Augustinus syntyi Pohjois-Afrikassa, Numidian Thagastessa vuonna 354. Vuosina 375–386 hän opetti retoriikkaa Karthagossa, Roomassa ja Milanossa. 390-luvun puolivälistä lähtien hän toimi Pohjois-Afrikassa Hippo Regiuksen piispana kunnes kuoli vuonna 430. Augustinukselta on säilynyt valtavan laaja latinankielinen kirjallinen tuotanto, ja hän on yksi kaikkien aikojen huomattavimmista teologeista. Alla on Tomi Vuolteenahon suomentama katkelma hänen teoksestaan De consensu evangelistarum (Evankelistojen yhtäpitävyydestä), jonka Augustinus kirjoitti noin vuonna 400. Katkelman latinankielinen alkuteksti on saatavilla tästä linkistä.
Evankeliumien synnystä
Evankelistojen yhtäpitävyydestä 1,1,1–1,2,4
Kaikkien Raamatun kirjoituksissa olevien jumalallisten ilmoitusten joukossa evankeliumi on aivan ansaitusti etusijalla. Sillä se, minkä laki ja profeetat ennustivat tapahtuvan tulevaisuudessa, esitetään toteutuneena ja täyttyneenä evankeliumissa. Ensimmäisinä evankeliumia julistivat apostolit, jotka olivat nähneet Herran itsensä, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, myös ruumiillisesti läsnä olevana. Kun he saivat evankelioimisen tehtävän, he huolehtivat siitä, ettei ihmiskunnalle ilmoitettaisi ainoastaan niitä hänen sanojaan ja tekojaan, jotka he itse muistivat kuulleensa hänen suustaan ja jotka he muistivat hänen tehneen heidän silmiensä edessä, vaan lisäksi he sen mukaan kuin pystyivät saamaan selville häneltä itseltään tai hänen vanhemmiltaan tai joistakin muista varmoista lähteistä ja luotettavista todistuksista kertoivat niistäkin Jumalan vaikuttamista ja muistamisen arvoisista tapahtumista, jotka liittyivät hänen syntymäänsä, lapsuuteensa ja nuoruuteensa ennen kuin he oppilaina liittyivät hänen seuraansa. Eräät heistä, nimittäin Matteus ja Johannes, laativat hänestä myös kirjoituksia käsitellen niitä asioita, jotka he katsoivat aiheelliseksi kirjoittaa, ja julkaisivat ne erillisinä kirjoina.Mutta ettei luultaisi, että evankeliumin vastaanottamisen ja julistamisen kannalta olisi jotakin merkitystä sillä, ilmoittavatko sen ne, jotka seurasivat Herraa tämän oppilaina silloin kun hänet nähtiin täällä ruumiillisesti, vai ilmoittavatko sen ne, jotka uskoivat edellisiltä luotettavasti saamansa tiedot, niin jumalallinen kaitselmus on Pyhän Hengen välityksellä huolehtinut, että eräille niistäkin, jotka seurasivat ensimmäisiä apostoleja, annettiin valta evankeliumin ilmoittamisen lisäksi myös sen kirjoittamiseen. Nämä ovat Markus ja Luukas. Mutta muut ihmiset, jotka ovat yrittäneet tai rohjenneet kirjoittaa jotakin Herran tai apostolien teoista, eivät omana aikanaan olleet sellaisia, että kirkko olisi luottanut heihin ja hyväksynyt heidän kirjoituksensa Raamatun arvovaltaiseen kaanoniin. Näin ei käynyt ainoastaan siitä syystä, etteivät he olleet sellaisia joiden kertomuksiin tulisi uskoa, vaan myös siksi, että he valheellisesti sisällyttivät kirjoituksiinsa eräitä asioita, jotka katolinen ja apostolinen uskon sääntö ja terve oppi tuomitsevat.
Noista neljästä evankelistasta, jotka tunnetaan kaikkialla maailmassa ja joita kenties sen takia on neljä, että maailmassa on neljä suuntaa ja evankelistat oman lukumääränsä salaisella opetuksella tietyllä tapaa ilmoittavat Kristuksen seurakunnan leviävän joka puolelle maailmaa, kerrotaan että he kirjoittivat tässä järjestyksessä: ensimmäisenä Matteus, sitten Markus, kolmantena Luukas ja viimeisenä Johannes. Siten evankeliumin tuntemisen ja julistamisen järjestys oli heillä eri kuin kirjoittamisjärjestys. Tuntemisessa ja julistamisessa ensimmäisiä olivat tietysti ne, jotka seurasivat Herraa tämän ollessa ruumiillisesti läsnä ja jotka kuulivat hänen puhuvan ja näkivät hänen toimivan ja jotka hänen omasta suustaan saivat käskyn lähteä evankelioimaan. Mutta evankeliumin kirjoittamisessa (minkä on uskottava tapahtuneen Jumalan johdatuksesta) ensimmäisellä ja viimeisellä sijalla oli kaksi niiden joukosta, jotka Herra valitsi ennen kuolemaansa, ensimmäisenä Matteus ja viimeisenä Johannes, niin että kaksi muuta, jotka eivät itse kuuluneet tuohon joukkoon vaan olivat seuranneet näissä puhuvaa Kristusta, asetettiin heidän keskelleen ikään kuin syliin suljettavina lapsina, joita he suojaavat molemmilta puolilta.
Näistä neljästä kerrotaan, että ainoastaan Matteus kirjoitti heprean kielellä, muut kreikaksi. Ja vaikka kullakin heistä näyttää olevan oma järjestyksensä asioiden kertomisessa, niin havaitaan että yksikään heistä ei kuitenkaan tahtonut kirjoittaa ikään kuin edeltäjistään tietämättömänä tai huomioimatta niitä asioita, jotka toinen oli kirjoittanut, vaan saamansa inspiraation mukaisesti kukin heistä teki oman tarpeellisen osuutensa yhteisestä työstä.