| Etusivu |

Theologica collectanea



CHROMATIUS




Chromatius oli Aquileian piispa noin vuosina 388–407 jKr. Häneltä on säilynyt muutaman sadan sivun verran latinankielisiä kirjoituksia.

Chromatius syntyi luultavasti 330-luvun loppupuolella Aquileiassa, joka tuohon aikaan oli merkittävä kaupunki Koillis-Italiassa. Tiedetään, että Chromatius oli Aquileiassa presbyteerinä siinä vaiheessa kun Hieronymus ja Rufinus oleskelivat siellä 360- ja 370-lukujen vaihteessa. Myöhemmin sekä Hieronymus että Rufinus omistivat Chromatiukselle eräitä merkittäviä kirjoituksiaan. Presbyteerinä Chromatius oli mukana torjumassa areiolaisuutta Aquileian piispa Valeriuksen ja Milanon piispa Ambrosiuksen johdolla.

Valerius kuoli vuonna 387 tai 388, jolloin Chromatius asetettiin hänen seuraajakseen Aquileian piispaksi. Vuonna 404 Chromatiuksen tiedetään vedonneen keisari Honoriukseen Johannes Khrysostomoksen puolesta, kun tämä oli erotettu Konstantinopolin piispan virasta. Chromatius kuoli vuoden 407 lopulla tai vuoden 408 alussa.

Kartta

Chromatiuksen laatimina pidetyistä kirjoituksista on säilynyt 45 saarnaa (Sermones) sekä Matteuksen evankeliumin kommentaari, joka koostuu 61 lyhyestä tutkielmasta (Tractatus in Mattheum). Kommentaariin liittyy myös johdanto (Prologus). Lähes kaikki nämä kirjoitukset on identifioitu Chromatiuksen laatimiksi vasta 1900-luvulla. Suurin osa Chromatiuksen teksteistä on käsikirjoituksissa joutunut Hieronymuksen tai Johannes Khrysostomoksen nimiin.

Saarnat ovat peräisin Chromatiuksen piispuuskaudelta, mutta sen tarkemmin niitä ei voida ajoittaa. Matteus-kommentaari lienee kirjoitettu vuoden 398 jälkeen, sillä Hieronymus ei mainitse sitä tuolloin kirjoittamassaan Matteuksen evankeliumin kommentaarissa.

Chromatiuksen kirjoituksissa on paljon vaikutteita Cyprianukselta ja Tertullianukselta. Raamatun teksteille Chromatius antaa historiallisen tulkinnan ohella usein myös allegorisen tai typologisen selityksen.

Suomennos kastetta käsittelevästä Chromatiuksen saarnasta 34
Latinankielinen alkuteksti: Chromatius, Sermo 34 De epiphania Domini

Evankeliumien syntyä koskevat maininnat Chromatiuksen kirjoituksissa
Latinankieliset alkutekstit: In Matth.prol. 1–2 · Serm. 21,1–2 · 21,4

Yllä esitetyt tiedot perustuvat seuraaviin teoksiin:

Dümler B. 2000: 'Chromatius of Aquileia.' Dictionary of Early Christian Literature. Edited by S. Döpp and W. Geerlings. Translated from the German by M. O'Connell. New York. Sivu 123.

Étaix R. & Lemarié J. 1974: Chromatii Aquileiensis opera. Corpus Christianorum, Series Latina 9 A. Turnholti. Sivut v–vii.

Studer B. 1986: 'Chromatius of Aquileia.' Patrology. Volumen IV. The Golden Age of Latin Patristic Literature from the Council of Nicea to the Council of Chalcedon. Edited by A. DiBerardino. Translated into English by P. Solari. Westminster. Sivut 572–574.




 




© TOMI VUOLTEENAHO 2008–2009