Vuonna 252 tai 253 Karthagoon levisi tappava kulkutautiepidemia. Keisari Deciuksen toimeenpanema kristittyjen vaino oli päättynyt vuoden 251 keväällä, mutta yleisesti odotettiin uusien vainojen olevan vielä tulossa. Näiden koettelemusten keskellä Cyprianus laati kirjoituksen Kuolemantaudista (De mortalitate), jossa hän neuvoo kristittyjä, kuinka näiden tulisi suhtautua elämässä kohdattaviin onnettomuuksiin ja kuolemaan. Alla on Tomi Vuolteenahon laatima suomennos tästä kirjoituksesta. Latinankielisestä alkutekstistä on käytetty M. Simonettin toimittamaa editiota, joka on julkaistu teoksessa Corpus Christianorum, Series Latina III A: Sancti Cypriani episcopi opera. Pars II. Turnholti 1976. Suomennos on saatavilla myös painettuna kirjana, ks. tämä linkki.
KUOLEMANTAUDISTA
1. Useimmilla teistä, rakkaat veljeni, on luja mieli, järkkymätön usko ja Jumalalle omistautunut sielu, jota tämän nykyisen kuolemantaudin laajuus ei järkytä, vaan vahvana ja järkkymättömänä kuin kallio se murtumatta torjuu maailman myrskyisät hyökkäykset ja kiivaat aallot. Koettelemuksissa se ei kukistu vaan osoittautuu koetuksen kestäväksi. Eräistä kristityistä kuitenkin huomaan, että sielun heikkouden, uskon vähyyden, maailmallisen elämän viehätyksen, pehmeämmän sukupuolen tai, mikä pahinta, totuudesta eksymisen takia he eivät pysy vahvoina eivätkä sydämissään osoita jumalallista ja järkähtämätöntä lujuutta. Tätä asiaa en voi vaikenemalla sivuuttaa, vaan (sikäli kuin keskinkertaisuuteni siihen kykenee) nautinnonhaluista ja turtunutta mieltä on ojennettava kaikin voimin ja Raamatun kirjoituksiin vedoten, jotta Jumalan ja Kristuksen omaksi tullutta ihmistä voitaisiin pitää Jumalan ja Kristuksen arvoisena.2. Kun näet suoritamme Jumalan sotapalvelusta huokuen jo jumalallisuutta taivaallisessa sotaleirissä,1 meidän on tunnettava itsemme, ettemme vapisisi ja hämmentyisi maailman myrskyissä ja pyörteissä, sillä Herra on etukäteen sanonut näiden tulevan. Puheillaan hän ennalta huolehtien rohkaisi, opetti, valmisti ja vahvisti seurakuntaansa kestämään kaiken, mikä oli tuleva. Hän ennusti ja ilmoitti etukäteen, että joka puolella nousee sotia, nälänhätää, maanjäristyksiä ja kulkutauteja.2 Ja etteivät onnettomuudet yllättäen ja odottamatta tullessaan saattaisi meitä pelon valtaan, hän ennakolta varoitti niitä tulevan viimeisinä aikoina yhä enemmän. Katso, nyt tapahtuvat ne asiat, joista on kerrottu. Ja kun tapahtuvat ne, jotka on ennalta ilmoitettu, seuraa niitä myös lupausten toteutuminen, niin kuin Herra itse lupaa sanoen: »Kun näette kaiken tämän tapahtuvan, niin tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.»3 Jumalan valtakunta, rakkaat veljeni, alkaa olla lähellä. Elämä, jonka saamme palkinnoksi, riemu ikuisesta pelastuksesta, ainainen ilo ja kerran kadotettu paratiisi ovat jo tulossa, samalla kun maailma katoaa. Maallisten tilalle ovat jo tulossa taivaalliset, vähäpätöisten tilalle suuret, katoavaisten tilalle ikuiset. Onko nyt syytä olla ahdistunut ja huolestunut? Kuka muu hätääntyisi ja tulisi murheelliseksi näiden asioiden keskellä kuin se, jolla ei ole toivoa eikä uskoa? Kuolemaa näet joutuu pelkäämään se, joka ei halua mennä Kristuksen luo. Ja Kristuksen luokse ei tahdo mennä se, joka ei usko alkavansa hallita Kristuksen kanssa.4
3. On kirjoitettu: »Vanhurskas elää uskosta.»5 Jos olet vanhurskas ja elät uskosta, jos sinä todella uskot Jumalaan, niin miksi et ilolla odota sitä, että sinut kutsutaan Kristuksen luo, kun kerran tulet olemaan Kristuksen kanssa ja olet varma Herran lupauksesta? Miksi et ole iloitse siitä, että pääset eroon paholaisesta? Vanhurskas Simeon, joka todella oli vanhurskas noudattaen Jumalan käskyjä täydessä uskossa, oli saanut jumalallisen ilmoituksen, ettei hän kuolisi ennen kuin olisi nähnyt Kristuksen. Kun sitten Kristus-vauva tuli äitinsä kanssa temppeliin, Simeon tunnisti hengessä, että Kristus, josta hän oli etukäteen saanut ilmoituksen, oli syntynyt. Tämän nähtyään Simeon tiesi pian kuolevansa. Niinpä hän iloisena jo lähestyvästä kuolemastaan ja varmana siitä, että hänet pian kutsuttaisiin Jumalan luo, otti lapsen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa sanoen: »Herra, nyt sinä sanasi mukaisesti annat palvelijasi lähteä rauhassa, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi.»6 Näin Simeon todisti ja vahvisti, että silloin on Jumalan palvelijoilla rauha, silloin on vapaus ja tyyni lepo, kun meidät on vedetty pois näistä maailman myrskyistä ja pääsemme ikuisen asuinsijamme turvalliseen satamaan, kun koettuamme tämän kuoleman saavutamme kuolemattomuuden. Sillä se on meidän rauhamme ja varma tyven. Se on meidän vakaa ja pysyvä turvamme.
4. Mistä muusta maailmassa elämisessä on kyse kuin jokapäiväisestä sodasta paholaista vastaan, jatkuvasta taistelusta hänen keihäitään ja nuoliaan vastaan? Olemme taistelussa ahneutta, siveettömyyttä, vihastumista ja kunnianhimoa vastaan. Käymme vaivalloista ja hellittämätöntä kamppailua lihallisia paheita ja maailmallisia houkutuksia vastaan. Joka puolelta paholainen hyökkää piiritetyn ihmismielen kimppuun, joka hädin tuskin ehtii torjumaan jokaista hyökkäystä ja vain vaivoin kykenee puolustautumaan. Jos ahneus lyödään maahan, nousee himokkuus. Jos himokkuus pidetään kurissa, sen tilalle tulee kunnianhimo. Jos pääsee eroon kunnianhimosta, ärtyy herkästi vihaiseksi, paisuu ylpeydestä, juopottelu viehättää, pahansuopuus turmelee sovun ja kateus rikkoo ystävyyden. Joudut puhumaan pahaa, vaikka Jumalan laki kieltää sen,7 ja sinun täytyy vannoa, vaikkei se ole sallittua.8
5. Niin monia vainoja sielu päivittäin joutuu kärsimään, niin monet vaarat ahdistavat sydäntä — ja silti joku haluaa pysytellä pitkään täällä paholaisen miekkojen keskellä! Haluttavampaa ja toivottavampaa olisi, että kuolema tulisi nopeammin apuun, niin että saisimme kiiruhtaa Kristuksen luokse, sillä hän itse opastaa meitä sanoen: »Totisesti, totisesti minä sanon teille, että te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma iloitsee. Te tulette olemaan murheellisia, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi.»9 Kukapa ei haluaisi olla vailla murhetta? Kukapa ei haluaisi päästä nopeasti iloon? Mutta Herra itse teki selväksi, milloin meidän murheemme on muuttuva iloksi: »Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne iloitsee eikä kukaan ota teiltä teidän iloanne pois.»10 Kun siis Kristuksen näkeminen on iloitsemista eikä meillä voi olla iloa ilman Kristuksen näkemistä, niin mitä sielun sokeutta ja mielettömyyttä onkaan rakastaa maailman ahdinkoja, tuskia ja kyyneliä ja olla kiiruhtamatta iloon, jota ei koskaan voida ottaa pois!
6. Näin tapahtuu sen takia, rakkaat veljeni, että uskoa ei ole eikä kukaan usko Jumalan lupausten olevan totta, vaikka Jumala on totuudellinen ja hänen sanansa uskoville ovat ikuiset ja järkkymättömät. Jos tärkeä ja kunnioitettava mies lupaisi sinulle jotakin, luottaisit häneen etkä uskoisi hänen pettävän sinua, sillä tietäisit hänen pysyvän sanojensa ja tekojensa takana. Mutta kun Jumala puhuu sinulle, niin sinä epäilet ja huojut epäuskoisena.11 Jumala lupaa tästä maailmasta lähtevälle kuolemattomuuden ja ikuisuuden, mutta sinä epäröit. Tämä on sitä, ettei lainkaan tunneta Jumalaa. Tämä on sitä, että Kristusta, uskon opettajaa vastaan rikotaan epäuskon synnillä. Tämä on sitä, että seurakunnassa olevalla ei ole uskoa, vaikka hän on uskon talossa.
7. Kristus on meidän opettajamme siinä, kuinka pelastutaan ja mikä on meille hyödyllistä, ja hän itse osoitti, kuinka hyvä on lähteä pois maailmasta. Sillä kun hänen oppilaansa tulivat murheellisiksi siitä, että hän sanoi menevänsä pois, hän puhui heille sanoen: »Jos te rakastaisitte minua, iloitsisitte siitä, että menen Isän luokse.»12 Näin hän opetti ja osoitti, että kun läheisemme, joita rakastamme, lähtevät pois maailmasta, tulee meidän ennemminkin iloita kuin murehtia. Tämän muistaen autuas apostoli Paavali sanoi kirjeessään: »Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.»13 Suurimpana voittona Paavali piti sitä, etteivät maailman paulat enää pitäisi häntä otteessaan eikä hän enää olisi minkään syntien eikä lihan paheiden vallassa, vaan vaikeista ahdingoista vapautettuna ja paholaisen myrkyllisestä kidasta pelastettuna hän saisi Kristuksen kutsuessa mennä ikuisen pelastuksen iloon.
8. Toisaalta eräitä kristittyjä järkyttää se, että tämä nykyinen tauti tempaa mukaansa yhtä lailla kristittyjä kuin pakanoitakin — ikään kuin kristitty sen takia olisi tullut uskoon, että hän onnettomuuksista vapaana saisi iloisesti nauttia maailmasta, eikä sen takia, että kaikki vastoinkäymiset täällä kestettyään hän pääsisi tulevaan iloon. Eräitä kristittyjä järkyttää se, että tämä kuolemantauti on meille ja muille yhteinen. Mutta mikä tässä maailmassa ei olisi meille yhteistä muiden ihmisten kanssa niin kauan kuin meillä ensimmäisen syntymän mukaisesti on yhteinen liha? Niin kauan kuin olemme täällä maailmassa, samanlainen liha liittää meidät yhteen muun ihmiskunnan kanssa, vaikka eroamme heistä hengessä. Sen takia kaikki lihan vaivat ovat meille yhteisiä muun ihmiskunnan kanssa siihen asti, kunnes tämä turmeltuva pukeutuu turmeltumattomuuteen ja tämä kuolevainen saa kuolemattomuuden14 ja Henki vie meidät Isän Jumalan luo. Näin ollen nälänhätä kohtaa erotuksetta kaikkia, kun maa on hedelmätön eikä anna satoa. Kun vihollinen hyökkää johonkin kaupunkiin ja valloittaa sen, joutuvat kaikki asukkaat kärsimään miehityksestä. Kun poutapilvet pidättävät sateen, kuivuus on kaikille sama. Ja kun karikon kivet rikkovat laivan, haaksirikko on kaikille yhteinen. Silmäkivut, kuumekohtaukset ja kaikkien ruumiinjäsenten vaivat ovat meille muiden ihmisten kanssa yhteisiä niin kauan kuin kannamme maailmassa tätä yhteistä lihaa.
9. Eikä siinä kaikki, vaan jos kristitty tietäisi ja ymmärtäisi, millä ehdoilla ja minkä lainalaisuuden mukaan hän on tullut uskoon, hän tietäisi, että hänen on maailmassa kärsittävä muita enemmän vaivaa, sillä hänen täytyy muita ankarammin taistella paholaisen hyökkäyksiä vastaan. Raamattu opettaa ja kehottaa: »Poikani, kun tulet palvelemaan Jumalaa, pysy vanhurskaudessa ja jumalanpelossa ja valmista sielusi kohtaamaan koetuksia.»15 Ja toistamiseen: »Ole kestävä, kun joudut kärsimään, ja kärsivällinen, kun joudut nöyrtymään, sillä tulessa koetellaan kulta ja hopea.»16
10. Siten Job, jonka omaisuus tuhoutui ja lapset kuolivat ja joka itse oli haavojen ja matojen pahasti vaivaama,17 ei kuitenkaan kukistunut vaan osoittautui koetuksen kestäväksi. Ahdingon ja murheen keskellä hän osoitti hurskaan mielensä kärsivällisyyden sanoen: »Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana olen menevä maan alle. Herra antoi ja Herra otti. Niin kuin Herra on hyväksi nähnyt, niin on tapahtunut. Ylistetty olkoon Herran nimi.»18 Ja kun Jobin vaimokin vaati, että tämä tuskassaan kärsimättömänä puhuisi jotakin valittaen ja vihamielisesti Jumalaa vastaan,19 niin Job vastasi sanoen: »Puhut niin kuin joku typerä nainen. Jos me olemme Jumalan kädestä ottaneet vastaan hyvää, emmekö sietäisi myös pahaa? — Kaiken sen keskellä, mitä hänelle tapahtui, Job ei puheillaan tehnyt syntiä Herraa vastaan.»20 Niinpä Herra Jumala antaa hänestä todistuksen sanoen: »Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Toista hänen kaltaistaan ei näet maan päällä ole. Hän on nuhteeton ihminen, todellinen Jumalan palvelija.»21
Ja Tobit tuli sokeaksi sen jälkeen, kun hän oli tehnyt monia suurenmoisia laupeudentekoja ja hänen armeliaisuutensa oli monta kertaa tullut kunniakkaasti tunnetuksi.22 Vastoinkäymisissään Tobit ylisti ja pelkäsi Jumalaa,23 ja siten hän juuri ruumiinsa vamman kautta kasvoi sellaiseksi, joka ansaitsee kiitosta. Myös häntä yritti vaimo saada lankeamaan sanoen: »Mitä hyödyttävät hurskaat tekosi? Katso nyt, mitä joudut kärsimään!»24 Mutta Tobit pysyi vakaasti jumalanpelossaan. Hurskaalla uskollaan hän oli varustautunut kestämään kaiken kärsimyksen, eikä hän tuskassaan antanut periksi heikon vaimonsa asettamalle koetukselle vaan ansaitsi Jumalan suosion suurella kärsivällisyydellään. Myöhemmin enkeli Rafael ylisti Tobitia sanoen: »Jumalan tekojen paljastaminen ja ilmaiseminen on kunniakasta. Tiedä siis, että kun sinä ja Saara rukoilitte, minä vein teidän rukouksenne muiston Jumalan kirkkauden eteen. Kun sinä vilpittömästi hautasit kuolleita ja kun et epäröinyt nousta ylös, jättää ateriaasi ja lähteä huolehtimaan vainajasta, niin minut lähetettiin koettelemaan sinua. Mutta Jumala lähetti minut uudestaan, jotta parantaisin sinut ja miniäsi Saaran. Sillä minä olen Rafael, yksi niistä seitsemästä pyhästä enkelistä, jotka oleskelevat ja seisovat Jumalan kirkkauden edessä.»25
11. Tällainen kestävyys hurskailla on aina ollut, ja tästä Herran lain mukaisesta opista apostolit pitivät kiinni: vastoinkäymisissä ei pidä nurista, vaan on lujana ja kärsivällisesti otettava vastaan kaikki mitä maailmassa kohtaa. Juutalaisten kansa sen sijaan rikkoi jatkuvasti Jumalaa vastaan alituisella nurinallaan, niin kuin Herra Jumala Neljännessä Mooseksen kirjassa todistaa sanoen: »Lakatkoon heidän nurinansa minusta, niin he eivät kuole.»26 Vastoinkäymisissä ei pidä nurista, rakkaat veljeni, vaan on kärsivällisesti ja urhoollisesti kestettävä mitä tahansa tapahtuukin, sillä on kirjoitettu: »Murtunut mieli on uhri Jumalalle. Särkynyttä ja nöyryytettyä sydäntä Jumala ei halveksi.»27 Myös Viidennessä Mooseksen kirjassa Pyhä Henki Mooseksen välityksellä muistuttaa sanoen: »Herra, sinun Jumalasi, saattaa sinut ahdinkoon ja panee sinut kärsimään nälkää, niin että käy ilmi, mitä sydämessäsi on, oletko pitänyt hänen käskynsä vai et.»28 Ja toisen kerran: »Herra teidän Jumalanne koettelee teitä saadakseen tietää, rakastatteko Herraa teidän Jumalaanne koko sydämestänne ja koko sielustanne.»29
12. Abraham oli Jumalalle mieleinen, koska Jumalaa miellyttääkseen hän ei pelännyt menettää omaa poikaansa eikä kieltäytynyt tämän tappamisesta.30 Sinä, joka et kestä poikasi menettämistä siten, että hänen osakseen tulee kuolla kulkutaudin lainalaisuuksien mukaan, mitä tekisit, jos sinun käskettäisiin tappaa poikasi? Jumalanpelon ja uskon täytyy tehdä sinut valmiiksi kaikkeen. Olipa kyseessä sitten omaisuuden menettäminen tai vakavan taudin aiheuttama ruumiinjäsenten jatkuva ja hirveä tuska, tai vaikka ankara kuolema katkerasti repäisisi sinulta pois vaimosi tai lapsesi, rakkaat läheisesi, niin älkööt nämä asiat tulko sinulle lankeemukseksi, vaan pidä niitä taisteluna. Älkööt ne heikentäkö tai murtako kristityn uskoa, vaan tuokoot ne pikemminkin taistelun kautta esille hänen vahvuutensa. Sillä kaikkien nykyisten onnettomuuksien kärsimistä on pidettävä vähäisenä, kun luotamme tulevaan hyvään.31 Ellei ensin ole taistelua, ei voi olla voittoa. Kun voitto on saavutettu taistelussa, silloin voittajat saavat myös kruunun. Myrskyssä perämies tunnetaan, sotilas koetellaan taistelussa. Heppoisia ovat suuret puheet ilman koetusta; taistelu vastoinkäymisissä koettelee totuuden. Syvään juurtunutta puuta eivät päälle käyvät tuulet kaada, eivätkä hakkaavat aallot puhkaise vankkatekoista laivaa. Viljaa puitaessa vahvat ja vankat jyvät halveksivat tuulta, mutta tyhjät akanat tempautuvat tuulahduksen mukana pois.
13. Siten myös apostoli Paavali haaksirikkojen jälkeen, ruoskimisten jälkeen, monien ankarien lihan ja ruumiin tuskien32 jälkeen sanoi, että vastoinkäymiset eivät häntä vahingoita vaan ne korjaavat häntä, niin että mitä raskaampi ahdinko, sitä todellisemmin hän osoittautuu koetuksen kestäväksi. »Minulle on annettu», hän sanoi, »pistin lihaani, Saatanan enkeli, joka rusikoi minua, etten ylpistyisi. Tämän takia olen kolmesti pyytänyt Herralta, että se poistuisi minusta, mutta Herra sanoi minulle: 'Sinulle riittää minun armoni. Voima näet tulee täydelliseksi heikkoudessa.' »33 Kun siis jokin sairaus tai heikkous tai onnettomuus kohtaa meitä, niin silloin meidän voimamme tulee täydelliseksi, silloin meidän uskomme kruunataan, jos se kestää koetuksen, niin kuin on kirjoitettu: »Saviastiat koetellaan uunissa, oikeamieliset ihmiset ahdingossa.»34 Tämä ero on siis meidän ja niiden välillä, jotka eivät tunne Jumalaa: vastoinkäymisissä he valittavat ja nurisevat, mutta meitä vastoinkäymiset eivät vedä pois voimamme ja uskomme todellisuudesta, vaan tuskassa osoittaudumme koetuksen kestäviksi.
14. Tämä, että nyt vetiseksi löystynyt vatsa tyhjentää ruumiinvoimat, sisuksissa syttynyt tuli polttaa nielun haavoille, sisälmykset riutuvat taukoamattomasta oksentamisesta, silmät hehkuvat verestä, eräiltä jalat tai muut ruumiinosat irtoavat mätäsairauden tartuttamina, ja sairaus etenee vammauttaen ruumista niin, että joko rampautuu, kuuroutuu tai sokeutuu — kaikki tämä antaa tilaisuuden osoittaa uskoa. Millaista sydämen suuruutta onkaan järkkymättömin sielun voimin taistella näin monia tuhon ja kuoleman hyökkäyksiä vastaan! Kuinka ylevää onkaan seisoa suorana ihmislajin raunioiden keskellä olematta maahan lyöty niin kuin ne, joilla ei ole toivoa Jumalassa. Kuinka ylevää on sen sijaan olla iloinen ja kiitollinen olosuhteiden tarjoamasta tilaisuudesta. Sillä kun me järkkymättä osoitamme uskomme ja kärsittyämme vaivaa menemme Kristuksen luo hänen ahdasta tietään pitkin,35 niin saamme palkinnon uskosta ja Kristuksen tiellä kulkemisesta hänen itsensä toimiessa tuomarina. Kuolemaa kyllä täytyy pelätä mutta vain sen, joka ei ole syntynyt uudestaan vedestä ja hengestä36 vaan joka luovutetaan helvetin tulelle. Kuolemaa pelätköön se, jonka hyväksi ei lueta Kristuksen ristiä ja kuolemaa. Kuolemaa pelätköön se, joka tästä kuolemasta siirtyy toiseen kuolemaan.37 Kuolemaa pelätköön se tästä maailmasta lähtevä, jota ikuinen liekki on piinaava ainaisilla kärsimyksillä.38 Kuolemaa pelätköön myös se, jolle kuolema tulee pidemmällä viiveellä, niin että hänen kärsimyksensä ja vaikerointinsa lykätään toistaiseksi.
15. Monet meistä kristityistä kuolevat tähän kulkutautiin — toisin sanoen monet meistä vapautuvat tästä maailmasta. Juutalaisille ja pakanoille ja Kristuksen vihollisille tämä kuolemantauti on tuhoisa onnettomuus, mutta Jumalan palvelijoille se on pelastuksen tuova lähtö. Siitä, että ilman mitään ihmisten välistä erotusta myös hurskaat kuolevat yhdessä väärämielisten kanssa, ei pidä päätellä pahojen ja hyvien tuhoutuvan yhtäläisesti. Hurskaat näet kutsutaan virvoittavaan lepoon, väärämieliset temmataan tuskaan. Näin annetaan nopeammin turva uskoville ja rangaistus epäuskoisille. Olemme lyhytnäköisiä, rakkaat veljeni, ja kiittämättömiä Jumalan hyvistä teoista emmekä ymmärrä, mitä meille annetaan. Katso, neitsyet saavat lähteä rauhassa kunniansa kanssa, eikä heidän tarvitse pelätä tulossa olevan antikristuksen uhkauksia, turmelusta ja porttoloita. Nuoret pojat pääsevät pakoon petollisen ikäkauden vaaroja ja saapuvat onnellisesti korjaamaan pidättyväisyyden ja viattomuuden palkan. Hieno rouva ei enää pelkää kidutuksia, sillä nopealla kuolemallaan hän on voittanut vainon pelon ja rääkkäävän pyövelin. Kuolemantaudin ja ahdingon pelästyttäminä haaleat39 kristityt syttyvät, vapaamieliset ryhdistäytyvät, turtuneet heräävät, luopiot joutuvat palaamaan takaisin ja pakanoita saatetaan uskoon. Vanha uskovien kansa kutsutaan lepoon, ja etulinjaan kootaan tuore ja runsaslukuinen, entistä lujempi ja urhoollisempi sotajoukko, joka kamppailuun joutuessaan on taisteleva kuolemaa pelkäämättä, sillä se on tullut sotapalvelukseen kuolemantaudin aikana.40
16. Entäpä sitten se, rakkaat veljeni, millaista onkaan, kuinka tarpeellista, kuinka välttämätöntä, että tämä hirvittävältä ja tuhoisalta näyttävä tartuntatauti ottaa selvää jokaisen ihmisen hurskaudesta ja koettelee heidän mielenlaatunsa: Auttavatko terveet sairaita? Rakastavatko läheiset uskollisesti sukulaisiaan? Säälivätkö isännät sairastavia orjiaan? Pysyvätkö lääkärit apua anovien sairaiden luona hylkäämättä näitä? Pidättyvätkö röyhkeät väkivaltaisuudestaan? Tukahduttavatko saaliinhimoiset mielipuolisen ahneutensa kyltymättömän poltteen edes kuoleman pelosta? Laskevatko ylpeät päänsä alas? Hillitsevätkö julkeat röyhkeytensä? Lahjoittavatko rikkaat jotakin edes silloin, kun rakkaiden kuollessa he itse tulevat kuolemaan ilman perillisiä? Vaikkei tästä kuolemantaudista mitään muuta olisikaan koitunut, niin kristityille Jumalan palvelijoille tämä on tarjonnut ennen kaikkea sen, että olemme alkaneet halukkaasti kaivata marttyyriutta, kun opimme olemaan pelkäämättä kuolemaa. Nämä eivät ole meille hautajaiset vaan harjoitukset, jotka antavat sielulle kunniakasta lujuutta ja kuoleman halveksimisella valmentavat meitä marttyyrinkruunun saavuttamiseen.
17. Mutta ehkä joku väittää vastaan sanoen: »Juuri sehän minua tässä nykyisessä kuolemantaudissa ahdistaakin, että marttyyriuteni riistetään minulta, kun kuolen ennen sitä, vaikka olin valmistautunut tunnustamaan ja olin koko sydämestäni ja voimastani päättänyt kestää marttyyrin kärsimykset.» — Ensinnäkään marttyyriuden saavuttaminen ei ole sinun vallassasi vaan Jumalan, etkä voi sanoa menettäneesi jotakin, josta et tiedä olisitko ansainnut sen. Toisekseen, Jumala tutkii sydämet ja ajatukset.41 Hän näkee ja tietää sen, mikä on salassa. Hän näkee sinut ja antaa sinulle kiitosta ja tunnustusta.42 Jumala näkee sinun valmistautuneen urhoollisuuteen ja palkitsee sinut siitä. Eihän Kain silloin, kun hän toi Jumalalle uhrilahjan, ollut vielä tappanut veljeään. Mutta kuitenkin ennalta tietävä Jumala etukäteen tuomitsi veljenmurhan, jota Kain mielessään hautoi.43 Niin kuin Jumala silloin ennalta näki pahat ajatukset ja turmiolliset aikeet, niin vastaavasti käy niiden Jumalan palvelijoiden tapauksessa, jotka aikovat vainossa tunnustaa uskonsa ja joiden mielessä on marttyyrius: hyvään tarkoitukseen omistautunut sielu kruunataan Jumalan toimiessa tuomarina. On eri asia, että marttyyriudelta puuttuu siihen valmis sielu, kuin että marttyyriuteen valmis sielu ei ole saanut siihen tilaisuutta. Kun Jumala kutsuu sinut, hän tuomitsee sinut sen mukaan, millainen silloin olet. Hän näet itse todistaa sanoen: »Ja kaikki seurakunnat tulevat tietämään, että minä olen se, joka tutkii sydämet ja ajatukset.»44 Eikä Jumala halua meiltä meidän vertamme vaan uskoa. Ei Abrahamia eikä Iisakia eikä Jaakobia tapettu, ja kuitenkin he uskonsa ja hurskautensa ansiosta saivat kunnian olla ensimmäiset patriarkkojen joukossa. Heidän kanssaan aterialle kootaan jokainen, joka havaitaan uskovaksi, hurskaaksi ja kiitettäväksi.45
18. On muistettava, ettei meidän tule tehdä oman tahtomme vaan Jumalan tahdon mukaisesti, niin kuin Herra käski meitä päivittäin rukoilemaan. Kuinka nurinkurista ja mieletöntä onkaan, että vaikka pyydämme Jumalan tahdon toteutuvan,46 niin kun hän kutsuu meidät tästä maailmasta luokseen, emme heti suostukaan hänen tahtonsa valtaan! Vastustelemme ja hangoittelemme, ja uppiniskaisten palvelijoiden tavoin meidät viedään Herran eteen synkkinä ja murheellisina, kun emme lähde täältä Herran tahtoon suostuen vaan välttämättömyyden pakosta. Ja silti tahdomme, että hän, jonka luokse menemme vastentahtoisesti, kunnioittaisi meitä taivaallisilla palkinnoilla! Miksi me rukoilemme ja pyydämme, että taivasten valtakunta tulisi,47 jos olemme mieltyneet maanpäälliseen vankeuteen? Miksi me usein toistetuin rukouksin anomme ja pyydämme, että Jumalan valtakunnan aika tulisi nopeasti, jos meillä on suurempi halu ja hartaampi toive palvella täällä paholaista kuin hallita yhdessä Kristuksen kanssa?48
19. Jotta osoitukset Jumalan huolenpidosta tulisivat kirkkaammin ilmi ja kävisi selväksi, että Herra tietää tulevaisuuden ja pitää omistaan huolta heidän todelliseksi pelastuksekseen, tapahtui niin, että kun eräs sairauden uuvuttama ja lähestyvästä kuolemastaan hätääntynyt piispakollegani rukoili itselleen lisää elinaikaa, asettui rukoilevan ja jo lähes kuolemaisillaan olevan piispan viereen kunnioitusta herättävä ja majesteetillinen nuori mies49 seisoen korkeana ja loistaen kirkkautta. Inhimillinen näkökyky tuskin pystyisi lihallisilla silmillään katselemaan tätä, joka piispan vieressä seisoi, mutta maailmasta lähtevä kykeni sellaisen jo näkemään. Närkästyneenä tuo nuori mies ärähti sanoen: »Te pelkäätte kärsimistä, mutta ette halua lähteä pois. Mitä minä teille tekisin?» Näin hän nuhteli ja moitti. Hän oli kyllä vainon takia huolissaan mutta levollisena Jumalan luokse kutsumisen suhteen, ja siksi hän ei myöntynyt nykyiseen haluun vaan huolehti tulevaisuudesta. Kuoleva veljemme ja kollegani kuuli tämän äänen kertoakseen siitä muille. Sen mitä kuoleva kuuli, hän kuuli sitä varten, että kertoisi sen muille. Hän ei kuullut sitä itseään varten vaan meitä varten. Miksi näet maailmasta lähtevä enää mitään oppisi? Ei, vaan hän oppi tämän meitä tänne jääviä varten, jotta me tietäisimme, mikä on kaikille hyväksi, kun saamme tietää, että lisää elinaikaa pyytänyttä piispaa nuhdeltiin.
20. Kuinka monta kertaa minulle itsellenikin, viimeiselle ja vähäisimmälle,50 on annettu tästä ilmestys. Kuinka usein ja selvästi Jumala onkaan katsonut arvolliseksi antaa minulle ilmestyksessä käskyn, että hellittämättä todistaisin ja julkisesti kuuluttaisin, ettei kristittyjä veljiämme pidä surra, kun he Jumalan kutsumina ovat vapautuneet maailmasta. Sillä tiedämme, että emme menetä heitä vaan heidät on lähetetty meidän edellämme. Täältä poistuessaan he menevät meidän edellämme. Heitä ei pidä valittaen surra vaan kaivata niin kuin kaivataan niitä, jotka lähtevät matkalle tai merelle. Eikä meidän täällä pidä pukeutua mustaan surupukuun, kun he siellä ovat jo saaneet valkeat vaatteet.51 Pakanoille ei tule antaa tilaisuutta ansaitusti ja oikeutetusti moittia meitä siitä, että suremme veljiämme kuin perikatoon joutuneita ja kadotettuja, vaikka sanomme näiden elävän Jumalan luona, ja että sydämemme ja mielentilamme todistuksella emme osoita oikeaksi sitä uskoa, jota esitämme sanoin ja puhein. Olemme toivon ja uskon pettureita, jos52 se, mitä sanomme, vaikuttaa teeskennellyltä tai sepitetyltä valheelta. Mitään hyötyä ei ole siitä, että sanoilla julistaa voimaa mutta teoilla tekee tyhjäksi sen todellisuuden.
21. Niinpä apostoli Paavali antaa moitteita ja nuhteita, jos joku on surullinen läheistensä kuolemasta. »Me emme tahdo, veljet», hän sanoo, »teidän olevan tietämättömiä poisnukkuvien suhteen, ettette olisi surullisia niin kuin muut ihmiset, ne joilla ei ole toivoa. Jos me näet uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi kuolleista, niin samoin Jumala on hänen kanssaan tuova luokseen myös ne, jotka ovat poisnukkuneet Jeesuksessa.»53 Paavali sanoo, että surullisia läheistensä kuolemasta ovat ne, joilla ei ole toivoa. Mutta me elämme toivossa. Me uskomme Jumalaan ja luotamme siihen, että Kristus kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista. Me pysymme Kristuksessa ja nousemme kuolleista hänen kauttaan ja hänessä. Miksi me emme sitten halua lähteä täältä maailmasta tai miksi me suremme ja murehdimme täältä lähteviä läheisiämme ikään kuin he olisivat joutuneet perikatoon, vaikka itse Kristus, meidän Herramme ja Jumalamme, sanoo: »Minä olen ylösnousemus. Joka uskoo minuun, elää vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.»54 Jos uskomme Kristukseen, niin luottakaamme hänen sanoihinsa ja lupauksiinsa. Ja koska emme ikinä kuole, niin menkäämme Kristuksen luo iloisina ja levollisina. Hänen kanssaan me tulemme aina olemaan voittajia ja hallitsijoita.55
22. Se, että me tällä välin kuolemme, on sitä, että kuoleman kautta siirrymme kuolemattomuuteen. Ikuinen elämä ei voi seurata, ellemme ensin poistu täältä. Se ei ole loppu vaan siirtyminen. Kuljettuamme ajallisen matkan loppuun siirrymme ikuisuuteen. Kukapa ei kiiruhtaisi johonkin parempaan? Kukapa ei toivoisi pikimmiten muuttuvansa ja uudistuvansa Kristuksen kaltaiseksi taivaallisen armon kunniassa, niin kuin apostoli Paavali julistaa: »Meidän kotipaikkamme on taivaissa, ja sieltä me odotamme Herran Jeesuksen Kristuksen tulevan ja muuttavan meidän surkeat ruumiimme hänen kirkkaan ruumiinsa kaltaisiksi.»56 Sellaisiksi myös Herra Kristus lupasi meidän tulevan, kun hän rukoili Isältä meidän puolestamme, että saisimme olla hänen kanssaan ja iloita hänen kanssaan ikuisissa asuinsijoissa taivasten valtakunnassa: »Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani siellä missä minä olen ja että he näkisivät sen kirkkauden, jonka annoit minulle ennen maailman luomista.»57 Sen, joka on menossa Kristuksen asuinsijoille taivasten valtakunnan kirkkauteen, ei pidä surra ja valittaa vaan Herran lupaukseen ja totuuteen luottaen iloita tästä lähdöstään ja siirtymisestään.
23. Havaitsemme, että myös Henok, joka miellytti Jumalaa, siirrettiin tällä tavalla, niin kuin Raamattu Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa todistaa sanoen: »Ja Henok miellytti Jumalaa, mutta sitten hän katosi, koska Jumala siirsi hänet.»58 Jumalan miellyttäminen merkitsi sitä, että Henok ansaitsi tulla siirretyksi pois maailman turmiollisesta yhteydestä. Myös Salomon välityksellä Pyhä Henki opettaa, että ne, jotka miellyttävät Jumalaa, otetaan täältä aikaisemmin pois ja vapautetaan nopeammin, etteivät he tässä maailmassa pidempään viipyessään turmeltuisi maailman yhteydestä: »Hänet tempaistiin pois, ettei pahuus muuttaisi hänen ymmärrystään. Sillä hänen sielunsa oli Jumalalle mieleinen. Sen takia Jumala kiirehti ottamaan hänet pois vääryyden keskeltä.»59 Samoin myös Psalmien kirjassa hengellisellä uskolla Jumalalleen omistautunut sielu kiiruhtaa Jumalan luokse, niin kuin on kirjoitettu: »Kuinka rakastettavat ovatkaan sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sieluni kaipaa ja kiiruhtaa kohti Jumalan esipihoja.»60
24. Maailmassa haluaa kauan pysyä se, jota maailma miellyttää, jota liehakoiva ja pettävä aikakausi houkuttelee maallisen nautinnon viettelyksillä. Mutta kun maailma vihaa kristittyjä,61 niin miksi sinä haluat sitä, mikä vihaa sinua, etkä mieluummin seuraa Kristusta, joka on sekä lunastanut sinut että rakastaa sinua? Johannes kehottaa kirjeessään, ettemme lihallisia haluja seuraten rakastaisi maailmaa: »Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mitä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, ei Isän rakkaus ole hänessä, sillä mikään, mikä on maailmassa – lihan himo, silmien himo, maailmallinen kunnianhimo – ei ole peräisin Isästä vaan maailman himosta. Maailma ja sen himo katoavat, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti, niin kuin Jumalakin pysyy ikuisesti.»62 Rakkaat veljeni, olkaamme siis varustautuneita vilpittömällä mielellä, järkkymättömällä uskolla ja lujalla urheudella, niin että olemme valmiit kaikkeen Jumalan tahtoon. Kuolemanpelosta vapautuneina ajatelkaamme kuoleman jälkeen seuraavaa kuolemattomuutta. Osoittakaamme, että tämä on se, mihin me uskomme. Älkäämme surko läheistemme poislähtöä, ja kun tulee oman kutsumisemme päivä, niin menkäämme vitkastelematta ja mielellämme Herran luo hänen itsensä kutsuessa.
25. Näinhän Jumalan palvelijoiden on aina täytynyt tehdä, mutta nyt, kun maailma on jo luhistumassa ja onnettomuudet pitävät sitä sekasorron vallassa, niin meidän, jotka näemme raskaiden aikojen jo alkaneen ja tiedämme vielä raskaampien olevan tulossa, täytyy vielä suuremmalla syyllä pitää suurena voittona, jos pääsemme lähtemään täältä nopeammin. Jos asuntosi seinät huojuisivat vanhuuttaan, jos sen katto tärisisi, jos jo loppuun kulunut ja heikko talo uhkaisi vanhojen rakenteiden pettäessä pian sortua, niin etkö lähtisi sieltä mahdollisimman nopeasti? Jos olisit purjehtimassa, ja myrskyisä rajuilma nostaisi yhä kiivaamman aallokon ennakoiden tulevaa haaksirikkoa, etkö pyrkisi nopeammin satamaan? Katso, maailma huojuu ja rappeutuu ja todistaa omasta sortumisestaan sillä, etteivät asiat ole enää pelkästään vanhoja vaan jo tuhoutumassa. Mutta sinä et kiitä Jumalaa ja onnittele itseäsi, jos sinut temmataan aikaisemmin pois ja säästyt kokemasta tulevaa sortumista, haaksirikkoa ja onnettomuutta?
26. Meidän on pidettävä mielessä, rakkaat veljeni, ja yhä uudestaan ajateltava sitä, että olemme sanoutuneet irti maailmasta63 ja elämme täällä väliaikaisesti ikään kuin vieraat ja muukalaiset.64 Odottakaamme ilolla sitä päivää, jolloin kukin sijoitetaan omaan kotipaikkaansa, kun meidät täältä pelastetut ja maailman pauloista vapautetut asetetaan takaisin paratiisiin ja taivasten valtakuntaan. Kuka vieraalla maalla oleva muukalainen ei kiiruhtaisi palaamaan kotimaahansa? Kuka kiireisesti omiensa luo purjehtiva ei kiihkeästi toivoisi suotuisaa tuulta, jotta saisi pian syleillä läheisiään? Me pidämme paratiisia kotimaanamme. Patriarkoista on jo tullut meidän vanhempiamme. Miksi emme siis kiiruhda ja riennä, että saisimme nähdä kotimaamme ja tervehtiä vanhempiamme? Siellä meitä odottaa suuri määrä läheisiämme. Meitä kaipaa vanhempiemme, sisarustemme ja lastemme runsaslukuinen joukko, joka itse on jo turvassa mutta huolissaan vielä meidän pelastuksestamme. Kuinka suuri yhteinen ilo meillä ja heillä onkaan, kun tulemme heidän näkyviinsä ja syleilyynsä! Millainen siellä onkaan taivasten valtakunnan nautinto ilman pelkoa kuolemasta! Kuinka suuri ja kestävä autuus onkaan ikuisessa elämässä! Siellä on apostolien loistelias ryhmä, siellä on iloitsevien profeettojen joukko. Siellä on marttyyrien monilukuinen kansa,65 joka on kruunattu taistelussa ja kärsimyksessä saavuttamansa voiton tähden. Siellä käyvät voittokulkueessa neitsyet, jotka lujalla itsehillinnällä kukistivat lihan ja ruumiin himon. Siellä saavat palkkansa armolliset, jotka tekivät vanhurskauden tekoja antaen köyhille elatuksen; Herran käskyt pitäen he siirsivät maallisen omaisuutensa taivaallisiin aarrearkkuihin.66 Heidän luokseen, rakkaat veljeni, kiiruhtakaamme halukkaasti ja innokkaasti. Toivokaamme, että saisimme pian olla heidän kanssaan ja tulla Kristuksen luo. Nähköön Jumala tämän meidän toiveemme. Tarkatkoon tätä mielemme ja uskomme päämäärää Kristus, joka on antava rakkautensa palkinnon kullekin sitä runsaampana, mitä suurempi kaipaus tällä on häntä kohtaan ollut.
Viitteet ja selitykset
Useissa antiikin lähteissä kerrotaan siitä eri puolilla Rooman valtakuntaa riehuneesta tappavasta kulkutautiepidemiasta, jonka saavuttua Karthagoon Cyprianus kirjoitti tämän tutkielman. Lähteiden perusteella näyttää siltä, että kulkutauti oli lähtöisin Etiopiasta ja levisi ympäri Rooman valtakuntaa vuosina 251–266. Karthagossa tauti aiheutti tuhoa vuosien 252–253 aikana. Kyseiseen kulkutautiepidemiaan viitataan seuraavissa antiikin teksteissä: Cypr.Demetr. 10–11; Cypr.mortal. 14–16; Pont.vita Cypr. 9; Euseb.hist.eccl. 7,22 (Eusebius siteeraa Dionysios Aleksandrialaista); Greg.Nyss.vita Greg.Thaum. ed. PG 46,956-957; Aur.Vict.Caes. 30 ja 33,5; Ps.Aur.Vict.epit. 30; Hist.Aug.Gall. 5,5; Hier.chron.a.Abr. 2269 (= 253 jKr.); Eutr. 9,5; Oros.hist. 7,21,4; Zos.hist. 1,26; Iord.Get. 19; Zonar.ann. 12,21. Vrt. sivut 13–18 teoksessa Hannan M.L. 1933: Thasci Caecili Cypriani De Mortalitate. A Commentary, with an introduction and translation. A dissertation. The Catholic University of America, Patristic Studies, vol. xxxvi. Washington.
1) Se ajatus, että kristityt ovat Kristuksen sotilaita ja suorittavat Jumalan sotapalvelusta, toistuu Cyprianuksen kirjoituksissa hyvin usein ja esiintyy jo Raamatussa. Vrt. esim. 2. Kor. 10:3–4; 1. Tim. 1:18; 2. Tim. 2:3. »Taivaallisella sotaleirillä» Cyprianus tarkoittaa seurakuntaa. Vrt. esim. Cypr.epist. 57,1,2; 57,5,1; 59,16,3. Ilmaus »huokuen jo jumalallisuutta» on käännös latinan sanoista »divina iam spirat». Osassa käsikirjoituksista lukee tämän sijaan »divina iam sperat», mikä olisi käännettävä »odottaen jo jumalallisia» tai »pannen jo toivonsa jumalallisiin». Käsikirjoitusevidenssi jakautuu näiden kahden lukutavan välillä jokseenkin tasan.
2) Vrt. Matt. 24:6–7; Mark. 13:7–8; Luuk. 21:9–11.
3) Matt. 24:33; Mark. 13:29; Luuk. 21:31.
4) Vrt. esim. Viis. 3:8; Matt. 19:28; 2. Tim. 2:12; Ilm. 3:21.
5) Hab. 2:4; Room. 1:17.
6) Luuk. 2:29–30. Vrt. laajemmin Luuk. 2:25–30.
7) Pahan puhuminen tai panettelu kielletään Raamatussa esim. kohdissa Ps. 15:1–3; Viis. 1:11; Jaak. 4:11; 1. Piet. 2:1.
8) Vrt. Matt. 5:33–37.
9) Joh. 16:20.
10) Joh. 16:22.
11) Vrt. 1. Joh. 5:9.
12) Joh. 14:28.
13) Fil. 1:21.
14) Vrt. 1. Kor. 15:53.
15) Sir. 2:1. Septuagintan tekstissä ei ole tässä lausetta »pysy vanhurskaudessa ja jumalanpelossa».
16) Sir. 2:4–5.
17) Vrt. Job. 1:13–19, 2:7, 7:5.
18) Job. 1:21. Jobin kirjan hepreankielisessä masoreettitekstissä ei tässä kohdassa ole virkettä »niin kuin Herra on hyväksi nähnyt, niin on tapahtunut». Cyprianuksen siteeraaman latinankielisen version lisäksi virke on myös Septuagintassa.
19) Vrt. Job. 2:9.
20) Job. 2:10.
21) Job. 1:8, 2:3.
22) Vrt. Tob. 1:3–18, 2:9–10.
23) Vrt. Tob. 3:1–2.
24) Tob. 2:14. Viimeisen lauseen kohdalla Cyprianuksen käyttämä latinankielinen versio poikkeaa Tobitin kirjan kreikankielisistä teksteistä.
25) Tob. 12:11–15.
26) 4. Moos. 17:25.
27) Ps. 51:19.
28) 5. Moos. 8:2. Cyprianuksen siteeraama latinankielinen versio poikkeaa tässä hieman sekä hepreankielisestä masoreettitekstistä että kreikankielisestä Septuaginta-käännöksestä.
29) 5. Moos. 13:4.
30) Vrt. 1. Moos. 22:1–19.
31) Vrt. esim. Room. 8:18; 2. Kor. 4:17.
32) Vrt. esim. 2. Kor. 11:23–27.
33) 2. Kor. 12:7–9.
34) Cyprianuksen sitaatti vanhalatinalaisesta raamatunkäännöksestä on tarkalleen sama kuin Vulgatan teksti kohdassa Sir. 27:6. Sirakin kirjan heprean- ja kreikankielisissä versioissa sitaatti vastaa lähinnä jakeita Sir. 2:5 ja 27:5.
35) Vrt. esim. Matt. 7:13–14; Ap.t. 14:22.
36) Vrt. Joh. 3:5.
37) Vrt. Ilm. 2:11, 20:6, 20:12–15, 21:8.
38) Vrt. esim. Matt. 18:8, 25:41, 25:46; Mark. 9:43; Juud. 7; Ilm. 20:10, 20:15, 21:8.
39) Vrt. Ilm. 3:16.
40) Sotajoukko tarkoittaa seurakuntalaisia eli samaa kuin ilmaus »uskovien kansa». Vrt. edellä nootti 1. Taistelu ja kamppailu viittavat tässä ensisijaisesti kristittyjen vainoihin, joissa voittaminen on sitä, että kristitty uskostaan kiinni pitäen tunnustautuu kristityksi ja kieltäytyy osallistumasta pakanallisiin rituaaleihin.
41) Vrt. 1. Aik. 28:9; Ps. 7:10; Jer. 11:20, 17:10; Viis. 1:6; Room. 8:27; Ilm. 2:23.
42) Vrt. esim. Matt. 6:6.
43) Vrt. 1. Moos. 4:3–8.
44) Ilm. 2:23.
45) Vrt. Matt. 8:11; Luuk. 13:28–29.
46) Cyprianus viittaa tässä Herran rukoukseen eli Isä meidän -rukoukseen. Vrt. Matt. 6:10.
47) Vrt. Matt. 6:10; Luuk. 11:2.
48) Vrt. esim. Viis. 3:8; Matt. 19:28; 2. Tim. 2:12; Ilm. 3:21.
49) Varhaiskristillisissä ilmestyksissä esiintyy usein »nuori mies» (lat. iuvenis, kr. νεανισκος). Vrt. esim. Mark. 16:5; Cypr.epist. 11,4,1; Pont.vita Cypr. 12.
50) Vrt. Ef. 3:8; Cypr.epist. 11,6,1.
51) Vrt. Ilm. 3:4–5, 7:9–14.
52) Suomennos perustuu lukutapaan »si simulata» eikä Simonettin edition tekstin lukutapaan »simulata».
53) 1. Tess. 4:13–14.
54) Joh. 11:25–26. Jakeessa 25 Cyprianuksen siteeraamasta tekstistä puuttuu sanat »ja elämä» (lat. et vita, kr. και η ζωη). Voidaan pitää melko varmana, että alun perin nämä sanat kuuluivat Johanneksen evankeliumiin, mutta Uuden testamentin tekstikritiikin kannalta on mielenkiintoista, että kyseiset sanat puuttuvat tästä kohdasta Cyprianuksen sitaatin lisäksi myös varhaisesta kreikankielisestä Raamatun papyruskäsikirjoituksesta P45 (kopioitu 200-luvulla), yhdestä syyrialaisesta raamatunkäännöksestä (Syrus Sinaiticus, käännetty 200- tai 300-luvulla), yhdestä vanhalatinalaisesta Raamatun käsikirjoituksesta (l, kopioitu 700-luvulla) ja eräästä Paulinus Nolanuksen sitaatista (Paul.Nol.epist. 13,25; kirjoitettu 300-luvun lopulla tai 400-luvun alkupuolella). Kohdassa Joh. 14:6 Jeesus joka tapauksessa kaikkien merkittävien käsikirjoitusten mukaan sanoo olevansa elämä (kr. η ζωη). Vrt. myös 1. Joh. 5:20.
55) Vrt. esim. Viis. 3:8; Matt. 19:28; 2. Tim. 2:12; Ilm. 3:21.
56) Fil. 3:20–21.
57) Joh. 17:24.
58) 1. Moos. 5:24.
59) Viis. 4:11 ja 4:14.
60) Ps. 84:2–3. Cyprianuksen siteeraama latinankielinen versio poikkeaa tässä hieman sekä hepreankielisestä masoreettitekstistä että kreikankielisestä Septuaginta-käännöksestä.
61) Vrt. esim. Joh. 15:19, 17:14.
62) 1. Joh. 2:15–17. Sitaatin viimeinen lause »niin kuin Jumalakin pysyy ikuisesti» vaikuttaa myöhemmin tehdyltä selittävältä lisäykseltä, joka on sitten epähuomiossa joutunut tämän kohdan tekstiin joissakin latinankielisissä raamatunkäännöksissä. Kyseistä lausetta ei ole Raamatun kreikankielisissä käsikirjoituksissa.
63) Maailmasta irtisanoutuminen tapahtui kastetunnustuksen yhteydessä (ja jatkuvassa Kristuksen seuraamisessa). Ks. kirjeessä 11 nootti 2.
64) Vrt. esim. Hepr. 11:13; 1. Piet. 2:11.
65) Lat. »Illic apostolorum gloriosus chorus, illic prophetarum exultantium numerus, illic martyrum innumerabilis populus ...» Nämä kolme lauseketta muistuttavat varhaiskristillisen Te Deum -hymnin säkeitä 7–9: »Te gloriosus apostolorum chorus, te prophetarum laudabilis numerus, te martyrum candidatus laudat exercitus.» Mutta Te Deum -hymnin alkuperä ei kuitenkaan ole täysin selvillä, joten hymnin ja Cyprianuksen tekstin välisen riippuvuussuhteen luonteesta voidaan esittää lähinnä vain arvailuja.
66) Vrt. Matt. 6:19–20, 19:21; Mark. 10:21; Luuk. 12:33, 18:22.