Apuleiuksen mahdollinen viittaus kristinuskoon
kohdassa Metamorphoses 9,14
Läntisen Pohjois-Afrikan kristillisyyden varhaisimmat lähteet
Kysymys siitä, milloin, mistä ja millä tavalla kristinusko saapui läntiseen Pohjois-Afrikkaan, on jäänyt pitkälti avoimeksi. Varhaisimmat selvät lähteet Pohjois-Afrikan kristillisyydestä ovat anonyymi marttyyriakti Acta martyrum Scillitanorum ja Tertullianuksen kirjoitukset sekä mahdollisesti Minucius Felixin teos Octavius.
Scillin marttyyrien kuulustelusta Karthagossa vuonna 180 kertova marttyyriakti lienee laadittu pian kyseisten tapahtumien jälkeen. Teksti antaa vaikutelman, että kristittyjä oli tuolloin ollut jo jonkin aikaa Afrikan provinssissa. Karthagossa vaikuttaneen Tertullianuksen varhaisimmat säilyneet kirjoitukset on laadittu viimeistään vuonna 198. Niissä kerrotaan, että kristittyjä oli Pohjois-Afrikassa huomattavan paljon.1 Kristillinen kirjailija Minucius Felix ajoitetaan yleensä Tertullianusta myöhäisemmäksi, mutta ei ole täysin poissuljettua, että hän olisi kirjoittanut teoksensa hieman ennen Tertullianusta. Minucius Felix saattoi olla kotoisin Pohjois-Afrikasta, mutta tästäkään ei ole varmuutta. Hänen teoksensa tapahtumat on sijoitettu Roomaan ja Ostiaan.2 200-luvulta alkaen kirjallisia lähteitä Pohjois-Afrikan kristillisyydestä on säilynyt runsaammin. Ensimmäiset varmat arkeologiset ja epigrafiset löydöt kristinuskosta läntisessä Pohjois-Afrikassa ovat vasta 300-luvulta.3
Modernissa tieteellisessä kirjallisuudessa on esitetty erilaisia teorioita kristinuskon saapumisesta läntiseen Pohjois-Afrikkaan, mutta T.D. Barnes on varsin vakuuttavasti argumentoinut, ettei edes Tertullianuksella ollut selvää käsitystä sen keskeisimmän kaupungin, Karthagon, seurakunnan alkuperästä, ja näin ollen ei meilläkään ole mahdollisuutta sellaista saavuttaa.4
Ainoa5 säilynyt yllä mainittuja lähteitä varhaisempi viite kristinuskoon läntisessä Pohjois-Afrikassa on Apuleiuksen fiktiivisessä romaanissa Metamorphoses, mikäli kyseinen kohta voidaan sellaiseksi tulkita.
Apuleius
Ei-kristitty kirjailija Apuleius syntyi 120-luvun puolivälin vaiheilla yläluokkaiseen perheeseen Madauros-nimisessä kaupungissa, nykyisen Algerian alueella. Madauros sijaitsi noin 230 km Karthagosta lounaaseen ja kuului tuohon aikaan Rooman valtakunnan Africa proconsularis -provinssiin. Eräissä renessanssiajan käsikirjoituksissa Apuleiuksen etunimeksi mainitaan Lucius, mutta tämä saattaa perustua teoksen Metamorphoses kertojan nimestä tehtyyn virheelliseen päätelmään. Isänsä kuollessa (ennen vuotta 158) Apuleius peri huomattavan omaisuuden.6
Apuleius sai korkean koulusivistyksen ensin Karthagossa ja sitten Ateenassa, ja hän kävi matkoillaan myös Vähässä-Aasiassa ja Roomassa. Erityisen kiinnostunut Apuleius oli platonilaisesta filosofiasta ja uskonnoista. Kreikassa hän sai vihkimyksen useisiin mysteerikultteihin.7
Noin vuonna 156 Apuleius päätyi pieneen Oea-nimiseen kaupunkiin Libyassa, jossa hän meni naimisiin opiskelukaverinsa rikkaan leskiäidin, Pudentillan kanssa ja joutui lopulta, vuonna 158 tai 159, syytteeseen taikuudesta. Apuleius vapautui syytteestä pidettyään puolustuspuheen, josta on säilynyt Apuleiuksen todennäköisesti vielä jälkikäteen muokkaama versio Apologia pro se de magia.8
Tämän jälkeen Apuleius asettui Karthagoon, jossa hän ainakin 160-luvulla toimi menestyksekkäänä puhujana, luennoitsijana ja filosofina ja sai myös korkean pappisviran. Apuleiuksen elämänvaiheista 160-luvun jälkeen ei ole olemassa varmoja tietoja.9 Yleisesti hänen arvellaan eläneen ja laatineen kirjoituksia vielä ainakin 170-luvulle, kenties jopa 190-luvulle asti.
Apuleiuksen äidinkieli saattoi olla joko latina tai puuni, mutta sivistyskielet olivat tietenkin latina ja kreikka. Apuleius itse kertoo laatineensa hyvin monenlaisia kirjoituksia yhtä lailla kreikaksi kuin latinaksi, mutta tosiasiassa hän lienee kirjoittanut enimmäkseen latinaksi.10 Apuleiuksen tuotannosta on säilynyt vain pieni osa, kuusi teosta latinankielistä proosaa: Apologia, Florida, Metamorphoses, De deo Socratis, De mundo, De Platone. Kahden viimeksi mainitun teoksen osalta on tosin esitetty epäilyksiä kirjoittajasta. Lisäksi on pieni mahdollisuus, että latinankielinen mutta kreikkalaisella otsikolla varustettu filosofinen teos Peri hermeneias olisi Apuleiuksen kirjoittama.11 Apologiaa ja Floridaa lukuun ottamatta Apuleiuksen teosten ajoittamiseen ei ole olemassa varmoja keinoja. Yllä jo mainittu puolustuspuhe Apologia on siis pidetty vuonna 158 tai 159 ja muokattu hieman jälkikäteen. Florida on kokoelma puheita, joista osa voidaan ajoittaa ja sijoittaa 160-luvun Karthagoon.12 Arviot muiden teosten ajoituksesta sijoittuvat 150–190-luvuille, useimmiten 160–170-luvuille. De deo Socratis on esitelmä daimoneista. De mundo on fysikaalisen maailman kuvaus, ja De Platone (et eius dogmate) esittelee platonilaista filosofiaa.
Apuleiuksen Metamorphoses eli Asinus aureus
Apuleiuksen Metamorphoses on fiktiivinen romaani, jossa kertojana seikkailee pieleen menneen taian takia aasiksi muuttunut kreikkalainen mies nimeltä Lukios. Teos tunnetaan sekä otsikolla Metamorphoses (Muodonmuutoksia) että Asinus aureus (Kultainen aasi), eikä alkuperäisestä nimestä ei ole varmuutta.13 Teos on säilynyt noin 40 keskiaikaisen käsikirjoituksen välityksellä. Näistä vanhin on yhdennellätoista vuosisadalla kopioitu Laurentianus 68,2 (F), josta melko varmasti polveutuvat kaikki muut tunnetut käsikirjoitukset.14 Teoksesta on olemassa J.A. Hollon laatima suomennos vuodelta 1957.15
Romaanin ajoittamiseen on vaikea löytää varmoja objektiivisia kriteerejä, ja niinpä tutkijoiden näkemykset ajoituksesta ovat olleet eriäviä, toisten pitäessä sitä Apuleiuksen varhaisena nuoruudenteoksena, toisten arvioidessa sen hänen kirjallisen uransa kypsäksi huipentumaksi. Joka tapauksessa teos on hyvin todennäköisesti laadittu jossakin vaiheessa 150–180-lukujen aikana.16
Teos on varhaisin täydellisenä säilynyt latinan kielellä kirjoitettu romaani, mutta Apuleius mainitsee kertovansa siinä kreikkalaista alkuperää olevan tarinan,17 ja sen tapahtumat sijoittuvat Kreikkaan lukuun ottamatta muutamaa lukua teoksen lopussa. Antiikista on säilynyt Lukianoksen (n. 120–190 jKr.) nimiin laitettu kreikankielinen teos Λουκιος η ονος (Lukios eli aasi), joka tuskin on Lukianoksen laatima, mutta siinä on huomattavia yhtäläisyyksiä Apuleiuksen teoksen kanssa. Lisäksi Fotios 800-luvulla esittelee jonkun patraslaisen Lukioksen laatiman kreikankielisen teoksen Metamorphoseis, joka tunnetaan vain Fotioksen antaman referaatin pohjalta, eikä tästä patraslaisesta Lukioksestakaan ole säilynyt mitään muita tietoja. Useimmat nykytutkijat ovat sitä mieltä, että tämä Fotioksen mainitsema teos on ollut sekä Pseudo-Lukianoksen että Apuleiuksen lähteenä. Pseudo-Lukianos on laatinut alkuperäisestä tekstistä huomattavasti lyhennetyn version, kun taas Apuleius on lisännyt kehyskertomuksen sisälle lukuisia lyhyempiä tarinoita. Kaikesta päätellen myös kertomus myllärin vaimosta on Apuleiuksen tekemä lisäys.18
Apuleiuksen romaanin kertoja on siis epäonnistuneen taian seurauksena muuttunut aasiksi (kohdassa 3,24–26), ja ennen kuin hänet ehditään muuttaa takaisin ihmiseksi, aasi varastetaan. Monien vaiheiden jälkeen muuan mylläri ostaa aasin (9,10) ja panee tämän raskaaseen työhön pyörittämään myllyä. Kurjassa tilassa aasin ainoana lohtuna on tyydyttää uteliaisuuttaan seuraamalla ihmisten elämää. Myllärin vaimosta aasilla oli kerrottavanaan seuraavaa (9,14):19
Minut omakseen ostanut mylläri, muutoin kunnollinen ja kohtuullinen mies, oli saanut osakseen kelvottoman ja kaikkia muita naisia häijymmän puolison, jonka takia hän joutui kestämään äärimmäisiä kärsimyksiä aviovuoteen ja kodin suhteen, niin että, Herkules sentään, jopa minäkin usein hiljaa vaikeroin hänen puolestaan. Tuolta viheliäiseltä naiselta ei näet puuttunut ainuttakaan huonoa ominaisuutta, vaan kaikki häpeälliset paheet olivat virranneet hänen sydämeensä niin kuin johonkin lokakaivoon. Hän oli julma ja ilkeä, miehiin menevä20 juoppo, itsepäinen ja taipumaton, ahne varastamaan ja hillitön törsäilemään, uskollisuuden ja siveyden vihollinen. Sen lisäksi hän ylenkatsoi pyhät jumalat ja polki ne maahan. Kiistattoman uskonnon sijaan hän valheellisella ja jumalattomalla röyhkeydellä oletti jumalan, jonka hän julisti olevan ainoa. Keksimillään tyhjänpäiväisillä riiteillä hän harhautti kaikkia ihmisiä ja huijasi onnetonta miestään luovutettuaan ruumiinsa jo aamuvarhaisesta väkevälle viinille ja jatkuvalle haureuden harjoittamiselle.
Apul.met. 9,14 Pistor ille, qui me pretio suum fecerat, bonus alioquin vir et adprime modestus, pessimam et ante cunctas mulieres longe deterrimam sortitus coniugam poenas extremas tori larisque sustinebat, ut hercules eius vicem ego quoque tacitus frequenter ingemescerem. Nec enim vel unum vitium nequissimae illi feminae deerat, sed omnia prorsus ut in quandam caenosam latrinam in eius animum flagitia confluxerant: saeva scaeva viriosa20 ebriosa pervicax pertinax, in rapinis turpibus avara, in sumptibus foedis profusa, inimica fidei, hostis pudicitiae. Tunc spretis atque calcatis divinis numinibus in vicem certae religionis mentita sacrilega praesumptione dei, quem praedicaret unicum, confictis observationibus vacuis fallens omnis homines et miserum maritum decipiens matutino mero et continuo stupro corpus manciparat.
Tämän jälkeen kerrotaan, kuinka huonosti myllärin vaimo kohteli aasia, kuinka hän harjoitti haureutta, jäi siitä kiinni ja tuli miehensä hylkäämäksi. Sitten hylätty vaimo palkkaa vanhan eukon tekemään taikoja, jotta mylläri joko ottaisi hänet takaisin tai kuolisi. Mylläri löydetään hirttäytyneenä, ja hänen omaisuutensa, Lukios-aasi mukaan luettuna, myydään huutokaupalla uusille omistajille. (9,15–31) Monien omituisten vaiheiden jälkeen Lukios muuttuu lopulta jälleen ihmiseksi (11,12–13), matkustaa Roomaan ja päätyy siellä Osiriksen papiksi (11,26–30).
Viitataanko kohdassa Metamorphoses 9,14 kristinuskoon
Antiikin aikana esiintyi pakanallista filosofista monoteismia, joka oli kuitenkin lähinnä intellektuaalista eikä juurikaan koskenut käytännön uskonnollista kulttia. Itse asiassa suurin osa antiikin filosofiasta oli jossain mielessä monoteistista, mutta se ei estänyt filosofejakaan osallistumasta polyteistisiin uskonnollisiin toimituksiin.21 Apuleiuksen mainitsema valtakulttuurin jumalien hylkääminen ja palvomansa jumalan väittäminen ainoaksi jumalaksi on siten nähty viittauksena joko juutalaisuuteen tai kristinuskoon. Useimmat tutkijat katsovat Apuleiuksen viittaavan kristinuskoon, vaikkakin monet ovat olleet sitä mieltä, ettei ole mahdollista tietää kumpaan uskontoon tässä viitataan.22 Itse arvelen viittauksen olevan todennäköisemmin kristinuskoon kuin juutalaisuuteen ennen kaikkea sillä perusteella, että oletettavasti juutalaisuus vanhempana ja vakiintuneempana uskontona oli sekä Apuleiukselle että hänen kohdeyleisölleen ainakin siinä määrin tunnettu, ettei Apuleius olisi voinut esittää sitä tällaisena. Lisäksi toisista lähteistä tiedetään, että 100–200-luvuilla kristittyjen seksuaalimoraalista oli liikkeellä pöyristyttäviä huhuja,23 ja aamuvarhaisella juotu viini saattaa olla viittaus ehtolliseen,24 jota tiedetään vietetyn myös aamuisin.25 Kolmas vaihtoehto, joka mahdollisesti voi olla Apuleiuksen ajatuksen taustalla, on juutalaisuutta sympatisoivat pakanat, joihin mm. Uudessa testamentissa viitataan ilmauksella »jumalaapelkäävät» ja joista osa pidättäytyi muiden jumalien palvomisesta.26
Koska Metamorphoses on kirjoitettu Pohjois-Afrikassa ja suunnattu ensisijaisesti karthagolaiselle yleisölle,27 voidaan ehkä ajatella että kohdassa 9,14 oleva viittaus liittyy siihen ympäristöön, vaikka filosofiasta ja uskonnoista kiinnostunut Apuleius lienee joka tapauksessa kuullut jotain sekä kristinuskosta että juutalaisuudesta myös matkoillaan Kreikassa, Vähässä-Aasiassa ja Italiassa.
Viitteet ja selitykset
1) Esim. Tert.apol. 1,7; 37,4–8.
2) Min.Fel. 2.
3) Barnes 1971, 71.
4) Barnes 1971, 66–67.
5) Sivuutan tässä sen, että Apostolien teoissa mainitaan ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa olleen koolla juutalaisia mm. Libyasta Kyrenen seudulta (Ap.t. 2:10), ja sen, että Minucius Felixin teoksessa kerrotaan numidialaissyntyisen Fronton panetelleen kristittyjä (Min.Fel. 9,6 ja 31,2).
6) Harrison 2000, 1–5. Myöhemmin Madauros jäi Numidian puolelle, kun alue jaettiin kahteen provinssiin.
7) Apul.apol. 55,8 Sacrorum pleraque initia in Graecia participavi. Harrison 2000, 5–6; 218.
8) Harrison 2000, 7; 39–42.
9) Harrison 2000, 7–9.
10) Apul.flor. 9,27–28. Harrison 2000, 2; 14–15.
11) Harrison 2000, 10–14.
12) Harrison 2000, 7.
13) Harrison 2000, 210.
14) Robertson & Vallette 1940, xxxviii–xlv. Teoksen suositeltavat editiot ovat Helm 1931 ja Robertson 1940–1945.
15) On huomattava, että Hollo on jakanut teoksen lukuihin eri tavalla kuin alkutekstin editioissa on tapana. Myllärin tapaus (Apul.met. 9,10–31) on Hollon suomennoksessa teoksen kahdestoista luku, sivut 181–195.
16) Barnes 1971, 272. Harrison 2000, 9–10.
17) Apul.met. 1,1,6 Fabulam Graecanicam incipimus. Apuleiusta varhaisempi latinankielinen romaani oli ainakin Petroniuksen Satyricon, mutta siitä on säilynyt vain pieni osa.
18) Photius bibl.cod. 129. Robertson & Vallette 1940, vi–xxi. Mason 1999. Harrison 2000, 218–219. Aasi on myllärin (= leipurin) omistuksessa Pseudo-Lukianoksen teoksen luvussa 42; myllärin vaimoa siinä ei mainita lainkaan. Pseudo-Lukianoksen »Lukios eli aasi» on julkaistu suomennoksena teoksessa Junkola 2003.
19) Tässä annettu suomennos on allekirjoittaneen laatima. Latinankielinen teksti on Robertsonin editiosta. Jakson ainoa tekstikriittisesti ongelmallinen kohta on sana viriosa/virosa, josta ks. seuraava nootti.
20) Tärkeimmässä käsikirjoituksessa (F) on tähän kirjoitettu ensin sana virosa mutta sitten se on korjattu muotoon viriosa. Robertsonin mukaan korjaus on alkuperäisen kopistin tekemä, mutta Helm ei ollut varma korjauksen tekijästä. Myöhemmissä käsikirjoituksissa esiintyy molempia muotoja. Viriosa sopisi rytminsä puolesta täydellisesti yhteen ympäröivien sanojen kanssa, kun taas virosa rikkoisi rytmin. Molempien sanojen tulkinta on tässä epävarma. Kumpikin adjektiivi saattaa mahdollisesti olla johdos sanasta vir, vis tai virus, ja mahdollisia merkityksiä voisivat olla: »miehiin menevä», »kiivas», »myrkyllinen», »haiseva».
21) Ks. esim. Van Nuffelen 2010, 24–27; Fürst A. 2010, 83–87.
22) Vrt. esim. Hijmans et al. 1995, 140; 380. Hijmans itse on sitä mieltä, ettei voida ratkaista, kumpaan uskontoon Apuleius viittaa, kun taas mm. Barnesin mukaan on selvää, että Apuleius viittaa tässä kristinuskoon. Barnes 1971, 60; 272.
23) Tässä yhteydessä tutkimuskirjallisuudessa usein viitataan kohtiin Athenag.leg. 3; 31; Tert.apol. 7,1; 8,3; 8,7–8 ja Min.Fel. 9,6–7; 28,2–5; 31,1. Näissä kohdissa ei kuitenkaan kauhistella vapaata seksiä yleisesti vaan nimenomaisesti läheisten sukulaisten välistä seksiä, mistä puolestaan Apuleiuksen teksti ei sano mitään. Mutta Justinoksen ja Origeneen kertomassa muodossa pakanoiden levittämät huhut näyttävät koskeneen kristittyjen keskinäistä vapaata seksiä yleisesti: Justin.apol. 1,26–27; Orig.c.Cels. 6,40. (Kohdassa Orig.c.Cels. 3,55 ei välttämättä tarvitse nähdä mitään seksuaalimoraaliin viittaavaa.) Apuleius tosin ei mitenkään vihjaa, että kyse olisi uskonnon harjoittajien keskinäisistä suhteista. Puheena olevassa Apuleiuksen jaksossa on myös nähty muutamia kirjallisia yhteyksiä varhaisempiin teksteihin, jotka minun nähdäkseni eivät ole itse asian kannalta erityisen relevantteja, mutta mainittakoon ne kuitenkin tässä: Apul.met. 9,14 flagitia confluxerant ~ Sall.Catil. 37,5; Plin.epist. 10,96,2; Tac.ann. 15,44,2–3. Apul.met. 9,14 in sumptibus foedis profusa ... continuo stupro corpus manciparat ~ Sall.Catil. 24,3. Lisäksi myllärin vaimon paheista monet ovat samoja kuin mitkä Paavali mainitsee kohdassa 1. Kor. 5:11. Vrt. Hijmans et al. 1995, 380–381.
24) Näin arvioi mm. Alikin 2010, 93–94.
25) Esim. Tertullianus mainitsee ehtoollista vietetyn myös aamuisin (Tert.coron. 3,3). Cyprianus viittasi siihen mahdollisuuteen, että jotkut kristityt arastelivat juoda ehtoollisviiniä aamulla hengityksen hajun takia. Cypr.epist. 63,15.
26) Esim. Ap.t. 10:2 (φοβουμενος τον Θεον); 13:16; 13:26 (φοβουμενοι τον Θεον); 16:14 (σεβομενη τον Θεον); 17:4; 17:17 (σεβομενοι); 18:7 (σεβομενος τον Θεον). Myös Theos Hypsistos (Θεος Υψιστος = Korkein Jumala) -nimityksellä viitatun jumaluuden palvojista osa näyttää pitäytyneen ainoastaan tämän jumaluuden palvomiseen, ja kyse saattaa olla samoista ihmisistä joihin toisissa konteksteissa viitataan termillä »jumalaapelkäävät». Tiedot Theos Hypsistos -kultista rajoittuvat kuitenkin Välimeren alueen itäosiin. Ks. Mitchell 1999 ja 2010.
27) Barnes 1971, 272–273.
Kirjallisuus
Alikin V.A. 2010: The Earliest History of the Christian Gathering. Origin, Development and Content of the Christian Gathering in the First to Third Centuries. Leiden.
Barnes T.D. 1971: Tertullian. A Historical and Literary Study. Oxford.
Fürst A. 2010: 'Monotheism between Cult and Politics: The Themes of the Ancient Debate between Pagan and Christian Monotheism.' Sivut 82–99 teoksessa Mitchell S. & Van Nuffelen P. 2010: One God. Pagan Monotheism in the Roman Empire. Edited by S. Mitchell and P. Van Nuffelen. Cambridge.
Harrison S.J. 2000: Apuleius. A Latin Sophist. Oxford.
Helm R. 1931: Apulei Platonici Madaurensis Opera quae supersunt. Vol. I: Metamorphoseon libri XI. Editio tertia. Leipzig.
Hijmans B.L. Jr. & van der Paardt R.T. & Schmidt V. & Wesseling B. & Zimmerman M. 1995: Apuleius Madaurensis: Metamorphoses. Book IX. Text, Introduction and Commentary. Groningen.
Hollo J.A. 1957: Apuleius: Kultainen aasi. Suomentanut, johdannon ja selitykset kirjoittanut J.A. Hollo. Helsinki.
Junkola A. 2003: Lukianos: Satiireja 2. Kreikan kielestä suomentanut A. Junkola. Tampere.
Mason H.J. 1999: 'The Metamorphoses of Apuleius and its Greek Sources.' Sivut 103–112 teoksessa Hofmann H. 1999: Latin Fiction. The Latin Novel in Context. London.
Mitchell S. 1999: 'The Cult of Theos Hypsistos between Pagans, Jews, and Christians.' Sivut 81–148 teoksessa Athanassiadi P. & Frede M. 1999: Pagan Monotheism in Late Antiquity. Oxford.
Mitchell S. 2010: 'Further Thoughts on the Cult of Theos Hypsistos.' Sivut 167–208 teoksessa Mitchell S. & Van Nuffelen P. 2010: One God. Pagan Monotheism in the Roman Empire. Edited by S. Mitchell and P. Van Nuffelen. Cambridge.
Robertson D.S. & Vallette P. 1940–1945: Apulée: Les Métamorphoses. Texte établi par D.S. Robertson et traduit par P. Vallette. Trois tomes. Paris.
Van Nuffelen P. 2010: 'Pagan Monotheism as a Religious Phenomenon.' Sivut 16–33 teoksessa Mitchell S. & Van Nuffelen P. 2010: One God. Pagan Monotheism in the Roman Empire. Edited by S. Mitchell and P. Van Nuffelen. Cambridge.