa ei tiedetä ja jota sen takia kutsutaan ilman kääntäjän nimeä Viidenneksi editioksi.62
6,4,4 Lisäksi Origenes hämmästyttävän uutterasti ponnistellen hankki myös Kuudennen ja Seitsemännen edition63 ja liitti ne muiden käännösten rinnalle.
6,4,5 Myös presbyteeri Hieronymus, kolmen kielen taitaja,64 käänsi samat kirjoitukset hepreasta tyylikkäästi latinan kielelle. Hänen käännöstään pidetään ansaitusti muita parempana, sillä se pitäytyy muita tarkemmin alkutekstin sanoihin ja on ymmärrettävyyden puolesta selvempi. Ja lisäksi se on kristityn laatimana totuudenmukaisempi käännös.65
Viitteet ja selitykset
1) 2. Kor. 5:17
2) Suomenkielisessä Raamatussa näitä kirjoja kutsutaan nimillä »Ensimmäinen Mooseksen kirja», »Toinen Mooseksen kirja», ... , »Viides Mooseksen kirja». Yllä olevaan suomennokseen on jätetty näiden kirjojen heprean- ja latinankieliset nimet siinä muodossa kuin Isidorus ne esittää (Lindsayn edition tekstin mukaan).
3) Latinassa Iesus Nave.
4) Kirja, josta Isidorus käyttää nimitystä »Samuel» eli »Ensimmäinen kuningasten kirja» vastaa nykyisissä raamatunsuomennoksissa Ensimmäistä ja Toista Samuelin kirjaa.
5) Kirja, josta Isidorus käyttää nimitystä »Malachim» eli »Toinen kuningasten kirja» vastaa nykyisissä raamatunsuomennoksissa Ensimmäistä ja Toista Kuninkaiden kirjaa.
6) Tähän kuuluvat Hoosea, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia.
7) Latinassa Ecclesiastes.
8) Latinassa Verba dierum tai Paralipomenon. Nykyisissä raamatunsuomennoksissa tähän kuuluu Ensimmäinen ja Toinen aikakirja.
9) Latinassa Esdras. Tähän sisältyy nykyisen raamatunsuomennoksen Esran ja Nehemian kirjat.
10) Vrt. esim. Ilm. 4:4, 4:10, 5:8, 11:16.
11) Latinassa Ecclesiasticus.
12) Tässä tarkoitetaan Ensimmäistä ja Toista makkabilaiskirjaa.
13) Teoksensa De ecclesiasticis officiis kohdassa 1,11,5–5 Isidorus mainitsee kyseiset kirjat ilman erillistä kommenttia muiden Vanhan testamentin kirjojen joukossa. Teoksensa Prooemia kohdassa 7 Isidorus kirjoittaa: »Heprealaiset eivät hyväksy Tobitin, Juditin ja makkabilaisten kirjoja, mutta seurakunta lukee ne kanonisten kirjoitusten joukkoon.» (Tobiae, Judith, et Machabaeorum Hebraei non recipiunt. Ecclesia tamen eosdem inter canonicas scripturas enumerat.) Saman teoksen kohdassa 8 Isidorus sanoo Viisauden kirjasta ja Sirakin kirjasta: »Seurakunnassa niillä tiedetään olevan yhtäläinen auktoriteetti kuin muillakin kanonisilla kirjoilla.» (In ecclesia parem cum reliquis canonicis libris tenere noscuntur auctoritatem.)
14) Kreikan kielen sana γενεσις (genesis) merkitsee »alku, alkuperä, synty».
15) Kreikan kielen sana εξοδος (exodos) tarkoittaa »lähtöä».
16) Latinan sana »numeri» tarkoittaa »numerot, luvut, lukumäärät».
17) Latinassa Iesus filius Nave. Kreikankielisissä teksteissä Joosuan nimestä käytetään muotoa Ιησους (Jeesus). Latinassa nimestä käytetään toisinaan muotoa Iesus, toisinaan Iosue.
18) Nykyisissä raamatunsuomennoksissa tämä vastaa Ensimmäistä ja Toista Samuelin kirjaa.
19) Nykyisissä raamatunsuomennoksissa tämä vastaa Ensimmäistä ja Toista Kuninkaiden kirjaa.
20) Nykyisissä raamatunsuomennoksissa tämä vastaa Ensimmäistä ja Toista aikakirjaa. Teoksensa De ecclesiasticis officiis kohdassa 1,12,2 Isidorus sanoo, että synagoogaan kuuluneet viisaat miehet ovat kirjoittaneet nämä kirjat (lat. viri synagogae sapientes scripserunt ... Paralipomenon).
21) »Kuninkaiden kirjat» (regum libris) tarkoittanee tässä kohdassa sekä Samuelin että Kuninkaiden kirjoja.
22) Job 3:3.
23) Job 42:6.
24) »Organum» merkitsee »soitin». Kreikkalainen sana »psalterion» (ψαλτηριον) tarkoittaa harppua tai jotakin muuta kielisoitinta, ja samaa tarkoittanee myös heprean נבל, josta Isidoruksen tekstissä on muoto »nabla».
25) Vrt. Isid.orig. 7,6,65: »Salomolla kerrotaan olleen kolme nimeä. Ensimmäinen nimitys on Salomo, joka tarkoittaa rauhanrakentajaa, sillä hänen hallituskaudellaan oli rauha. Toinen nimi on Jedidja, sillä hän oli Herralle rakas. Hänen kolmas nimityksensä on Coheleth, joka on kreikaksi Ecclesiastes ja latinaksi Contionator (Saarnaaja), sillä hän puhui kansalle.» Kohdan latinankielinen alkuteksti kuuluu seuraavasti: »Salomon tribus nominibus fuisse perhibetur. Primum vocabulum eius Salomon dicitur, id est pacificus, eo quod in regno eius pax fuerit. Secundum nomen Ididia, eo quod fuerit dilectus et amabilis Domino. Tertium vocabulum eius Coheleth, quod Graece appellatur Ecclesiastes, Latine Contionator, quod ad populum loqueretur.»
26) Sananlaskujen kirja nykyisissä raamatunsuomennoksissa.
27) Saarnaajan kirja nykyisissä raamatunsuomennoksissa. Isidoruksen käyttämä latinan sana »contionator» takoittaa »kansankokouksessa puhuva».
28) Laulujen laulu nykyisissä raamatunsuomennoksissa.
29) Latinaksi »sancta sanctorum», hepreaksi קדש הקדשים eli kirjaimellisesti käännettynä »pyhien pyhä».
30) Teoksensa De ecclesiasticis officiis kohdassa 1,12,2 Isidorus sanoo, että synagoogaan kuuluneet viisaat miehet ovat kirjoittaneet Kahdentoista profeetan kirjat (lat. viri synagogae sapientes scripserunt ... Duodecim).
31) Esran kirjalla Isidorus tarkoittaa kirjaa, joka nykyisissä raamatunsuomennoksissa on jaettu kahteen osaan Esran ja Nehemian kirjoiksi.
32) Teoksessa De ecclesiasticis officiis (1,12,2) Isidorus mainitsee Esterin kirjan niiden kirjojen joukossa, jotka ovat synagoogaan kuuluneiden viisaiden miesten kirjoittamia (lat. viri synagogae sapientes scripserunt ... Ester).
33) Juhlapäivällä tarkoitetaan purim-juhlaa, jonka synnystä kerrotaan Esterin kirjan luvussa 9. Tulkinta Hamanin nimestä (המן) on kyseenalainen. Hieronymus esittää saman tulkinnan kirjeessään 22,21.
34) Alkutekstin lause olisi periaatteessa mahdollista suomentaa myös seuraavalla tavalla: »Väitetään että kirja on juutalaisen Filonin kirjoittama.» Filon Aleksandrialainen oli juutalainen filosofi ja teologi, jolta on säilynyt laaja kreikankielinen kirjallinen tuotanto. Hänen arvioidaan kuolleen ensimmäisen vuosisadan puolivälin paikkeilla, mutta tarkkaa kuolinvuotta ei tiedetä. Teoksessa De ecclesiasticis officiis (1,12,8) Isidorus kirjoitti, että kohta Viis. 9:7–8 vahvistaa Salomon olevan Viisauden kirjan kirjoittaja. Edelleen Isidorus kirjoitti (eccl.off. 1,12,9), että alun perin heprealaiset olivat hyväksyneet Viisauden kirjan kanonisten kirjoitusten joukkoon, mutta tapettuaan Kristuksen he muistivat kuinka selviä todistuksia kirjassa oli Kristuksesta (Viis. 2:12–13 ja 2:18–20) ja poistivat sen profeetallisten kirjojen joukosta ja kielsivät sen lukemisen.
35) Apokryfikirjojen suomennoksessa kirjan nimi on Sirakin kirja.
36) Sak. 3:1–9 ja 6:11. Sakarjan kirjan alkutekstissä käytetään hepreankielistä nimeä Jehoshua (יהושע), joka nykyisissä raamatunsuomennoksissa on muodossa Joosua, mutta varhaisissa kreikan- ja latinankielisissä raamatunkäännöksissä nimi on Jeesus (kr. Ιησους, lat. Iesus).
37) Ecclesiasticus on sanasta ecclesia (seurakunta) muodostettu adjektiivi.
38) Matt. 1:1.
39) Mark. 1:3.
40) Jer. 1:5.
41) Vrt. Luuk. 1:3; Ap.t. 1:1.
42) Luuk. 1:5.
43) Ps. 110:4.
44) Katso Hesekielin kirjan ensimmäinen ja kymmenes luku, ja vertaa myös Johanneksen ilmestyksen neljäs luku.
45) Tässä kohdassa »elävät olennot» on latinaksi »animalia» ja »elämä» on latinaksi »anima».
46) Vrt. Hes. 1:18, 10:12; Ilm. 4:8.
47) Hesekielin kirjassa olennoilla sanotaan olevan neljä siipeä, mutta Ilmestyskirjan kuvauksessa olennoilla on kuusi siipeä.
48) Enkeli on kreikaksi αγγελος (aggelos), josta se on omaksuttu latinan kieleen muodossa »angelus». Tästä linkistä aukeavalle sivulle on koottu muut kohdat, joissa Isidorus kirjoittaa evankeliumien syntyyn liittyviä asioita.
49) Barnabaksella tarkoitetaan Uudessa testamentissa esiintyvää Barnabasta. Clemensillä tarkoitetaan Rooman seurakunnan piispana ensimmäisen vuosisadan lopulla toiminutta Clemensiä.
50) Teoksessa De ecclesiasticis officiis Isidorus kirjoittaa (1,12,12): »Pietari kirjoitti kaksi hänen nimessään tunnettua kirjettä, joita sanotaan katolisiksi. Eräät eivät usko toisen kirjeen olevan Pietarin laatima kirjallisen tyylin ja kielenkäyttön erilaisuuden takia.» (Petrus scripsit duas nominis sui epistolas quae catholicae nominantur; quarum secunda a quibusdam eius esse non creditur propter stili sermonisque distantiam.)
51) Teoksessa De ecclesiasticis officiis Isidorus kirjoittaa (1,12,12): »Jaakob kirjoitti oman kirjeensä, mutta muutamat kiistävät sen olevan hänen laatimansa ja sen sijaan arvelevat, että joku toinen on sanellut sen hänen nimessään. Johanneksen kirjeet julkaisi sama Johannes. Eräät väittävät, että ainoastaan ensimmäinen näistä olisi Johanneksen laatima ja kaksi muuta olisi laatinut muuan presbyteeri Johannes, jonka toista hautaa esitellään Efesoksessa, kuten Hieronymus kirjoittaa. [Vrt. Hier.vir.ill. 9.] Juudas julkaisi oman kirjeensä.» (Iacobus suam scripsit epistolam, quae et ipsa a nonnullis eius esse negatur sed sub nomine eius ab alio dictata existimatur. Iohannis epistolas idem Iohannes edidit; quarum tantum prima a quibusdam eius esse asseritur, reliquae duae Iohannis cuiusdam presbyteri existimantur; cuius iuxta Hieronymi sententiam, alterum sepulchrum apud Ephesum demonstratur. Iudas suam edidit epistolam.)
52) Toisaalla Isidorus kirjoittaa (Isid.eccl.off. 1,12,12): »Luukas kirjoitti Apostolien teot sen perusteella mitä hän kuuli ja näki.» (Actus apostolorum Lucas conposuit sicut audivit vel vidit.)
53) Ilm. 1:1. Teoksensa De ecclesiasticis officiis kohdassa 1,11,6 Isidorus luettelee ensin kaikki muut Uuden testamentin kirjat ja sanoo sitten: »Näiden kaikkien sinetti on Johanneksen ilmestys (apokalypsis), joka on Jeesuksen Kristuksen ilmestys (revelatio), joka tulee kaikkien kirjojen lopuksi sekä ajallisesti että järjestyksessä.» (Quorum omnium signaculum est Apocalypsis Iohannis, quod est revelatio Iesu Christi qui omnes libros et tempore concludit et ordine.)
54) Teoksessa De ecclesiasticis officiis Isidorus luettelee samat Raamatun kirjat ja kirjoittaa sitten (eccl.off. 1,12,13): »Nämä ovat pyhien kirjojen kirjoittajat, jotka puhuivat Jumalan inspiroimina ja esittivät taivaalliset käskyt meidän opastukseksemme. Mutta näiden kirjoitusten laatijan uskotaan olevan Pyhä Henki, sillä kirjoittaja on se joka profeettojensa kautta saneli sen mitä piti kirjoittaa.» (Hi sunt scriptores sacrorum librorum divina inspiratione loquentes atque ad eruditionem nostram praecepta caelestia dispensantes. Auctor autem earundem scripturarum Spiritus sanctus esse creditur; ipse enim scripsit qui per prophetas suos scribenda dictavit.)
55) Latinan sana »bibliotheca» tarkoittaa kirjakokoelmaa ja kirjastoa.
56) Peisistratos hallitsi Ateenaa yksinvaltiaana 500-luvulla eKr.
57) Persian suurkuningas Kserkses tuhosi Ateenan kaupungin vuonna 480 eKr.
58) Luultavasti tässä ei tarkoiteta ketään Nikanoria vaan Aleksanteri Suuren sotajoukkojen upseeri Seleukosta, jolle myöhemmin annettiin lisänimi Nikator. Seleukos Nikator hallitsi Aleksanteri Suuren jälkeensä jättämän valtakunnan itäosia 300- ja 200-lukujen vaihteessa eKr.
59) Ptolemaios II Filadelfos hallitsi Egyptiä noin vuodesta 285 vuoteen 246 eKr.
60) Tästä kertomuksesta on peräisin varhaisimmista kreikankielisistä Vanhan testamentin käännöksistä käytetty nimitys Septuaginta, joka tarkoittaa seitsemääkymmentä. Kertomuksen varhaisin säilynyt versio on Aristeaan kirjeessä, jota useimmat nykytutkijat pitävät 100-luvulla eKr. laadittuna pseudepigrafina.
61) Aquila käänsi Vanhan testamentin hepreasta kreikkaan 100-luvun alkupuolella jKr. Symmakhos ja Theodotion laativat kreikankieliset käännökset Vanhasta testamentista 100-luvun loppupuolella tai 200-luvun alussa jKr.
62) »Viides editio», latinaksi »Quinta editio», oli joissakin kohdissa Origeneen Heksaplaan liitetty viides käännös Septuagintan sekä Aquilan, Symmakhoksen ja Theodotionin käännösten lisäksi. Heksapla oli Origeneen (kuoli noin 253 jKr.) kokoama suurteos, jossa vierekkäisissä sarakkeissa oli Vanhan testamentin hepreankielinen teksti, sen translitteraatio kreikkalaisille kirjaimille sekä mainitut kreikankieliset käännökset. Heksaplasta on säilynyt vain fragmentteja.
63) Heksaplan joihinkin kohtiin liitetetyt anonyymit käännökset »Kuudes editio» ja »Seitsemäs editio» ovat latinaksi »Sexta editio» ja »Septima editio».
64) Kolmella kielellä tarkoitetaan latinaa, kreikkaa ja hepreaa.
65) Viimeinen virke puuttuu useista käsikirjoituksista, ja se saattaa olla myöhempi epäperäinen lisäys. Hieronymuksen latinankielisestä raamatunkäännöksestä käytetään nykyään usein nimitystä Vulgata. Teoksensa De ecclesiasticis officiis kohdassa 1,12,8 Isidorus kirjoittaa: »Ainoastaan presbyteeri Hieronymus on kääntänyt pyhät kirjoitukset hepreasta latinaan. Hänen käännöstään käyttävät yleisesti kaikki seurakunnat kaikkialla, koska se on muita totuudenmukaisempi ajatuksen puolesta ja selvempi ilmausten puolesta.» (De hebraeo autem in Latinum eloquium tantummodo Hieronymus presbyter sacras scripturas convertit; cuius editionem generaliter omnes ecclesiae usquequaque utuntur, pro eo quod veracior sit in sententiis et clarior in verbis.)