Marseillessa presbyteerinä toiminut Gennadius kirjoitti 400-luvun loppupuolella kristillisiä kirjailijoita esittelevän teoksen De viris illustribus, jonka 19. luvussa hän käsittelee Sulpicius Severusta. Alla on Tomi Vuolteenahon laatima suomennos tästä kohdasta. Suomennos pohjautuu Richardsonin edition tekstiin, joka on saatavilla tästä linkistä.
DE VIRIS ILLUSTRIBUS 19
Severus, presbyteeri, lisänimeltään Sulpicius, Aquitanian provinssista, ylhäinen syntyperänsä ja kirjoitustensa puolesta, tunnettu rakkaudestaan köyhyyteen ja nöyryyteen, pyhien miesten Martinus Toursilaisen ja Paulinus Nolalaisen ystävä, kirjoitti huomattavia teoksia.Sisarelleen hän kirjoitti monia Jumalan rakastamiseen ja maailman halveksimiseen kehottavia kirjeitä, jotka ovat tunnettuja. Edellä mainitulle Paulinus Nolalaiselle hän kirjoitti kaksi kirjettä ja toisille ihmisille muita kirjeitä, mutta koska joihinkin sisältyy myös yksityisasioita, niitä ei ole järjestetty julkaistaviksi. Hän laati myös Kronikan, ja monien hyödyksi hän kirjoitti elämäkerran autuaasta Martinuksesta, joka oli merkeistään, ihmeistään ja voimateoistaan kuuluisa munkki ja piispa.
Lisäksi Severus kokosi kaksiosaisen dialogin Postumianuksen ja Galluksen välisestä keskustelusta, jossa hän itse oli välittäjänä ja tuomarina ja jossa vertailtiin idän munkkien ja Martinuksen elämäntapoja. Dialogin ensimmäisessä osassa hän mainitsee Aleksandriassa piispainkokouksessa hänen omana aikanaan päätetyn, että ymmärtäväiset voivat varoen lukea Origeneen kirjoituksia niiden hyvien puolien tähden mutta vähemmän etevien on torjuttava ne niiden huonojen puolien vuoksi.
Vanhuudessaan Severus tuli pelagiolaisten eksyttämäksi, ja tunnustaen syyllistyneensä puheliaisuuteen hän pysyi hiljaa kuolemaansa asti parantaakseen vaikenemalla synnin, jonka oli aiheuttanut puhumalla.