Johdanto Deciuksen vainon aikaisiin kirjeisiin
 Rooman keisari Decius |
Trajanus Deciuksesta tuli Rooman keisari syksyllä 249. Pian sen
jälkeen tai viimeistään vuoden 250 tammikuussa Decius
julkaisi ediktin, jossa hän määräsi, että
kaikkien Rooman valtakunnan asukkaiden oli uhrattava (pakanallisille)
jumalille. Nähtävästi ediktissä ei erikseen mainittu, mille jumalille tai jumaluuksille uhrit oli suoritettava, eivätkä Deciuksen motiivit tämän määräyksen antamiseen ole täysin selvillä. Ihmiset saivat harjoittaa omaa uskontoaan ja palvoa omia jumaliaan, kunhan vain suorittivat viranomaisten vaatimat uhrit ja rituaalit. |
Useimmille antiikin ihmisille näiden uhrien suorittaminen ei ollut ongelmallista, mutta kristityt katsoivat pakanallisiin rituaaleihin osallistumisen merkitsevän raskasta syntiä ja Kristuksen kieltämistä. (Vakiintuneen käytännön mukaisesti roomalaiset pitivät juutalaisia erikoistapauksena, eikä näiden tarvinut uhrata pakanallisille jumalille.)
Deciuksen ediktin toimeenpanosta vastasivat pääasiassa kunkin kaupungin paikallisten viranomaisten asettamat komissiot, jotka määräsivät päivän, johon mennessä alueen asukkaiden oli suoritettava määrätyt uhrit. Provinssin prokonsuli käsitteli sitten niiden tapaukset, jotka olivat kieltäytyneet uhraamasta. Viranomaiset valvoivat uhrien suorittamista ja antoivat siitä uhraajalle kirjallisen todistuksen. Kymmeniä tällaisia todistuksia on säilynyt Egyptistä löydettyjen papyrusten joukossa.
Deciuksen ediktiin ei luultavasti liittynyt täsmällisiä ohjeita siitä, kuinka uhreista kieltäytyviä tulisi rangaista, ja paikallisten viranomaisten käytännöt vaihtelivat tässä asiassa. Uhraamisesta kieltäytyneet kristityt saattoivat tulla karkotetuiksi ja menettää omaisuutensa tai joutua ankaraan vankeuteen ja kidutetuiksi. Monet kuolivat vankilassa, muutamia tuomittiin poltettavaksi elävältä, jotkut mestattiin. Myös yleinen ilmapiiri oli usein vihamielinen kristittyjä kohtaan, ja eräät heistä joutuivat väkijoukkojen pahoinpitelemiksi.
Todennäköisesti viranomaiset eivät kuitenkaan kyenneet systemaattisesti etsimään käsiinsä jokaista ihmistä, ja siten monet vaatimattomassa asemassa olleet kristityt saattoivat kokonaan välttyä viranomaisten huomiolta. Mutta piispat ja yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa olleet kristityt joutuivat usein aktiivisen etsinnän ja vainon kohteiksi. Rooman piispa Fabianus kuoli marttyyrina heti vainon alkuvaiheessa 20. tai 21. tammikuuta 250, ja Karthagossa väkijoukot vaativat Cyprianusta heitettäväksi leijonille. Cyprianus pakeni Karthagosta jonnekin meille tuntemattomaan piilopaikkaan tammi–maaliskuun aikana vuonna 250 ja pysytteli siellä koko vainon ajan, seuraavan vuoden huhtikuuhun asti. Keisari Decius kuoli vuoden 251 kesäkuussa Balkanilla taistelussa gootteja vastaan. Kristittyjen vaino oli käytännössä päättynyt jo kolmisen kuukautta aikaisemmin.
Deciuksen vainon aikaisesta pakopaikastaan Cyprianus piti lähettiläiden ja kirjeiden välityksellä yhteyttä Karthagossa oleviin seurakuntalaisiinsa ja muuallekin. Cyprianuksen kirjoitusten kokoelmissa on säilynyt yhteensä 39 kirjettä Deciuksen vainon ajalta (kirjeet 5–43). Näistä 30 kirjettä on Cyprianuksen kirjoittamia ja loput 9 kirjettä ovat hänen aikalaistensa laatimia.
Suomennetut Deciuksen vainon aikaiset kirjeet on aseteltu Cyprianus-sivun linkkilistaan niiden todennäköisessä kronologisessa järjestyksessä siten, että Cyprianuksen laatimat kirjeet ovat siinä järjestyksessä kuin hän on ne kirjoittanut ja muiden kuin Cyprianuksen laatimat kirjeet ovat siinä järjestyksessä kuin ne ovat saapuneet Cyprianukselle. Näin lukija voi järjestyksessä seurata sitä, kuinka asiat etenivät (Cyprianuksen näkökulmasta katsoen). Kirjeiden vakiintunut numerointi poikkeaa hieman tästä kronologisesta järjestyksestä. Kirjeiden ajoitusten suhteen nojaudutaan niihin näkemyksiin ja perusteluihin, jotka G.W. Clarke esittää seuraavissa teoksissa.
Clarke G.W. 1984a: The Letters of St. Cyprian of Carthage. Volume I:
Letters 1–27. Translated and annotated by G.W. Clarke. Ancient
Christian Writers No. 43. New York.
Clarke G.W. 1984b: The Letters of St. Cyprian of Carthage. Volume II:
Letters 28–54. Translated and annotated by G.W. Clarke. Ancient
Christian Writers No. 44. New York.
Corpus Christianorum, Series Latina III D: Sancti Cypriani episcopi
opera. Pars III, 3. Sancti Cypriani episcopi epistularium. Prolegomena.
Codices, editiones, indices cura et studio G.F. Diercks. Praecedit
dissertatio biographica/chronologica de Cypriani vita ac scriptis, quam
composuit G.W. Clarke. Turnhout 1999.
Corpus Christianorum, Series Latina III B: Sancti Cypriani episcopi opera. Pars III, 1. Sancti Cypriani episcopi epistularium. Epistulae 1–57. Edidit G.F. Diercks. Turnholti 1994.