| Etusivu | Chromatius |

Chromatius

Chromatius syntyi luultavasti 330-luvun loppupuolella Koillis-Italian Aquileiassa, jossa hän toimi ensin presbyteerinä ja vuodesta 387 tai 388 lähtien piispana kunnes kuoli vuonna 407 tai 408. Matteuksen evankeliumin kommentaari on laadittu todennäköisesti vuoden 398 jälkeen. Sen johdannossa on paljon yhteistä Muratorin fragmentin kanssa. Chromatiuksen saarnat ovat peräisin hänen piispuuskaudeltaan, mutta paljon sen tarkemmin niitä ei voida ajoittaa. Alla on näistä kirjoituksista Tomi Vuolteenahon suomentamia katkelmia, joiden latinankieliset alkutekstit ovat saatavilla tästä linkistä.

Evankeliumien synnystä

Matteuksen evankeliumin kommentaarin johdanto 1–2

1. Pelastuksemme ja uskomme salaisuus sisältyy kaikkiin Raamatun kirjoituksiin mutta aivan erityisesti evankeliumin julistukseen, jossa meille ilmoitetaan taivaallinen salaisuus sekä Herran kuoleman ja ylösnousemuksen koko mysteeri. Evankeliumin kirjoittajat ovat (se näet jakautuu neljään kirjaan): Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Heidät oli muinoin Pyhän Hengen kautta ennalta määrätty tähän jumalalliseen tehtävään, niin kuin autuas Luukas kertoi: »Sillä monet ovat kyllä yrittäneet laatia asioista kertomuksen, mikä tehtävä on täyttynyt meissä.»1

Kerrotaan, että ensimmäisenä Matteus2 Jumalan auktoriteetilla ja Pyhän Hengen armossa kirjoitti evankeliumin, sitten Markus ja Luukas, ja viimeisenä Johannes palattuaan Patmos-saarelta sen jälkeen kun keisari Domitianus, joka hänet sinne karkotti, oli kuollut. Johanneksen kirjoitettua Ilmestyskirjan ja ollessa vielä Patmos-saarella hänelle näytettiin, että hän oli kirjoittava myös evankeliumin, koska moninaiset harhaopit olivat paholaisen vaikutuksesta alkaneet jo rehottaa.

2. Matteus ja Johannes kuuluvat niiden kahdentoista apostolin joukkoon, jotka eivät oleskelleet Herran seurassa ainoastaan ennen hänen kuolemaansa vaan myös hänen ylösnousemuksensa jälkeen neljänkymmenen päivän ajan.3 He kertovat tunnollisesti niistä asioista, joita he olivat nähneet ja kuulleet, niin kuin Johannes kirjeessään todistaa sanoen: »Niin kuin olemme kuulleet ja omin silmin nähneet, ja jota meidän kätemme ovat kosketelleet, elämän Sanasta, siitä me teille kerromme.»4

Markus oli Pietarin oppilas ja tulkki. Markus ei ollut nähnyt Herraa lihassa, mutta taivaallisen armon peittämänä ja täynnä Pyhää Henkeä hänkin kirjoitti evankeliumin.

Myöskään Luukas ei ollut nähnyt Herraa lihassa, mutta koska hän tunsi lain erinomaisesti ja oli apostoli Paavalin kumppani kaikessa, niin Jumalan armon opastamana hän tunnollisesti laati Apostolien teot ja kirjoitti omalla nimellään evankeliumin kertoen alusta lähtien järjestyksessä kaikki asiat siten kuin hän oli ne saanut tietää apostolien kertomuksista, niin kuin hän itse todistaa sanoen: »Niin kuin meille ovat kertoneet ne, jotka olivat mukana alusta alkaen ja joista tuli sanan palvelijoita.»5

Saarna 21,1–2; 21,4

1. Pyhä Johannes, apostoli ja evankelista,6 jonka syntymäpäivää me tänään vietämme, oli saanut Herran tykönä, niin kuin evankeliumista luemme, suuren ja poikkeuksellisen armon, sillä Kristus rakasti häntä aivan erityisellä tavalla.7 Herran kuoleman jälkeen, niin kuin Ilmestyskirjasta luemme, hänet Kristuksen nimen tähden karkotettiin Patmos-saarelle8 ja pantiin kahleisiin ...

2. Kun Johannes oli saarella, kuten hän itse kertoo, »minulle annettiin», hän sanoi, »kirja ja käskettiin syödä se. Ja minä söin. Ja se oli», hän sanoi, » suussani makea kuin hunaja, mutta mahassani karvas. Silloin minulle sanottiin: sinun täytyy vielä profetoida kansoille.»9 Niin myös tapahtui. Sillä se kirja, jonka hän sai syötäväkseen, oli evankeliumi, jonka hän myöhemmin kirjoitti. Sillä kun hänet karkottanut keisari Domitianus oli tapettu, Johannes päästettiin lähtemään saarelta, ja niin hän kirjoitti evankeliumin omalla nimellään ...

4. Sen jälkeen kun hänet siis oli päästetty pois saarelta, pyhä Johannes kirjoitti evankeliumin, jota julistetaan kaikkialla maailmassa ...



1) Luuk. 1:1. Chromatiuksen siteeraama teksti poikkeaa Luukkaan evankeliumin tavanomaisesta tekstistä. Ilmeisesti Chromatius käyttää tässä hieman virheellisesti käännettyä tai kopioitua vanhalatinalaista raamatunkäännöstä.
2) Käsitellessään Matteuksen evankeliumin jakeita 9:9–13, joissa kerrotaan kuinka Jeesus kutsui tulliasemalta Matteus-nimisen miehen, Chromatius kirjoittaa (in Matth. 45,5): »Tämä sama Matteus ansaitsi tulla tämän evankeliumin kirjoittajaksi.»
3) Vrt. esim. Ap.t. 1:3.
4) Vrt. 1 Joh. 1:1–3.
5) Luuk. 1:2.
6) Saarnassa 22 Chromatius käsittelee apostoli Johannesta ja sanoo lopuksi (Chromat.serm. 22,5): »Sama pyhä Johannes kirjoitti myös evankeliumin.»
7) Vrt. Joh. 13:23, 19:26, 20:2, 21:7, 21:20. Matteus-kommentaarin johdannon kuudennessa kappaleessa Chromatius mainitsee evankeliumin kirjoittaja Johanneksesta että »Herran rintaa vasten nojaten hän sai tietää jumalallisia salaisuuksia». Vrt. Joh. 13:23–25.
8) Vrt. Ilm. 1:9.
9) Vrt. Ilm. 10:8–11.


© TOMI VUOLTEENAHO 2008